-

-
Art by Alberto Moravia

maanantai 19. kesäkuuta 2017

Ei enää väritulevaisuuksia siellä saatana!!!

Näin on!!

Taiteilia päätti näin, kun historian- ja kirkonkirjoja ja muita pölyäviä arkistoja, niin että silmät kuivuu, vähän on raotellut viime vuosina teeman ympärillä. Nimittäin värimenneisyyksien!!

Miettikää!! Silmät paskana saa taas kosteustippoja niihin sitten tiputella, ja selkää särkee könöttämisestä ja tutkiskelemisesta! Meillä on nyt tämä Suuri Punainen Puolue, joka touhuaa Suuren Ymmärtämisasian ympärillä sujuvasti! Hallituksessa!!! Vaikka taiteilia ei ikinä tajua, miten siinä näin kävi, kun miettii vähänkään viime vuosisadan alkua vittu! Ei vaan tajua!! Ei ne oikeasti Ymmärtämisasiasta mitään ymmärrä! Ei!

Suuren Punaisen Puolueen nykyajallinen puheenvetäjä. Jo naamasta näkee, ettei se kaikkea tiedä.

Suurella Punaisella Puolueella on suuri menneisyys kanssa, sillä eihän ne muuten voi noin Suuria olla! Jo yli sata vuotta sitten ne alkoivat Suomea sujuvasti alhaalta ylöspäin rakentelemaan, ruohonjuuritasolta!! Ne päättivät näin tehdä! Ylöspäin!! Alhaalta!? Halusivat entisen Itämaan, silloisen Suomen suuriruhtinaskunnan, tulevan Suomen itsenäisen tasavallan, isoimman linnavuoren huipulle vartioitsemaan ruotsalaisten toimintaa!!
Ruotsalaisia toiminnassa. Ai jaih!! Taiteilia ei noille soittaisi poskea välttämättä. Niillä on isommat falloks... miekat ja puukot. Kuin taiteilialla.

Siis mitä vittua?? Kuka oikeasti uskalsi haastella pollarit ja koko Venäjän armeijan?? No Punaiset Puoluelaiset, nuo väärinajattelijakommarit saatana. Ottivat mallia muiden maiden samoilta väärinajattelijoilta ja kiihottelivat kansaa populismissaan ja ihan ilkeyttään, ja koska olivat köyhiä ja likaisia ja maalaisjuntteja. Ei vittu! Tähän sotkeutui tahtomattaan myös eräs kapitalisti, jonka Suurta Verenimijöiden Populistista Tappo-opasta tölleissä ja toreilla sitten jaettiin vähän niin kuin nykyään jaetaan facebookissa markkinatalouden vastaisia oppeja ja iskulauseita, mutta tästä kapitalisti oli pahoillaan kuulemma kuitenkin.
Suuri Verenimijöiden Populistinen Tappo-opas

Nykyajan Verenimijöiden Ja Muiden Todella Kuppaisten Saastojen Kaikista Suosituin Tappo-opas. Mutta tämän julkaisija ei ole edes pahoillaan tölleissä ja toreilla aiheuttamastaan ulinasta ja muusta vitun vikinästä.

No, Punainen Puolue rakenteli sitten Suomen uudelleen alhaalta ylöspäin niin kuin tykkäsi, ja voi kai sitä noinkin tehdä, miettii tässä taiteilia nyt. Mutta se tarkoitti kokonaan Suomen Punaista Tulevaisuutta saatana!! Vaikka ei se ihan niinkään mennyt sittenkään... Tulevaisuus oli pitkälti paljolti vielä Valkoinen! Niin se meni!!! Suomella oli tähän mennessä Tulevaisuuksia jo aika paljon, vaikka rakennelma itse oli kovin nuori, oli Punaista Tulevaisuutta, oli Valkoista Tulevaisuutta. Vittu taiteilia ei tajua, että miksi aina pitää niiden värien kanssa sotkea, miksi aina pitää värittää ääriviivojen yli??? Miksi??? Suomessa saatana tulevaistelu ei onnistu ilman värittämistä!!! Aina! Kyllä! Miksi???! Kysyn teiltä!!
Valkoinen ja Punainen Tulevaisuus. Taiteilia käveli tänään tuota samaista tietä pitkin kauppaan, ja sai samalla kuulla, että Tulevaisuus  voi olla kohta vittu SININEN, Punaisen tai Valkoisen sijaan!!?? Kuvan lähde tässä ja siellä kerrotaan Suomen Valkoisesta ja Punaisesta Tulevaisuudesta näin: "Tampereen taisteluissa 1918 tuhoutui suuri osa Kyttälän kaupunginosasta. Etualalla näkyy Suvantokadun ja Tuomiokirkonkadun risteys. Taustalla on Verkatehdas. (Oscar Sundberg / Museokeskus Vapriikki)"


Eikö värit riitä?? Pitääkö kohta uusia keksiä ja sekoitella??! Ja nyt vittu ollaan(ko) väsäämässä sitten taas taiteilian kiusaksi yhtä uutta väritulevaisuutta saatana, niin kuin ei tähän mennessä värjätyt tulevaisuudet jo riittäisi vittu ja niin kuin ei värikoodatuissa menneisyyksissä olisi pienessä maassa määrällisesti tarpeeksi substanssia!!? Ettekö te tajua siellä, mitä se värittäminen teettää??!!? Tuhoa ja ammusten loppumista ja uusiutuvia rivejä Keskustorille homeista leipää ja punatautia Kalevankankaalle jonottamaan! Niin, näitä se värittely teettää, te typerykset, ja ylimääräistä tutkimustaakkaa meille historiantutkiskelijoille, joilla on muutenkin perseet kipeänä arkistoissa istumisesta ja maastossa juoksentelusta ja silmät tuhannen pillun päreinä ikivanhojen dokumenttien tihrustamisesta ja muutenkin vituttaa tämä nykyinen nykymeno ihan vitusti, ynnä ammusten loppumista kesken aikojen, kesken taistelun, niin siinä käy huonosti silloin värittäjien. Näin on aina käynyt. On!!! Aina!! Muistakaa tämä!!!
Suomen Valkoisen, ei kun sinis... No, Valkoisen Tulevaisuuden Nykyinen Valtakunnankomentelija Petteri Urp... siis Petteri Orpo. Jo naamasta näkee, että sillä ja sen puolueella on ammuksia vielä reilusti jäljellä, vaikka muilla värittäjillä ei enää olisikaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti