-

-
Art by Alberto Moravia

torstai 21. heinäkuuta 2016

Yhdysvallat on jo hävinnyt pelin

Olen seurannut kuukausia, mitä Yhdysvalloissa tapahtuu.

Kun ensimmäinen uutinen ehti Suomeen poliisin liioitellusta väkivallan käytöstä noin vuosi sitten, jossa musta mies ammuttiin kuoliaaksi, ajattelin, että kohu poliisiväkivallasta ja amerikkalaisen poliisin rasismista on liioiteltua. Mitä muuta voisi ajatella ihminen oikeusvaltiossa, missä ei ammuta ihmisiä kuoliaaksi ihonvärin vuoksi, tai muutenkaan, tai missä poliisi ei kiduta toisinajattelijoita ja vähemmistöjä - mutta missä elää kuitenkin määrätty äänekäs vasemmistovähemmistö, mikä huolimatta edellämainituista asioista jaksaa ruikuttaa etnisten vähemmistöjen mukahuonosta kohtelusta Suomessa? Tiedän ihmisiä, jotka ovat paenneet oloista, mitä kukaan tavallinen suomalainen ei pystymetsästä osaa kuvitella olevan olemassakaan, ei edes se äänekäs vasemmisto, eikä usein paradoksaalisesti juuri se,  tai paenneet toisten ihmisten tekoja viattomille, mitä suurin osa ei tiedä edes olevan mahdollista tehdä ihmiselle, ja silti nämä ihmiset kokevat saaneensa ihmisten perusoikeuksia kunnioittavalta Suomen hallitukselta turvapaikan, missä rakentaa elämä uudelleen. Ei huonosta kohtelusta sanaakaan, silloin kun on oikeasti sitä kokenut.

Hämäännyin siis hetkeksi, mutta jäin tyttäreni kehotuksesta seuraamaan tilannetta mediasta. 

Sitten alkoi valua uutisointia toisesta ja kolmannesta poliisin liiallisen voimankäytön vuoksi ammutusta värillisestä ihmisestä. Ulkomaisten medioiden kommenttiosioilla kiisteltiin siitä, kumpia poliisi ampuu Yhdysvalloissa enemmän, mustia vai valkoisia, ja mikä voisi olla mahdollisten tilastoharhojen syy.

Vähän aikaa sitten alkoivat poliisisurmat. Kommenttiosioilla kerrottiin taas syy näille surmille: mustat ovat saaneet tarpeekseen, ja ovat alkaneet teloittaa vuorostaan poliiseja kostoksi poliisiväkivallasta.

Tänään luin uutisen autistista 23-vuotiasta miestä auttaneesta henkilöstä, jota poliisi oli ampunut huolimatta siitä, että tämä henkilö oli nostanut kädet pystyyn. Autistinen mies oli leikkinyt leikkijunallaan ilmeisesti tiellä, kun poliisi oli käynyt kimppuun. Tarpeetonta sanoakaan, että ammuttu mieshenkilö oli musta. Kun poliisilta oli kysytty syytä ampumiseen, poliisi oli lehden mukaan vastannut, ettei se tiennyt syytä ampumiselleen.

Tänään putkahti esiin myös uutisointi muslimimiehestä, joka oli käskytetty ulos lentokoneesta ennen koneen lähtöä. Yhdysvaltojen muslimijärjestö oli tehnyt kantelun asiasta. Yllätyksekseni asiassa katsottiin toimitun oikein. Muslimimiehen nimi oli Mohammed, mikä herätti lentohenkilökunnan mielenkiinnon, ja miehelle oli ennen lentoa kerrottu henkilökunnan taholta, että "I'll be watching you". Lopulta mies oli ohjattu koneesta ulos potentiaalisena turvallisuusuhkana.

Edelleen amerikkalaista kommentointia seuratessani jouduin haukkomaan henkeäni. Pyöreästi arvioiden puolet kommentoineista oli sitä mieltä, että pelkästään muslimitausta oikeuttaa poistamisen liikennevälineestä, tai jos henkilön nimi on Mohammed. Tämä vaikuttaa yhtä mielivaltaiselta, kuin toisen henkilön ampuminen ilman että tiedostaa ehdottoman vaikuttimen teolleen. Ikään kuin vaan ammuskellaan yhtä keveästi kuin käydään kahvilla tai aamiaisella.

Yhdysvallat kärsii vakavasta sotatraumasta. Joskus olen ihmetellyt sitä seikkaa, että Yhdysvalloissa kerrotaan olevan maailman eniten sarjamurhaajia jatkuvasti vapaalla jalalla, kuulemma noin 50 kappaletta koko ajan. Mistä näitä murhaajia riittää? Miksi Yhdysvallat?

