-

-
Art by Alberto Moravia

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Hommafoorumikin sensuroi, mv on yhä paras

MV on yhä paras alusta sanoa, mitä on sydämellä.

Näin juuri koin suomalaisella foorumiexcursiolla. Meinasin sanoa, että sananvapauskierroksella, mutta sehän onkin niin, että foorumin omistaja saa sensuroida.

Homma foorumi sensuroi äsken minut.

Joku kommentoija siellä kysyi, että mitä tarkoitan aiemmalla kommentillani, jossa sanoin että minulla on kokemuspääomaa sekä politiikassa että pornossa. Hauskasti sanottu silti.

Vastasin esitettyyn kysymykseen ja esitin sanojeni vakuudeksi vielä linkinkin, mikä todistaa, että olen alan ammattilainen - ja missä linkissä vieläpä kerroin yliopistotutkimuksestani alaan liittyen.

Seuraavaksi foorumi sensuroi sanomiseni viiden minuutin sisään. MV ei ole tähän päivään mennessä sensuroinut pari viikkoa sitten sen kommenttiosioon postaamaani samaa linkkiä. Hienosti päätelty, paskafoorumi!

Ehkä kyse olikin siitä, että jessica aroa ei olisi saanut ruotia. Siitä nimittäin keskustelimme, eli väitin kissan tunnistavan kyllä kissan, kun joku toinen sanoi kommentissa että hänen olematonta ja mitenkään-perustelematonta-asiantuntijuuttansa joka paikassa tarvitaan. Vihjasin, että siinä nyt reittä pitkin on kiivetty, ja kun mestoilla (politiikassa ja pornossa) pyöritään tarpeeksi pitkään, niin tämmoisen ihmisen oppii tunnistamaan. Tämä jessika-tyttö se onkin kuumaa kamaa (vaikka pärstäkertoimesta ei uskoisi). Aina hänen ympärillään sattuu ja tapahtuu. Hommalla on vissiin letun paistaminen jessin kanssa kesken. Tulin väliin ja se piti estää. Usutan mv-lehden penkomaan homman salattuja taustoja! Pliis! Jessica ja homma!

Päätin lähteä foorumilta pois.

Olen vahva ja värikäs persoona, joka on jaksanut yrittää elämässään kaikenlaista. Intohimoa ja virtaa riittää. Nyt olen väsynyt, ajan myötä, siihen, että minun pitäisi antaa jokaiselle foorumille ruoskan uhalla vain siivu itsestäni. Etten tule poistetuksi, lakkaa olemasta.

Kuvittelepa omalle kohdallesi: yhdellä keskustelufoorumilla et saa paljastaa ammattiasi, vaikka poliittisesti voitkin puhua aika vapaasti. Mutta muista, että et saa vihjaistakaan mitään siitä, missä päiväsi vietät. Muuten - banned! 10 tuntia vuorokaudessa tekee aika monta tuntia viikossa ja kuukaudessa ja ihmisen elämässä, mutta sitä ei tällä foorumilla ole olemassa. Vain se poliittinen hölinä, mitä kirjoitat, on. Mutta et sinä.

Toisella foorumilla taas sinun pitää muistaa puhua niin kuin muutkin: blaa, blaa, blaa. Merkityksetöntä kakkaa, mitä muutkin toistelevat. Epä-älyllistä kakkaa. Mutta että saat sentään opiskella vielä. Eli sensuroimalla itseäsi resursoida tulevaisuuteesi.

Kolmannelle foorumille postaat harvakseltaan jotain siitä mitä tutkit yliopistolla. Asiasanoja. Fiksua kieltä. Sekin vain pieni osa sinua, mutta onhan se sentään jotain, ja merkittävä osa sinua mitä ilman et voisi elää.

Neljännelle ja viidennelle foorumille et enää edes postaa mitään, koska...no niin.

Olen päättänyt, että ne ketkä eivät kestä minua, saavat jäädä ilman minua.

Mitä siitäkin tulisi, että antaisin vain toisen pakarani puolikkaan...

