-

-
Art by Alberto Moravia

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Natsien jälkeen tulee aina pahempaa

Pääni alkaa selvitä tiedon huumasta, mitä olen ahtanut itseeni viimeisen vuoden ajan.

Ja koska minulla on kirjoituskielto facebookiin vielä 13 tunnin ajan, kirjoitan sitten ajatuksiani tänne. Ajatukseni kun ovat niinkin mullistavia, että sanomalla ääneen kaikkien tietämän faktan, että miessukupuoli on ollut kautta aikojen paha naissukupuolelle, sain facebookista bannia vuorokaudeksi.

Tiedon huuma koostuu hengenheimolaisen kohtaamisesta ajan hämyssä, eli Ulrike Meinhofin persoonan löytämisestäni, sekä opinnäytteeni etenemistä oikeaan suuntaan. Nyt on pakko päästellä höyryjä, kun kirjallisuuskritiikki on valmis. Se on ensimmäinen vielä monista tulevista, ainakin pääni sisäisistä debateista. Etsin tutkimuksessani 1800-1900-luvun radikaalien poliittisten liikkeiden juuria. Mielenkiintoni on vanha, mutta en ole mistään, en edes politiikan tutkimuksen opinnoista, löytänyt minua tyydyttävää vastausta, ennen kuin törmäsin eurooppalaisen esoterismin historiaan. Miksi ja miten eurooppalaiseen yhteiskuntaan syntyi tarve ja tyhjiö poliittiselle radikaalistumiselle? Vastaus voi löytyä dialektiikasta ja sen logiikasta ja poissulkemisesta. 'Esoterismin historia' kulkee juuri dialektiikan kautta, niin kuin koko henkisen perintömme kehitys. Minua kiinnostaa peilata poliittisiin kehityskulkuihin opinnäytteessäni tätä henkisen dialektiikan tapaa poissulkea: jotakin poissulkemalla syntyy uutta. Olen melko varma, että pystyn vakuuttamaan opinnäytteessäni politiikan olevan osa henkistä perintöämme ja siis itse asiassa esoterismia ja / tai uskontoinstituutiota. 

Nykytilanteessa voisi arkijärjellä ajatella, että koska parlamentaarinen radikaalioikeisto on Suomesta poissuljettu, niin sen vastinkappale, katuanarkismi tai äärivasemmistolainen liikehdintä, veisi voiton. Näinhän ainakin se vastinkappale luulee. Dialektiikan mukaan kuitenkaan näin ei ole, vaan itse asiassa jotakin hyppää sivusta, melkein kuin tyhjästä tai tyhjiöstä näyttävältä, mukaan tähän kehityskulkuun ja sekoittuu uuteen synteesiin. Tyhjästä mitään ei kuitenkaan tule, vaan tämä kehityskulku on kulkenut koko ajan rinnalla, vaikkakin ehkä huomaamattomana. Se, millainen uusi lopputulos, ja siis uusi radikaali on, ei osaa ennustaa kukaan. Vain historiankirjoitus jälkiviisaana kirjoittaa. Nyt meillä on jo äärioikeisto maltillisemman radikaalioikeiston tilalla, mutta tuo synteesin tuntematon tekijä X ei ole tämä äärioikeisto, koska se on tunnistettu tässä vaiheessa.

Synteesin algoritmi myös ehkä selittää, miksi minulla, 2000-luvun radikaalioikeistolaisella, ja Meinhofilla, 1960-luvun uusvasemmistolaisella voi olla niin paljon yhteistä.

Ei, en tiedä, miksi näin ei ole KAIKILLA 2000-luvun radikaalioikeistolaisilla, tai toisaalta kaikilla 1960-luvun saksalaisilla uusvasemmistolaisilla. Ehkä kehityskulut ovat jotenkin yksityisiä, erillisiä tai salattuja. Esoterismin historian logiikan tutkiminen voi olla yhtä sumeaa kuin itse esoterismin historiakin ja esoterismin käsite.

Kaikki selviää aikanaan.

Synteesin todellisuus myös selittää sen, miksi minulla on swastika tatuoituna kainalokuopassani: sen olemassaolo siellä on polttomerkki, mikä kertoo minulle joka päivä, että natsien jälkeen tulee aina pahempaa. Tämän todellisuuden jäljittäminen historiantutkimuksen keinoin antaa minulle rauhan siitä, että olen ainakin yrittänyt kaikkeni selittää omalta osaltani todellisuuden kompleksista olemusta.


Copyright © 2016 Anu Palosaari











 



Kirjallisuuskritiikkini hetken aikaa tarkasteltavana, jos joku haluaa päästä enemmän UTjyvälle tutkimusaiheestani