-

-
Art by Alberto Moravia

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Nyt tajusin, miksi paskaa sanaa ei saa muslimeista sanoa

(Vaikka kaikista muista ihmisryhmistä saa sananvapauden antaman suojan suojissa)

Taannoin bloggasin siitä, että olen laittanut merkille Suomenkin mielistelevän Irania. Presidentin puoliso pukee valtiovierailulla päähänsä naisten ikivanhan alistamisen symbolin (myös esimerkiksi roomalaiset ovat käyttäneet naisten huivia, alkukristityt myös oletettavasti siten, ja nyt Israelistakin kiirii uutisia, että sikäläiset juutalaiset ovat antaneet moraalipoliisille täyden vapauden estää naisia 'liian lyhyessä hameessa' astumasta Knessetiin), jota vastaan kymmenet iranilaiset naisjärjestöt ja yksittäiset naiset näkyvästi kampanjoivat, ja Suomessa jaetaan sakkoja tai ehdollista vankeutta Ajatollah Khomeinia koskevien muslimien itsensä nauhoittamien youtube-videoiden levittämisestä (allekirjoittaneelle, Khomeini kuulemma tykkäsi harjoittaa lapsiseksiä, kerrotaan noissa videoissa). Vaikka äijä on kuopattu kauan sitten. Mutta Iran on teokraattinen valtio. En ole voinut ymmärtää sitä, että miksi oman sivistyneen maamme johtajat pokkuroivat tällaisia risupartaisia kaavutettuja ukkeleita, jotka tuntuvat elävän toisella vuosituhannella kuin me muut - semminkin kun itse teen opinnäytettä eurooppalaisista keskiaikaisista diskursseista, mitkä koostuvat uskontosisällöstä, niin tämä vastakohtaisuus postmodernin, nykyisen globaalin maailman (vaikka sisältääkin yhä uskontoja niin silti jopa monet muslimit ovat sovittelevassa diskurssissa lännen ja globalisoitumisen kanssa) ja eurooppalaisen reformaation ajan kaltaisen ortodoksian ja dogman välillä ei voisi olla häikäisevämpi minun näkökulmastani. Varmaan silti ei monen muunkaan. Miksi suojella sellaista, joka ei halua yhteisen hyvän kehityksen linjaan muiden kanssa?

Vastaus piilee siinä, että juuri luin vastajulkaistun uutisen, jossa Yhdysvallat myöntää, että sen Iranille lunnasrahoina antamat 400 miljoonaa dollaria on mennyt terrorismin tukemiseen:

“We know that Iran supports terrorism. We know that Iran supports Hezbollah and the Assad regime, and it certainly is possible that some of the money that Iran has is being used for those purposes too.” (katso linkki)

[VIDEO] : White House Now Admits $400 Million Sent To Iran May Have Funded Terrorism

 

Ilmeisesti moni muukin tiesi tämän. Suomessakin. Jonkun pitäisi kaivaa esille, mitä kaikkea Suomesta on tuohon valtioon 'vahingossa' lahjoitettu tai muuten vaan annettu. 

 

Siinä sitä sitten pokkuroidaan kusipäitä, kun ei muutakaan uskalleta. Aleppon kohtaloa ei kukaan halua.

https://www.facebook.com/liveupdatesfromsyria/videos/1041797342597374/  (raakaa materiaalia juuri nyt Alepposta siviilien kohtelusta, en suosittele katsomaan) 

EDIT: Juuri nyt varmistunut tieto: Iran ja Assad Aleppon siviilien massateurastuksen takana (katso linkki)

 

Allekirjoittakaa Amnestyn vaatimus siviilien evakuoimisesta eikä tappamisesta https://www.amnesty.fi/vetoomukset/kaupunkia-ei-vapauteta-tappamalla-sen-asukkaita/