-

-
Art by Alberto Moravia

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Massahysteria

Olen ajatellut sitä, mikä saa ihmiset nousemaan toisiaan vastaan.

Onko se sellainen ihmisoikeuksien puolustaja, joka haluaa tukea per natsi-kampanjaa? Entä jos minä haluaisin tukea per päänahka-kampanjaa (en halua, mutta analogian vuoksi esitän). Kuulostaa kamalalta, että 'ihmisoikeuksia' ajetaan toisten ihmisten ihmisoikeuksien kustannuksella.

Entä onko se sellainen perusjannu tai -tiina, joka säpsähtää ihmisoikeusjärjestön liian yleistävältä ja yksipuoliselta kuulostavaa rahankeruukampanjaa? Että joku näyttelijä haluaa tukea rahankeruuta pakolaistyöhön, koska on esittänyt näyttämöllä tunteisiin vetoavasti monta vuotta pakolaisnaista, joka on joutunut jättämään kotinsa ja lapsensa aloittaakseen alusta tuntemattomassa maassa. Tarina voisi olla uskottava, mikäli se kertoisi hienojuonteetkin.

Selittäisi esimerkiksi sen, että miksi tämä pakolaisnainen on juuri nainen, koska pakolaisnaisia ei kaduillamme hirveästi näy. Valitettavasti. Tiedämme, että juuri naiset jäävät pakolaisvirrassa jälkeen naisiin kohdistuvien oikeusloukkausten, seksuaalisen hyväksikäytön, väkivallan ja pelkän naisten ja miesten eroavan biologian vuoksi.

Kertoisi ne historialliset ja poliittiset olosuhteet tämän naisen kotimaassa, ja taustoittaisi niillä juuri tämän naisen elämänvaiheet, että missä kohtaa ja miksi hän joutui kotimaassaan persona non gratan asemaan ja lähtemään, tai pahempaa.

Mikäli tarinan kerronta jättäisi tunteilematta. Näyttämön kautta koetut massatunteet ja -hysteria kuolettavat rationaalisen ajattelun ja asioiden selittämisen, jota juuri maailman pakolaistilanteessa ja konfliktien ymmärtämiseksi tarvitaan.

Entä jos (Suomen) perustuslaittomuuden takana on tämänkaltaisen massahysterian kulttuurin historiografia, rationaalisuuden puute ja markkinavoimien politisoiminen? Ei ihme, että ihmiset kyllästyvät ja kääntyvät toisiaan vastaan, kun politiikka, minkä piti ratkoa (myös) heidän asioitaan, jättää ne ratkaisematta ja delegoi tehtävän markkinavoimille, mikä taas ei ratkaise sellaisia ongelmia, mistä ei voi odottaa (suoraa) taloudellista hyötyä.

Olen ajatellut vihapuhetuomiotani uudelleen ja uudelleen, miljoonia kertoja eri tasoilta. Olen syyttänyt itseäni. Eristänyt itseni samanmielisistä ja ympäröinyt itseni vierailla ihmisillä. Menettänyt yöuneni. Kokenut ahdistusta Suomen (ja nyt esimerkiksi Syyrian ja Yhdysvaltojen) poliittisen tilanteen myötä.

Loppujen lopuksi, nyt tien päässä, näen, että demokraattista perustuslakia ei voi pestä poliittisen sananvapauden ja uskonnonvapauden rajoituksilla tai poliittiseen mielipiteeseen (tai siihen, mitä mielipiteen oikeussalissa uskotaan edustavan) liittyvän eriarvoistamisen ja syrjinnän myötä. Ei voi, ellei halua perustuslain rajoituksia - ja lopulta perustuslaittomuutta.

Aiemmin ajattelin, että tuomio on muovannut minua. Nyt ajattelen, että teen matkaa maailmassa ja ajanjaksossa, mikä koskettaa meitä silloin tällöin asioilla kuten vaikka tällainen käräjäoikeuden tuomio. Eikä siinä sen enempää. Touche.