-

-
Art by Alberto Moravia

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Julkaisematon teksti vuodelta 2014

Julkaisen tässä sarjassa joitakin vanhoja blogimerkintöjäni, koska ne ovat mielenkiintoisia ja sisältävät osuvia oivalluksia yhteiskuntakriittisestä näkökulmasta historian opiskelijan silmin tarkasteltuna nyt melkein kymmenen vuotta myöhemminkin

IX Ei nimeä
Prologi 2017: Löysin tämän tekstin vasta äsken katsellessani vanhoja tekstejäni. Tämä on kirjoitettu todennäköisesti joskus vuoden 2014 lopulla Pirkanmaan käräjäoikeuden tuomion jälkeen, ja kuvaa sanoin hyvin sitä tuskaa, mitä tuomion jälkeen tunsin. Sananvapaustuomiolla on ollut hyvin kauaskantoiset merkitykset, sillä nyt työstäessäni opinnäytettäni minulla on ollut todellisia vaikeuksia kirjoittaa ylös se, mitä todella haluan opinnäytteessäni sanoa. Osan tekstistä sanomatta jättäminen tai tekstin itsesensurointi ei kuulu tieteelliseen argumentointiin, eikä siten tieteellisen tekstin vakuuttavuuteen.  Tuomion jälkeen suurin haaste itselleni on "kasvattaa" oma kieleni takaisin - minulle ja vain omaan absoluuttisen (itse)sensuroimattomaan käyttööni.
Minulla ei ole muistikuvaa tämän tekstinpätkän kirjoittamisesta, ja se löytyikin "pölyttymästä" blogini luonnoksista, unohdettuna. En ole aiemmin julkaissut tätä tekstiä. Tämä teksti ei varmaankaan ole "valmis", eikä sillä ole arvoa muuten kuin sellaisen asian kuvantimena, että sananvapauden vieminen on yksiselitteisesti väärin - kuuluipa se vapaus sitten yhteiskunnallisesti hyväksytysti ajattelevalle tai ei.
En tiedä saammeko tälle tekstille ikinä epilogia.
 
 
"Pikku hiljaa, tuomioni jälkeen, olen tullut tulokseen, että minulla ei saa olla mielipiteitä

[tai onhan kaikilla mielipiteitä. Minullakin on yhäkin. Valitettavasti. Kovaan ääneen huudan mielipiteitäni mieleni huoneissa, itselleni tiedoksi, jotta kuulen siellä ääneni, jotta tiedän siitä olevani yhä olemassa, elossa. Mutta en kirjaa enää ylös mielipiteitäni, en mihinkään, en edes ajatuksena, haikuna muistilapun kulmaan. Sillä mielipiteen ja rikoksen välillä on ohut viiva, ja se on siinä kohtaa, missä ajatus muuttuu kirjaimeksi.

-- Minä myös hengitän, suoneni pumppaavat verta. Mutta enää en pidä niitäkään itsestäänselvyytenä, niin kuin en mielipiteitäkään, vaan tiedän, että nämäkin voivat olla rikoksia, jos joku jossain niin päättää; sillä moni tuhlaa sanoja niin kuin ylimääräisiä hengenvetoja ymmärtämättä että sanoja ja hengenvetoja on aina rajallinen määrä --]

Kun katson amerikkalaisia vankilatosi-tv-ohjelmia, samaistan itseni siellä huippuvaarallisissa vankiloissa eläviin henkilöihin, jotka ovat tappaneet ihmisiä. Mietin, että milloin minäkin joudun tuonne heidän kanssaan. Sillä olenhan rikollinen, niin kuin hekin. Näin on päätetty. Hengitän. Ja olen kirjoittanut mielipiteeni ylös.

Alussa oli ajatus. Siitä tietää olevansa ihminen. Sitten ajatus saa muodon. Kirjaimen. Siitä tietää olevansa olemassa. Ehkä tappaminen on ihmisyyteen ja olemassaoloon viittaava toiminto samoin kuin hengittäminen ja mielipiteen omaaminen ja sen ylöskirjoittaminen.

Valitettava persoona ei saa olla olemassa. Kun kirjaimet pyyhitään oikeudessa pois, pyyhkiytyy olemassaolokin.

Oikeanlaiset ihmiset oikeanlaisine mielipiteineen ovat hienoja ihmisiä. He ovat superihmisiä. Heidän ei tarvitse ajatella. Sillä onhan se likaista puuhaa. Heillä on oikeanlaisia mielipiteitä, eikä niitä tarvitse koskaan koulia ajatuksin tai ajatuksin sutata. Mielipide on puhdas ilman ajatuksen sotkevaa voimaa.

Voi minua, kun minun on näitä vaikea hyväksyä. Ajatus pyrkii taas tänäänkin väkisinkin pintaan ja koetan hukuttaa sen pinnan alle. Välillä se pulpahtelee ylös taas. Ihan väkisin se ottaa muodon mielessäni, varastaa kirjaimen sieltä täältä. Kun päivät kuluvat, kirjaimia on yhä enemmän, niistä on kuin salavihkaa saostunut sanoja mieleni pohjalle. Sieltä ne nousevat ylös. Lauseita, virkkeitä. Ties mitä vallankumouksellisia iskulauseita. Painan niitä alas sillä haluanhan olla lainkuuliainen, kunnon kansalainen. Ei sellainen hengitä, ei suonet pumppaa verta. Eikä sellainen tapa, ei kirjoita. Mieli on puhdas--.

Onhan tämä uusi maailmanjärjestys. Minulle uusi ja hahmottumaton.

Pyydän anteeksi. Yritin parhaani. Silti hengitykseni kanssa samaan tahtiin mieleni pohjalla saivat hengen nämä sanat. Kuukausien mittaan niistä on muodostunut valmiita ajatuksia. Hyvin vahvoja ja päättäväisiä. Näkemyksiä. Totuuksia - minulle. Ehkä jollekulle muullekin.

Olen todella pahoillani."