Kun on lukenut tapausraportteja Yhdysvaltojen suorittamista kidutuksista Irakin sodan yhteydessä, tulee mielleyhtymä tähän mielivaltaiseen väkivaltaan ja sattumanvaraiseen poliisiväkivaltaan Yhdysvaltojen rajojen sisällä. Kun tutkii tapauksia lähemmin esimerkiksi Irakin Abu Ghraibissa, ymmärtää, että väkivalta Yhdysvaltojen sisällä ja Yhdysvaltojen suorittamana sen rajojen ulkopuolella on samanlaista, siis ei edes samankaltaista, vaan yhtenevää toistensa kanssa: brutaalia, totaalista, tappavaa, sattumanvaraista ja mielivaltaista.

Vaikka sitä ei usein esiin tuoda, koska Suomikin on maailman amerikkalaisimmaksi maaksi sanottu ja koska koko läntinen maailma pyörii Amerikan johdolla, mutta Yhdysvallat ei ole koskaan toipunut puuvillapelto-orjuuden ajasta. Yhdysvalloissa elää jotakin sellaista puhdasta, oikeaoppista rasismia, mitä Suomessa tai Euroopassa ei osata kuvitellakaan.

Jossain keskusteltiin siitä, että uskaltaako Turkkiin mennä enää lomalle. Minä uskallan mennä Turkkiin huolimatta EU:n huomioimista ihmisoikeusloukkauksista ja ilmiselvästä poliisiväkivallan perinteestä siellä, mutta Yhdysvaltoihin en uskalla mennä. Turkissa poliisi ei ammu kansalaisia kadulle, puhumattakaan tietämättä selvää syytä ampumisilleen, jos ampuu lainkaan, toisin kuin Amerikassa.

Siis en uskalla mennä, vaikka olen valkoinen nainen, koska Yhdysvaltojen harjoittama sattumanvarainen totaalinen väkivalta voi osua kenen tahansa kohdalle. Mediasta ja virallisista raporteista luettuna.

Tutkimuksessa on kiistelty monta vuosikymmentä, onko Yhdysvaltojen suurvaltakausi ohi. On tosiasia, että taloudellisesti Yhdysvallat on luovuttanut johtoasemaansa BRICS-valloille ja on niin pahasti velkaantunut, että jotkut tutkijat eivät näe enää Yhdysvaltojen elpyvän tästä ja Yhdysvalloille uutta nousuasemaa. Mutta sotilaallisesti Yhdysvallat on vielä kärjessä, tosin Kiinan merivoimien uhatessa tätäkin asemaa. Yhdysvaltojen yksipuolinen johtoasema on siis vuosien aikana pilkottu.

Epäilen, kuten monet kidutusta tutkivista tutkijoista ja historiantutkijoista, että nimenomaan Yhdysvaltojen Irakin sodan yhteydessä laillistama kidutuksen salliva kuulustelumenetelmä oli syöksy alaspäin johtajuuden pirstaloituessa Yhdysvaltojen moraalisen selkärangan katkettua. Moraalin on katsottu monessa tutkimusperinteessä ja yksittäisen tutkijan johtopäätöksissä olevan suurvaltajohtajuuden tärkeimpiä ja johtajuutta koossapitäviä elementtejä.

Onko vuoden 2003 jälkeen tapahtunut selvä piikki poliisiväkivallan nousussa myös Yhdysvaltojen rajojen sisällä?

Onko Yhdysvalloilla kaikki moraali mennyt?

Yhdysvaltojen moraalikadon voi katsoa myös laskeutuneen sen johtajilta sen kansan pariin.

Tämän voi nähdä sen suhtautumisessa muslimeihin tänä päivänä, missä iso osa kansasta oikeuttaa muslimien huonon kohtelun. Huonossa kohtelussa esimerkkiä näytti ensin Yhdysvaltojen johtajisto ja hallitus salliessaan ja aloittaessaan Irakin sodan riittämättömällä ja epämoraalisesti hankitulla oikeutuksella sotaan Bushin hallinnon aikana.

Näin myös historiantutkija Adrian Goldsworthy vertaa historiallisen Länsi-Rooman imperiumin tuhoa Yhdysvaltojen maailman johtajan aseman romahtamiseen ja näkee siinä joitain mielenkiintoisia yksityiskohtia verrannollisina toisiinsa.

Yhdysvallat ikään kuin tuhoaa itse itseään käyttämällä toiseutta epämoraalinsa tuhovoiman tukijalkana. Saa nähdä kaatuuko koko länsi pikku hiljaa Yhdysvaltojen mukana, kuten laaja Länsi-Rooman alue 200-luvun jälkeen.