-

-
Art by Alberto Moravia

tiistai 20. joulukuuta 2016

Hallitusta ei saa kritisoida, sanoo Anna Kontula

Kansanedustaja Anna Kontula kirjoitti Facebooksivuillaan hallituksen yrityksistä kävellä perustuslakimme ylitse. Hallituksessa on kuulemma valiteltu sitä, että perustuslaki hidastaa päätöksentekoa. Kontula kritisoi tätä valottaen, että perustuslaki on tarkoitettu vaikeasti muutettavaksi juuri siksi, että päivän poliittiset kysymykset eivät pääsisi siihen käsiksi.

Joku oli kommentoinut tähän sitten ihmetellen hallituksessa istuvien koulusivistystä. Minä kommentoin tätä sanomalla sanan "psykopatia".

Kontula oli poistanut kommenttini.

Tästä voi tulla moneen lopputulemaan. Ensiksikin siihen, että Kontula pelkää hallituksen kostoa. Puristelevatko hallituksen pojat väkivalloin rinnoista eduskunnan hississä?

Toisekseen siihen, että hallitusta ei saa kritisoida, siis edes heittämällä ylimalkaan kehenkään hallituksessa, tai itse asiassa edes mihinkään, edes hallitukseen itseensä, yksilöimättömän termin "psykopatia" kommentissa.

Tällainen kritiikittömyys on melko vaarallista. Onko meillä näin munattomia kansanedustajia? Ja vielä puolustamassa perustuslakia?

Tehdään se nyt vielä:

Hallituksen metkut.

"Psykopatia".

Omassa blogissa saa vielä sanoa näin, mutta arvaanpa että ei kovin kauan.


EDIT: Kiellettyjen sanojen listaan on siis nyt lisätty varsin neutraalisävytteinen sana "psykopatia" aiempien muukalaispelkoa levittäneiden kiellettyjen termien rinnalle, kuten neekeri ja ählämi. Rasismin pelolle on siis muodostumassa paha kilpailija hallituksen diktaattorimaiseen valtaan tähtäävässä auktoriteetissa.