-

-
Art by Alberto Moravia

perjantai 16. joulukuuta 2016

Nyt kaikki mediat lukemaan tämä


Venäjä valehtelee, Aleppoa odottaa massamurha.
Venäjän media on kertonut julkisuuteen, että Aleppon siviilejä evakuoidaan. Esimerkiksi Russia Beyond the Headlines kertoi kaksi päivää sitten, että 6000 siviiliä tullaan evakuoimaan Alepposta 24 tunnin aikana. 

Myös muut mediat seuraavat tätä tarinaa

Useiden kansalaisaktiivien mukaan tämä ei kuitenkaan pidä ensinkään paikkaansa. Nyt huolena on, että Venäjä kertoo julkisuuteen, että ihmisiä on evakuoitu, mutta todellisuudessa alkaa suorittaa alueella siviilien joukkotuhon. Tänään luin tällaisenkin vuodon:

Libanonilainen iranilaistaustainen sotilasryhmittymä pysäyttää siviilien evakuoimisen Itä-Alepposta

Syyrialaisen Red Crescentin saattelemat 20 bussia [siviilikuljetusta] pääsi venäläisen sotilastarkastusaseman läpi, mutta hetkeä myöhemmin toinen tarkastus pysäytti heidät, mikä oli Hizbollahin ryhmittymä. Red Crescentin henkilöt [avustustyöntekijöitä] ilmaisivat järkytyksensä siitä, että tämä ei ollut evakuoimisen syy, ja noin 15 minuuttia tämän jälkeen tankit ja raskaasti aseistetut ajoneuvot ympäröivät avustustyöntekijät.
Punainen risti ja Syyrian Red Crescentin henkilökunta ohjeistettiin jättämään siviilit, ja kaikki ihmiset otettiin busseista. sotilasryhmittymä riisui ihmisiä ja ryösti näiltä kaiken arvokkaan.
Kapinallistaistelija, joka kuului yhteen siviilibussiin raskaana olevan vaimonsa kanssa, vastusti tätä ja ammuttiin kuoliaaksi, ja hänen vaimonsa myös haavoittui ja kidnapattiin sotilasryhmittymän mukaan. Viisi ihmistä ammuttiin vielä useiden haavoittuneiden lisäksi ja heidät ja ei-haavoittuneita siviilejä kaapattiin.
Ambulanssi ja ensihoitoajoneuvoja takavarikoitiin ja loput 800 siviiliä palautettiin takaisin Itä-Aleppoon.

20 buses escorted by the Syrian Arab red crescent made it through a Russian military checkpoint, moments later as they went on they were stopped by another checkpoint only this time it was controlled by a Lebanese militia known as Hizbollah (Party of Allah)
The red crescent staff expressed shock and that this was not part of the plan, the convoy was stopped for about 15 minutes before tanks and heavily armed vehicles surrounded it.
The Red Cross and Syrian Arab red crescent staff were ordered to leave , and all the people were taken off of the buses. The Lebanese militia went on to strip many of their clothes and searched them taking anything that was valuable.
A rebel fighter that was on one of the buses accompanying his pregnant wife resisted the treatment and was shot dead, his wife also sustained wounds and was then taken away by the militia. 5 other people were killed in addition to a number of wounded and non wounded civilians abducted.
Ambulance and first responder vehicles were confiscated and the rest of the 800 people were returned to eastern Aleppo where the assault continues.


Olisiko helppoa "kadottaa" ihmisiä?

Ennen toista maailmansotaa voidaan koota tilastoja juutalaisten määristä eri puolilla Eurooppaa ja Venäjältä, ja verrata näitä tilastoja sitten sodan jälkeisiin juutalaisten määriin Euroopassa.

Olisiko sama mahdollista Syyrian sodan jälkeisessä Euroopassa?

Tosin tuo juutalaisten määrä ennen sotaa ei suhteudu voittajien ilmoittamaan tapettujen juutalaisten määrään sodan jälkeen siinä mielessä, että juutalaisten määrä ennen sotaa olemassa olevissa väestölaskennoissa oli paljon vähemmän kuin myöhemmin sodan jälkeen ilmoitetuissa näkemyksissä.

Että vastauksena kysymykseen: ei ole ihan helppoa "kadottaa" ihmisiä. Totuus paljastuu joskus kuitenkin.

Pyytäisin medioita nyt kirjoittamaan tästä mahdollisesta salahankkeesta, mikä tehdään salakähmäisesti niin kuin holokausti toisen maailmansodan aikana.

Ettei maailma koe toista holokaustia ja myöhemmin ole 'pahoillaan'.


EDIT, kaksi tuntia sitten: lisää materiaalia tippuu koko ajan https://www.facebook.com/liveupdatesfromsyria/videos/1044250942352014/