Kommentoin, ja vittuilen, tästä lähtien mv-lehden kommenttiosiossa. Toistaiseksi siellä minut on haluttu kokonaan, kokonaisena. Tai jotkut sanoisivat, että siedetty. Nainen, jolla on isot tissit ja houkutteleva takamus, vartalo kuin kreikkalaisella jumalattarella tai Marilyn Monroella (ex-miesteni ja rakastajieni mukaan) ja samaan aikaan terävä pää ja vieläpä iso suu - ja osaa käyttää näitä kaikkia, kaikella tavalla, koetusti ja kuulemma, höm - niin tämä yhdistelmä on yhä 2000-luvulla naisessa luotaantyöntävä. Kuuntelin tuossa päivemmällä youtubetuksen, jossa Ilja Janitskin antoi naisentappo-ohjeita Suomi Ensin-porukalle ('naiset, varsinkin suvakkinaiset, vetoavat aina koskemattomuuteen' - ihan varmasti kaikki ihmiset fyysisen uhan edessä vetoavat siihen, muuten). Huvittavaa kyllä, vai mitä tämä nyt on, mitä tästä pitäisi yhteiskuntakriittisesti edes ajatella, en tiedä  - tämä naisentappofoorumi kestää tällaista xenaa, kun esimerkiksi Uusi Suomi kyllästyi ja pelästyi ensimmäisenä vuonna 2012, kaupunkilehti Tamperelainen toisena vuonna 2014. Niin, ja tietenkin se tuomioni, minkä varjolla Yle vetäytyi myös.

Suvaitsevaiselle Suomelle olen persona non grata, 'naisenvihaajille' olemassa.

Koetan tällä hetkellä kaikilla lasketuilla ja paperille merkityillä aivosoluillani - mikä määrä on yli  ÄO130 - vetää tätä yhtälöä ymmärretyksi. En lupaa, että olisin iltaan mennessä valmis.

Eikä minun tarvitse olla naisentappofoorumilla vain sitä, mitä joku muu haluaisi minun olevan. Tästähän tässä on kyse, lets face it, right. Suvaitsevainen eli suvakki - ettei sekoiteta heitä oikeasti suvaitsevaisiin ihmisiin -  on sen verran itsekäs ja narsisti, että näkee muut ihmiset vain omien halujensa jatkeena.



EDIT Hommafoorumilla vannotetaan että he tykkäävät minusta kokonaisena. Tämähän ei pidä ylläkirjoittamani valossa ollenkaan paikkaansa, vaan on paljon vihaamaani tekopyhää ja epäloogista hälinää, mistä erilliset ruoskat minulta vielä. Sanoin pojille seuraavasti foorumilla:

'Kyllä mv-lehti on paras.
Voikaa hyvin täällä puritaanien ja uskonnollisesti ja sovinnaisesti oikein ajattelevien tilulilulii-maassa. 
Jos ikinä kuulen, että lähelläni on joku paskafoorumilainen, niin nussin sitä väkisin dildolla perseeseen.
En nyt enää postaa tähän linkkiä, ettei sitäkin poisteta, mutta kerran iltapaskassa oli tutkivaa journalismia.
Siinä oli toimittelija tutkinut, että millaista on 'seksityöntekijän' arki. Toimittelija oli kuulemma tyttölöille todennut (siis eräs kaverini oli jutussa mukana ja kertoi tämän minulle) siinä sohvalla bordellissa istuessaan, että kun kaverini oli vastannut pojalleen puhelimeen ja käskenyt tätä tekemään läksyt ennen kuin äiti palaa töistä kotiin, niin toimittelija oli järkyttynyt ja sanonut, että 'voi kauhea, onko teillä sukulaisiakin'?
Taas saadaan kyllä kavereiden kesken nauraa vähän teillekin tällä foorumilla.
Ei, meillä ei ole sukulaisia. Me tipahdamme taivaasta aamulla ja sulamme maahan kiinni illalla. Ja varokaa nyt saatana, joku kaunis aamu kahvilassa vieressänne saattaa istua ihan oikea huora, eikä se edes näytä 'huoralta'. (Luoja ties miltä huoran pitäisi näyttää, lol)
Huoh.
Soon moro.
Ja varmaan tämäkin kommentti naarataan huorien taivaaseen, koska sanon sanat saatana, perseeseen, dildo jne.'




Oikeassa elämässä en tietenkään varauksettomasti fanita ketään muuta kuin kuollutta mummoani. En ainakaan Ilja Janitskinia.
Vaikka hänellä onkin katse mistä erikoisesti pidän...jykevä leuka... ja se ilmanhalkoja... hmmm.

Jos eläisinkin, muuten, 1400-1600-lukujen Italiassa tai Ranskassa, olisinkin näillä ominaisuuksillani, mistä yllä varoitin, joku valtakunnan kurtisaani.