-

-
Art by Alberto Moravia

torstai 11. toukokuuta 2017

Vihapuhe vs. koulukiusaaminen

USA TODAY raportoi tänään, että koulukiusattu 8-vuotias poika kuoli hirttäytymällä.

Mielenkiintoisen tapauksesta tekee se, että pojan äidille koulu ei ollut kertonut totuutta kiusaamisesta. Poika oli aiemmin hakattu joukolla koulun tiloissa. Poika oli väkivallan vuoksi ollut tiedottomassa tilassa useita minuutteja, jolloin useat koulun oppilaat olivat käyneet potkimassa poikaa. Kun väkivalta oli huomattu, oli poika viety kouluterveydenhoitajalle ja äidille oli ilmoitettu, että poika oli vain pyörtynyt; pyörtymisen  todellista syytä eli hakkaamista ja sen johdosta seurannutta tajuttomuutta ei oltu äidille kerrottu. Terveydenhoitajan huoneesta oli pyydetty äitiä hakemaan poika kotiin ja vannotettu, että pojan elintoiminnot ovat normaalit.

Poika oli kuitenkin myöhemmin samana päivänä oksentanut ja ollut flunssainen, jolloin äiti oli vienyt pojan lastensairaalaan, ja koska hänellä ei ollut ollut tiedossa tapahtumia koulussa aiemmin päivällä, oli lääkäri päätynyt toteamaan, että pojalla oli vain flunssa. Kuitenkin poikaa oli potkittu muun muassa vatsaan. USA TODAY toteaa, että mikäli pojan äidillä olisi ollut todellista tietoa koulun tapahtumista, olisi lääkäri osannut tehdä diagnoosin oikein, ja pojan henki olisi kenties säästynyt. Nyt kukaan ei osannut tarttua ongelmaan, kun koulukin kieltäytyi näkemästä todellista ongelmaa. Seuraavana päivänä koulun jälkeen poika oli hirttäytynyt omaan huoneeseensa. Siis kahdeksanvuotias pikkupoika.

Tällaiset tapaukset herättivät minut ajattelemaan kaikkea sitä, mitä meille vanhemmille  ei kouluista kerrota.

Sellaisia asioita nimittäin on.

Itsekin raportoin vain pari kuukautta sitten kaupunkini valtuustopäättäjälle koulukyytien toimimattomuudesta ja pyysin häntä seuraamaan tilannetta. Koulukyydit Tampereella ovat tökkineet ainakin kahdeksan vuotta. Mitta tuli täyteen, kun koulukyydit eivät toimittaneet lasta koulusta kotiin. Tuollainen toimintatapa on lapsen heitteillejättö, etenkin kun lapsen vanhemmalla ei ollut mitään tietoa siitä, että lapsi ei pääse koulusta kotiin. Tämä myönnettiin myös koulukyydeistä. Koulun osuus tässä on se, että koulu ei jälkikäteen mielellään ottanut vastuuta omasta osastaan toimimattomasta informaatioketjusta.

Eli yhteiskunnan pienimmät kärsivät, ja aikuiset, ketkä näitä asioita järjestelevät, jättävät vastuun olemattomiin käsiin. Kaikki työntävät pään puskaan niin kuin pikkulapset siinä vaiheessa, kun vastuunottajaa kysellään. Kuitenkin on ilmiselvää, että jollakulla se vastuu on, jo organisaatiorakenteidenkin mukaan. Asioista vastuussa oleva löytyy aina, niin tässäkin tapauksessa, ja se taho sai kyllä kuulla kunniansa. Ihmeellistä kyllä, anteeksipyyntökin herui  - ehkä siksi, että olin uhannut viedä asian suurempiin korviin, niin kuin sitten teinkin.

Mutta vielä käy mielessä sekin, että nyt kun meillä on tällaisia vaarallisia informantteja, eli henkilöitä, jotka internetin aikakaudella pääsevät peräti näppäimistööön käsiksi ja kirjoittavat huolenaiheensa kaikkien luettavaksi, ja näitä henkilöitä varten on sitten jatkuvasti poliisinkin taholta uhrattu rahaa ja aikaa heidän metsästämisekseen ja henkilöyden paljastamiseksi - niin että entä jos poliisi uhraisi edes osan noista rahoista näiden huolten kuulemiseen, eli koodaamiseen auki vihapuheeksi leimatusta puheesta - niin voisiko joskus edes jonkun pienemmän tai isomman henki pelastua, tai muuten vaan elämä olla jonain päivänä vähän helpompaa, kun viranomainen kuuntelee ja ymmärtää eikä passita putkaan tai hauku pataluhaksi.