-

-
Art by Alberto Moravia

torstai 12. tammikuuta 2017

Tynkkynen, Jansson, Appelsin, Madonna ja Ukkola

Ja sitten vielä joku usarin bloggari Kilpeläinen.

Tänään on ollut blogitietojen mukaan sellainen kansallinen tuomiopäivä.

Ihmekö tuo, että minua on koko päivän aamusta iltaan asti pahasti närästänyt. Ensin ajattelin, että nyt minä kuolen sydänkohtaukseen, mutta sitten tajusin, että sydämeni itkee tämän maan puolesta.

Voi voi. Mitä meistä on tullut? Ensin tuomitaan pienet mitättömissä näytösoikeudenkäynneissä ja uskotellaan toinen toisillemme, että sanam vapaus ei kuulu kaikille, ja että jos on niin tyhmä, että ei ymmärrä siihen oleellisesti kuuluvaa vastuuta - niin good bye  - pyövelin kirves heiluu, ja nyt on kaikki taas hyvin valtakunnassa, kun tyhmyrit ovat saaneet osansa sivistyksestä, ja sananvapaus pelastettu niille, jotka osaavat sentään vittu olla. Tämä näköalaton retoriikka on minulle tyhmyrinä lobotoivan tuttu viime vuosilta. Sitten sen jälkeen nyt isot alkavat tuomitsemaan toinen toisensa typeryydestä debatoiden kuin jossain via dolorosa- näytemässä - niin typerästi, että ei vaan jaksa edes lukea enää kaikkea.

Ajattelin ottaa kantaa tähän asiaan, koska olen nyt virallisen establishmentin ulkopuolella suomalaista älymystöä edustava taho; huomasin eilen, että hikipedia on jälleen aktivoitunut kohdallani ja kunnioittanut olemassaoloani poliittisella kentällä yhdellä uudella artikkelilla ('Älykkyys'), mikä on ilmeisimmin kirjoitettu erään tahattoman lausumani ympärille. Aivan kuin oli rakennettu jännittävä natsiperformanssiksi kutsumani demlan kusetusnäyttämökin Finnische Ghetto Polizei- lipun edessä kohdallani pari vuotta sitten, jossa tahaton, aamukahvi kädessä, yksityishenkilönä kirjoittamani facebookviesti tuomittiin koko kansan edessä julkisena totuutena väärinajattelemisesta. Ja jossa myönsin kaiken. Olen paha, tyhmä, pahalta haiseva rasisti. Oikeasti en ole rasisti. Mutta. Minkäs teet. Saippuaoopperassa minulle oli (on) langetettu tietty osa.

Koska nyt siis olen varsin virallisesti virallisen älymystön ulkopuolella oleva feikkiälymystö, (tai feikki älymystö yhdyssanavirheellä oikeaoppisesti kirjoitettuna), otan tapani mukaan oman käden oikeuden (omam kädenoikeuden, anteeksi, en voinut välttää kiusausta) käyttöön ja otan isojen typeryysdebattiin kantaa, vaikka kukaan ei minulta mitään kysykään, ja sanon kaikille tasapuolisesti keskisormi pystyssä: haistakaa kakka.

Kilpeläisen blogikommenteissa huomasin muuten jotain sellaista, että tajusin voivani melko varmasti tulevina vuosina lopullisesti unohtaa tutkijan urani Suomessa, koska sielläkin viitattiin vahvasti yliopiston sisällä käytävään nokitteluun oikein ajattelemisesta ja apurahojen sen perusteella myöntämisistä  -  vaikka jo kaikista alimmassa yliopisto-opinnäytteessäni olisinkin todennäköisesti keksinyt jotain koko tutkimusalaani hyödyttävää. Todennäköisesti kunnian siitä sitä paitsi tulevat ottamaan virallisen establishmentin hyväksymät oikeat tutkijat - enkä minä väärine mielipiteineni. Ai niin, päättelen näin, koska voi olla, että yliopistossa yritetään tiputtaa kursseilta vääriä mielipiteitä omaksuvia, joten hyvin menee oppi perille heti alusta asti. Ja joskus on olemassa opiskelijoita, joiden sähköposteihin ei ole niin pakko vastata ollenkaan ikinä.

Hikipedialle tiedoksi, että saatte vastedeskin kysymättä lupaa lainata tahattomia aivopurkauksiani. Tuli tuossa eilen illalla mieleeni yksi uusi purkaus, lukiessani mainiota ja hyvin osuvaa artikkelianne älykkyydestä, varsinkin Saarikosken lausuman ja allekirjoittaneen persoonan siinä yhdistyessä - ei ihan paskaakaan artikkelia, vaikka toisin väitätte. Miten olisi tällainen, vaikka 'julkisuus'-artikkeliin, tai 'julkisuuden vaikutukset'-artikkeliin, tai muuta semmoista:

Hikipedia, ja kaikki negatiivinen näkyvyys, siis oikeastaan kaikki näkyvyys, täytyy ottaa välinpitämättömällä epähenkilökohtaisella huumorilla, siis etäännyttää sen hedelmät itsestään kokonaan, sulkea ne ulkopuolelle kuin dissosiaatiohäiriössä epätoivotut ja määrittelemättömät tunteet, ajatukset ja teot...

Jään odottamaan hikipedian vastaiskua. Se tulee yhtä varmasti kuin oikean älymystön kostoisku väärim ajattelemisesta.

”Säihkyvä äly, jota on verrattu miekkaan, muuttuu varsin nopeasti narrin tiukuseksi, ellei sitä aina silloin tällöin pistetä ylvään vaikenemisen tuppeen.” -Pentti Saarikoski, lähteenä käytetty hikipediaa

"... mukana tulee kuitenkin usein muitakin ominaisuuksia, kuten poikkeava ruumiinrakenne, ystäväpiirin suppeus sekä jonkinasteinen mielenterveyshäiriö..."
-ylläoleva hikipedian artikkeli 

p.s. anteeksi ylipitkät lauseeni blogissa. Helmasyntini on anglo-amerikkalainen tutkimuskirjallisuus ja vieraalla kielellä kouluttautuminen, joten...
Ja anteeksi jatkuva kiroilemiseni - olen jotenkin täysin koukussa tiettyjen sanojen ilmaisun tenhoon.