-

-
Art by Alberto Moravia

perjantai 19. toukokuuta 2017

Sihteeriopiston pöljät moderaattorit, aka sananvapausexcursioni päätöspiste

Ihan äsken joku suvakki sensuroi minun blogini Sihteeriopiston sivuilta pois.

Olen tullut siihen tulokseen, että Suomessa toimii sananvapaus, mikäli

a) menet torille huutelemaan asiaasi (niin kauan kunhan ei poliisi hae säilöön)

b) perustat oman alustan, missä saat huudella vapaasti tai ainakin sillä tavalla, kuin itse määräät. Muiden näkökulmasta se ei tietenkään välttämättä ole vapaata, mikäli sensuroit sitten omaan arvomaailmaasi kuulumattomia sanoja tai henkilöitä pois.

c) johtopäätös näistä teeseistä on, että Suomessa ei itse sananvapaus toimi enää internetaikakaudella millään tavalla, eli että sananvapaus on merkittävästi huonontunut teknologian kasvun myötä. Toki myös sananvapauden määreet ovat varmasti voineet muuttua siirryttäessä internetaikaan.

Joka tapauksessa tämä oli sananvapauskokeiluni päätöspiste. Sananvapausexcursioni alkoi vuonna 2013 useiden suomalaisten verkkolehtien sensuroidessa minut, sitten poliisikuulustelussa, jatkui oikeuden tuomiona ja persona non gratana Suomessa, kiertyi vielä jopa 'omieni', eli rajat kiinni-ryhmien ja hommafoorumin sensuroidessa minua, ja nyt sihteeriopiston, mukana vielä vanhaa kunnon vainoamista, esimerkiksi eilen eräs sähköpostiosoitteeni taas hakkeroitiin ja tänään ebay eilmoittaa että se on jäädyttänyt tilini, koska ebaykin on hakkeroitu hakkeroidun sähköpostin kautta. Tätä on jatkunut nyt kohta kolme vuotta, muun muassa kännykän kamerani hakkeroinnilla ja minun kuvaamisellani alastomana. Ei siinä mitään, pojat, mutta vaadin maksun alastomana olostani, olen vaatinut jo kymmenen vuotta.

Näiden johdosta ja myös siitä riippumatta jo muutamia päiviä olen valmistellut varsin konkreettisesti oman alustani perustamista, missä jakelen itse tuottamaani ja kuvaamaani aikuisviihdettä. Ainakin. Poliittisiakin pläjäyksiä niistä voi tulla, vaikka pornoa onkin tarkoitus tehdä vastaiskuna Euroopan unionille ja kaikenlaiselle kyttäykselle ja holhoukselle. Esimerkiksi Angela Merkelin dominakäynti saattaa naurattaa. Mutta kyllä sieltä suurimmaksi osaksi löytyy vanhaa kunnon kiihotuspornoa - niin kuin tämän saitin isoja klikkausmääriä keränneet kirjoituksetkin -  vaikkakin eri tavalla tehtynä ja toteutettuna kuin ennen.

Nyt ollaan siinä pisteessä, että sanat ovat loppuneet eikä niitä tarvita, koska kaikki tietävät, mikä on homman nimi. Kuvallisen jakelun selväpiirteisyys luo asioille uudet mittasuhteet, jotta niitä voi puntaroida uusista näkökulmista uudella tavalla toteutettuna.

EDIT lyhyen esiintyjäkaartin kokoamistuokion jälkeen voi sanoa, ettei ainakaan malleista ja näyttelijöistä ole pulaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti