-

-
Art by Alberto Moravia

perjantai 28. huhtikuuta 2017

Iljalle olen julkisen kiitoksen velkaa

Sanotaanko, että henkeni pelastamisesta.

Olen vuosien varrella tottunut siihen, että en saa puhua, että minut ennakkosensuroidaan joka paikasta.

Kun aloin kommentoimaan mv-lehden kommenttiosiossa pari kuukautta sitten - nyt jälkeenpäin huomaan - kommentoin aluksi ironisesti, koko ajan odotin, että ruoska vilahtaa, ja seuraavana aamuna minua ei enää ole. Siellä kommenttiosiossa.

Alioikeuden tuomio kolme vuotta sitten oli minulle kova paikka lopulta fyysisestikin, kun kirjaimellisesti pihtasin hengittämistä, veri jumittui jonnekin ja lopulta veriarvoni alkoivat laskea. Nyt tuo asia on kunnossa. Jos olisin jatkanut välittämättä asiasta, olisin todennäköisesti kuollut.

Mutta sitten vittuunnuin joistakuista mv-lehden jutuista ja kävin piruuttani kommentoimassa niitä. Jossakin vaiheessa aloin miettimään, että jossakin kohtaa mennään metsään nyt, ja tajusin, että minähän olen vielä siellä mv-lehden kommenteissa. Että minua ei ole sensuroitu. Mitä vittua! Olen siis olemassa!

Olinpa mitä mieltä hyvänsä joistakin mv-lehden jutuista, jotka on tehty ilman kunnollisia lähteitä esimerkiksi, niin minä räväkän luonteeni kanssa kuulun mv-lehden maailmaan, enkä vittuuntumattomien ihmisten maailmaan.

Näin maailma makaa nyt. Olet joko tai.

Minä, alfanaaras ja domina, en ole elämässäni kuin kaksi kertaa katsonut miestä ylöspäin. Tämä on niistä toinen kerta. Ja olen sen verran kova, että voin tämän myöntää, silloin kun se tapahtuu.

EDIT 17.8.2017: Ensimmäinen kerta, kun katsoin miestä ylöspäin, ilmentyi myöhemmin tämän blogin kirjoittamisen jälkeen täydeksi valheeksi. Oikeastaan siis olen nähnyt elämässäni vain kerran miehen itseni kanssa samanarvoiseksi ja jopa enemmän.  Ja arvostukseni Iljaa kohtaan näköjään vaan kasvaa, mitä enemmän aikaa kuluu...