-

-
Art by Alberto Moravia

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Ei ole tutkijan ääntä ilman poliittista ääntä

Tämän ymmärsin tänä aamuna kuin heureka-elämyksenä.

Minusta tulee historiantutkija. Kandidaattiseminaaria on jäljellä enää viikko, ja sitten kaksi vuotta kestäneet raskaat metodiopinnot ovat tältä osin ohitse. Kandidaattiseminaarissa olen kehittänyt historiantutkimuksen työkalun, jota voidaan käyttää korvaavana vaihtoehtona gender-teorioille tutkittaessa naisten historiaa, tai mikäli halutaan ymmärtää ja selittää jotain yhteiskunnassa jonakin tiettynä aikana mahdollisesti vallinnutta, mutta piiloon jäänyttä historian näkökulmaa. Esittelen työkalun opinnäytteessäni.

Mutta tässä on piileskellyt hankaluus - mille en vieläkään löydä sanoja - mutta mille olen nyt päättänyt löytää sanat ja muodon.

Olen hionut työkaluani kymmenissä hahmotelmissa ja teksteissä, yksin ja opintopiirissäni muiden antaessa työstäni palautetta ja opettajani ohjatessa työskentelyäni. Nyt olen valmis, teoria on mielessäni piirretty ja paperille aseteltu. Se täytyy vielä saattaa ulos paperilta muiden luettavaksi ja ymmärrettäväksi, myös sellaisten, jotka eivät ole itse tutkijoita, siis tavallisen yleisön niin halutessaan.

Tämä taas vaatii sellaista selkokieltä - minkä kirjoittaminen ja puhuminen on minulta kielletty rikosoikeudellisin keinoin sananvapauteni suojaan puuttuen pari vuotta sitten.

Tällä tavoin poliittisen mielipiteen ääneen sanomisen estämisellä on hyvin kauaskantoiset seuraukset, millä voi olla vakavaa yhteiskunnallista vaikutusta.

Hallitukset, imperiumit ja eliitit kautta aikojen ovat etsineet toisinajattelijoita kontrolloidakseen näiden poliittisia, taiteellisia tai tieteellisiä ilmaisuja. Se johtuu siitä, että ei oikeastaan ole tehokkaampaa keinoa estää sellaista yhteiskunnan muutosta, joka nähdään eliittien kannalta haitallisena, kuin ilmaisun vapauteen puuttuminen. Se taas on tehokasta siksi, että koska päättely ja kognitiiviset toiminnot (oletettavasti) erottavat meidät eläimistä, niin päättelyn ja ajattelun loogiset seuraukset ja julkiset ilmaukset täytyy niputtaa eliitin kannalta hallittavaksi lokeroksi. Useimmissa yhteiskuntamuodoissa tämä on tarkoittanut, ja tarkoittaa yhäkin, ilmaisun rajoittamista ja kontrollointia eri tavoin - eli myös liian näkyväksi asettuvien tai muutoin johtoaseman ottavien ajatusmuotojen eliminoimisyrityksiä yhteisön kollektiivitajunnasta. Tässä piilee se ääneen sanomaton näkökulma - mutta se mitä minä sanon tässä nyt ääneen - että ihmistenkin on omissa yhteisöissään oltava verrannollisia eläimiin kyetäkseen elämään hierarkkisissa yhteisöissä.

Olen peilannut omaa sanankäyttöäni kymmenen vuoden ajalta, ja löytänyt loistavia poliittisia tekstejä ennen sananvapaustuomiota. Sitten törmäsin myös taitekohtaan, eli tuomioni jälkeen kirjoitettuun tekstiin, mitä en edes muista kirjoittaneeni. 

Siinä hahmottelen sen perustan, että miksi ajatus on yhteiskunnassa vaarallinen. Se on sitä siksi, että koska ajatus saa muodon kirjaimissa, ja koska yhteen liitetyt kirjaimet tuottavat inhimillisiä ja ihmisyyteen liitettäviä merkityksiä - ei siis eläimiin verrannollisia ja edellä viittaamaani hierarkkiseen, eliitin oman muutoshaluttoman agendan hallinnoimaan yhteisöön siten kuuluvia. Lisäksi ajatus on muoto toisten yhteiskunnallisten muotojen seassa - kuten poliittiset instituutiot ja ihmisen muoto itse - ja siksikin yhteiskuntajärjestystä loukkaava.

Alussa oli ajatus. Siitä tietää olevansa ihminen. Sitten ajatus saa muodon. Kirjaimen. Siitä tietää olevansa olemassa. 
(Katso edellinen linkki)

Nyt läsnä oleva eurooppalainen, postmodernin jälkeinen aikamme (minun näkemykseni mukaan) koostuu tietyiltä osin modernin ja postmodernin ajan historiallisesti yhteen kietoutuneista prosesseista, missä ihmisten fyysinen loukkaamattomuus on jäänyt oletusarvoksi ja yhteiskunnan toiminnan perustaksi, koska julkiset mestaukset, ruoskintarangaistukset ja kidutus ovat ajallisesti vielä kauemmaksi jäänyttä menneisyyttä. Mielestäni näyttää yhä enemmän ja enemmän siltä, että tämä aika sulkee sisäänsä yksilöiden mentaalisen arvon huomiotta jättämistä ikään kuin paikatakseen modernin ajan alussa vielä käytettyjä julkisia, fyysisiä rangaistuksia. Tämä ilmenee muun muassa tässä puheena olevassa henkisten perusarvojen, kuten sanan- ja ilmaisunvapauden sellaista äkkinäistä ja rajua kaventamista, minkä yhteisö itsekin on sallinut. Tästä esimerkkinä vihapuheen määritelmän tuominen julkiseksi rangaistusmuodoksi liberaalin demokraattisen järjestyksen keskelle - mitä muutoin hallinnoi perustuslakien, kansallisten lakien ja kansainvälisten sopimusten sanan-, ilmaisun- ja kokoontumisen vapauspykälät, poliittisista lakiin kirjatuista oikeuksista puhumattakaan.

Mutta minä olen joka tapauksessa päättänyt löytää poliittisen ääneni taas - koska poliittinen selkokieleni on ilmiselvästi linkitettynä tieteelliseen argumentointiini, eli tieteelliseen "selkokieleeni". Tässä ei ole vaihtoehtoa olemassa. Näin olen ymmärtänyt opettajani ja opiskelutovereideni antamasta palautteesta tutkimustyöstäni yliopistolla.








 Tässä on löydetty vanha hitti uudelleen. Hieno meininki.