-

-
Art by Alberto Moravia

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Luopio

Julkaisen tässä sarjassa joitakin vanhoja blogimerkintöjäni, koska ne ovat mielenkiintoisia ja sisältävät osuvia oivalluksia yhteiskuntakriittisestä näkökulmasta historian opiskelijan silmin tarkasteltuna nyt melkein kymmenen vuotta myöhemminkin



VII Luopio
Julkaistu alunperin Uuden Suomen Puheenvuorossa 14.2.2011
Minulta pyydetty teksti ollessani kansanedustajaehdokas


"Suomalainen politiikka on tunnettu jämähtäneisyydestään. Kun olin pikkutyttö, fanitin Kekkosta. Mutta kun hän kuoli, jouduin pettymään suomalaisen politiikan hoitoon ja lopetin politiikan fanittamisen. Myöhemmin olenkin ymmärtänyt että Kekkosen jälkeinen aika on ollut pysähtyneisyyden ja [uus?]-suomettumisen aikaa.

Kun alle kymmenenvuotiaana pettyy politiikkaan, voi olla ettei revanssia sillä alueella enää tule, mutta minulle tuli kuitenkin pari vuosikymmentä myöhemmin kuntavaalien muodossa. Yllättäen päätös mukaan lähdöstä vaaleihin aivan pystymetsästä tulikin kymmenessä minuutissa yhden puhelun aikana - kiitos Vihreän piirin puheenjohtajan. Kuntavaaleissa minulla oli niin paljon asiaa, että ääniä tippui ihan kivasti.

Mutta sitten tuli taas se jämähtäneisyys. Puhuin päivän polttavista aiheista mitä kansan keskuudessa kiehui - mutta kukaan kanssapoliitikoista ei tuntunut kiinnittävän asiaan mitään huomiota. Ainut oli, että Heidi Hautala kävi kerran avustajansa välityksellä kommentoimassa blogiani - Heidi puhuu ihmisoikeusloukkauksista, mutta Suomessahan ei sellaisia tapahdu! Eihän!

Vihreiden lapsipoliittisessa työryhmässä puhuttiin todellisten aiheiden ohi, ja oikeaa kauhua tuntui herättävän lasten pahoinpitelyt: muille työryhmäläisille oli yllätys että Suomessa ylipäätään sattuu lasten vakavia pahoinpitelyjä kenenkään puuttumatta asiaan. Jouduin kertomaan heille karun totuuden asiassa. Sitä kauhisteltiin, mutta sitten hiljeni taas. Seuraava osio vihreyttäni seurasi, kun yritin hyvää hyvyyttäni puuttua työryhmän kautta lasten huostabisnekseen. Muutama sijaisäiti lapsipoliittisessa ryhmässä vakuutti muille ettei moista Suomessa ole, ja tämä takasi asian sivuuttamisen ryhmässä  - kokonaanko? En osaa sanoa, mutta en ole nähnyt vihreitä otsikoita lasten pahoinpitelyistä, lasten kaltoinkohteluista, tai siitä että Vihreät olisivat huolissaan perheiden rikkomisista ja yhteiskuntarauhan järkyttämisestä liiketoimintana esiintyvän lasten huostaamisen vuoksi.

Tämä indikoi sitä, että kun ehdotin Vihreille ryhtyväni ehdokkaaksi, kukaan ei vastannut emaileihini. Itse asiassa kukaan ei ole vastannut yhteenkään emailiin joita vihreille silloin lähetin - tähän päivään mennessä.  Ei edes siihen sähköpostiin, jossa ilmoitin sittemmin lopulta eroavani Vihreistä. Se oli osoitettu Vihreiden Naisten päämajaan Helsinkiin. Mutta vaikka näihin sähköposteihin ei sinänsä vastattu ollenkaan, sain kuitenkin eräänlaisen vastauksen heti eromailini Vihreille Naisille jätettyäni: minut tiputettiin välittömästi parin minuutin sisään kaikilta Vihreiden sähköpostilistoilta pois, myös niiden työryhmien listoilta joiden toiminnassa olin ollut mukana. Viiiu, sammui vihreä valo yksi toisensa perään sähköpostissani ja elämässäni. Sitä seuratessa kyllä vähän ihmetytti.

Mutta voihan olla että olen yhäkin Vihreiden jäsen, kuka tietää. Outo ajatus.

Olen siis vihreäkriitikko, mutta olen myös kokkariluopio. Koskapa olen jo perusolemukseltani jämähtäneitä ärsyttävä, ja kaikkea muuta kuin pysähtynyt, minun luopioretkeni politiikan maailmassa jatkui Vihreistä päästyäni.

Jälkikäteen voi sanoa, että olisi ehkä pitänyt syvällisemmin oivaltaa [uus?]-suomettumisen salat. Joka tapauksessa Kokoomuksessa sama peli jatkui - siellä jopa kerrottiin minulle avoimesti poliitikkojen pitävän lasten sijoituslaitoksia, siis kokoomuspoliitikkojen, ja että ne ovat tosi hyvä bisnes. Tämän kertoi minulle eräs kokoomuspamppu, kun joimme minun tervetuliaiskahvejani Tampereella. Olin kyllä vetää silloin kahvit väärään kurkkuun. Sikäli Kokoomuksen nykyinen vaalimainonta on pilviä ja hyvää makua hipova: vaaliteemoina ovat rehellisyys, vastuu, kohtuus, ja oikeudenmukaisuus. Mietin että tämä ei varmaan sitten koske poliitikkojen bisneksiä - lasten tulevaisuudella, tästä maasta puhumattakaan. Eipä tietenkään.

Mutta minun ristiretkeni kohti rehellisyyttä, oikeudenmukaisuutta, oikeamielisyyttä ja oikeuden tapahtumista jatkuu. Monen mielestä voin olla luopio tai vähintään poliittinen prostituoitu, mutta ilman luopiomaisuutta ei vedet vaihdu. Syvällinen muutos on mahdollista vain luopumalla vanhasta ja pysähtyneestä ja rakentamalla sen päälle uutta. Ehkäpä suomalainen politiikkakin oppii tätä joskus vielä arvostamaan - silloin meillä on politiikan juhlaa. Muutoksesta puheenollen - taisin sättiä Muutos 2011-puolueen viime kerralla totaalisesti, tosin aiheesta. Muutos-puolueessa on vain yksi vika: se ei oikein kannusta, nimensä mukaisesti kuitenkaan, muuttamaan mitään tai muuttumaan - kun se pelkää rutosti meitä luopioita, poliittisen moraalin, etiikan ja oikeamielisyyden jakajia. Koettakaapa siinä sitten muuttua."

AP