-

-
Art by Alberto Moravia

keskiviikko 22. maaliskuuta 2017

Turun ylioppilasteatteri

Tyttäreni tuli kotona käymään viime tammikuussa, ja kertoi saaneensa osan ylioppilasteatterissa. Hän on teatterisuvun kasvatti ja haluaa itsekin näyttelijäksi.

Kyseessä on Messias-näytelmä, mikä herättää juuri nyt somessa kohua. Messiaksessa, käsitykseni mukaan  - seurattuani ryhmän facebookprofiilia kuukauden ajan ja keskusteltuani tyttäreni kanssa näytelmästä monta kertaa - on ideana herättää ajattelemaan kristinuskon perusolemusta, rakkautta, suvaitsevaisuutta ja erilaisuuden hyväksymistä kristinuskon historiallisessa kontekstissa.

Tuolloin kotona käydessään tyttäreni kysyi minulta kokeneen äidin neuvoja oman roolinsa täyttämiseen. Annoin auliisti neuvoja roolin hiomiseen. Keskustelemme aina hänen rooleistaan milloin missäkin produktiossa.

Nyt olen yllättynyt ja pöyristynyt ihmisten somekommenteista Messiakseen. Ovatko nämä niitä samoja ihmisiä, jotka auliisti tuomitsivat minun uskonrauhan rikkomistuomioni talvella 2014?

Onko näin, että olen elänyt uskon despoottien keskellä itse sitä tajuamatta?

Eikö teille merkitse vapaus mitään? Sanomisen, kirjoittamisen, olemisen, ilmaisun vapaus? Uskontoko jyrää nämä kaikki länsimaisen, liberaalin yhteiskunnan kannattelevat paalut vaatiessanne näille ylioppilasteatterin nuorille taiteiljoille uskonrauhan rikkomistutkintaa?

Ettekö silloin ole yhtä pahoja ja takapajuisia kuin ne muslimit, jotka kannattavat kuolemantuomiota eri tavalla ajatteleville? Miksi kritisoitte islamin ehdottomuutta ja fundamentaaliutta, kun kerran itse olette samanlaisia?

Ja - miksi puolustitte minua silloin, kun minun poliittinen kirjoitukseni, missä kritisoin Ajatollah Khomeinin harjoittamaa lapsiseksiä uskonnon nimissä, tuomittiin Pirkanmaan käräjäoikeudessa?

Nyt ymmärrän. Haukkumanimi suvakki. Sillä tavallahan te kutsutte suvaitsevaisia ihmisiä. Itse olette suvaitsemattomia, ettekä siten voi ymmärtää mitään Messias-näytelmän sanomasta, mikä imitoi alkukirkkoa ja etenkin Jeesuksen tiedettyä poliittista vaikuttamista yhteiskunnasta syrjittyjen ja erilaisten ihmisten puolustamisen saralla - siis myös poliittisesti ja poliittisista syistä syrjittyjen.

Sellainen yhteiskunta, mikä elää uskonnosta ja uskonnon armoilla, on pelottava, koska se lakkaa ajattelemasta. Sellainen yhteiskunta on pelottava etenkin sitten, kun se vaatii ihmisille uskonrauhan rikkomistuomioita asioiden näkemisestä eri perspektiivistä, eli ajattelemisesta, älyllisyydestä, aivojen käytöstä ja älykkyydestä.

Teidän somekommenteissanne näkyy tällainen rajoittuneisuus, äärimmäinen suvaitsemattomuus ja  - en haluaisi sanoa tätä - tyhmyys. Minäkään en vaadi tyhmille ihmisille, vaikka rasittavia ovatkin - vähän kuin lapsia, joille pitää silloin tällöin kiltisti nyökyttää päätä, ettei saa itkuraivaria jaloilleen, ja joiden päätä pitää taputtaa ja sulkea käsillä näiden korvat kun siirrytään todellisen elämän irvokkaisiin asioihin keskustelussa - oikeudenistuntoja, poliisitutkintaa, tuomioita, teloittamista.

En vaadi, vaikka olen joutunut sellaisenkin prosessin läpikäymään - ja parhaillaan käyn läpi toisenlaista tyhmyydestä johtuvaa prosessia - että haluaisin vaatia.

Mikä oikeuttaa teidät pitämään itsenne elossa pysymisen arvoisina, ja meidät muut ei? Oletteko sitä mieltä, että mikäli on sattunut saamaan luonteenpiirteekseen älykkyyden, on tapettava ihminen?

Minä, ja me muut älykkäät, hyväksymme teidät sellaisina kuin olette.

Kokonaan toinen asia on Sebastian Tynkkysen lapsellinen kampanja ylioppilasteatterin tuomitsemisen puolesta. Valitettavasti kuitenkin yksikin sanan- tai ilmaisunvapaustuomio tähän maahan on yksi liikaa. Miksi Tynkkynen haluaa tukea hirmuhallinnon toteutumista?

Perusteluksi ei riitä se, että on itse saanut uskonrauhan rikkomistuomion. Toisianne, jotka vielä uskaltavat vapauttaan käyttää, ei auta lyödä lokaan. Silloin olette loassa kaikki. Kuka voittaa?

Valtakunnansyyttäjä.

Voin kertoa, että sananvapaudesta tuomitseminen muuttaa ihmistä.

Itse en toivoisi edes pahimmalle vihamiehelleni tällaista kohtaloa. Voisin toivoa käden tai jalan katkaisua, sairautta, köyhyyttä, aviopuolison menetystä, maineen kadotusta.

Mutta noissakin olosuhteissa ihminen pystyy vielä tuottamaan ajatuksia. Rikkaus tai maine ovat ihmisen ulkopuolella eläviä asioita, mitä voidaan saavuttaa. Amputoitu raaja korvautuu, kun ihminen ajattelee elämänsä toisin.

Sananvapaustuomiolla sen sijaan viedään ihmiseltä pois jotakin olennaisesti ihmisyyteen kuuluvaa - ajattelen, siis olen.

On vaarallista usuttaa virkajärjestelmää suomalaisen kulttuuri-intelligentsian kimppuun.

Mitä teille ja tynkkysille silloin jää?

Yksi esimerkkitapaus viranomaisille lisää siitä, millä teloitetaan mieliä.

Itse aikoinaan oman tuomioni yhteydessä nimenomaan tämän vuoksi en vienyt tapaustani edes hoviin asti, jotta he eivät saisi toivomaansa ennakkotapausta minusta, millä sitten tullaan tuomitsemaan sujuvammin useampia ihmisiä vapauden käytöstä.

Vapauden säilyttämisen kanssa ei sovi olla itsekäs, Sebastian Tynkkynen. Vapaus on kaikkien asia.