-

-
Art by Alberto Moravia

perjantai 29. heinäkuuta 2016

Ulkoinen lähdekritiikki ja vitun tervehdyttävä logiikka

MV-lehti käyttäytyy loukkaavasti muslimeja kohtaan yhdessä erityisessä artikkelissaan. Olisi oikeuden asia tuomita, että mikä rikos on kyseessä, joten en ota asian juridiseen puoleen kantaa, vaan otan kantaa lähteiden oikeanlaiseen käyttöön, ulkoisen lähdekritiikin käytöstä rakentuvaan yleiseen moraaliin ja sananvapausasioihin. Huomatkaa, että teen tämän tuomittuna kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja uskonrauhan loukkaamisesta talvella 2014, mutta käytin tekstieni lähteiden tulkinnassa ulkoista lähdekritiikkiä, toisin kuin MV-lehti tässä kritisoimassani tapauksessa.

Loukkaavuus artikkelissa nimenomaan muslimeja kohtaan tulee siitä, että artikkelin otsikko väittää harhaanjohtavasti, että muslimi olisi syyllistynyt nimenomaiseen raiskaukseen. Kuitenkin kun tutustuu artikkelin tarjoamaan alkuperäislähteeseen, ei löydä mitään mainintaa kyseisen rikoksentekijän kulttuurisesta suuntautumisesta (eli toisin sanoen uskonnosta). Todellisuudessa kyseessä voi olla vaikka kristitty henkilö. Alkuperäislähde puhuu pakolaisesta ("refugee").  Lähteiden oikea tulkinta, eli tässä tapauksessa ulkoinen lähdekritiikki, edellyttää, että mikäli artikkeli tarjoaa lähteen, mihin se perustaa kirjoittelunsa, niin silloin artikkelin pitää kertoa lähteen tiedot niitä muuttamatta tai vääristelemättä. Tällöin MV-lehden artikkelin olisi pitänyt kertoa pakolaisen olevan syyllistynyt tekoon, sen sijaan että se muunteli lähteen antamaa tietoa (eli todellisuutta) valehtelemalla muslimin syyllistyneen tekoon.

Ulkoinen lähdekritiikki tarkoittaa sitä, että lähteitä käytettäessä kysytään kysymykset, kuten "kuka, kenelle, milloin, missä, miksi". Tässä tapauksessa lähteelle esitetty  kysymys "kuka" antaa vastaukseksi "pakolainen" ("refugee" lähdetekstissä). Lähde ei mainitse muslimia missään kohdassa ("Muslim").

Mikä merkitys ulkoisella lähdekritiikillä on?

Kaiken keskiönä on asioiden selittäminen eli erilaisten asioiden maailmaan sovittaminen. Selitysten etsiminen on tutkimuksen ja tieteen tarkoitus, mutta myös tavalliset ihmiset selittävät itselleen koko ajan informaatiotulvassa maailmantapahtumia, ja sovittavat mielessään uusia tapahtumia aikaisempiin, eli käyttävät erilaisia selitysmalleja ymmärtääkseen ympäröivää maailmaa, jotta kasvava ymmärrys muodostaisi eheän kokonaisuuden, eli maailmankuvan.

Tutkimuksessa asioiden selittäminen ja ymmärtäminen seuraavat tapahtumien kuvausta ja tiettyjä valittuja näkökulmia. Näkökulmat ja tapahtumien kuvaus taas liittyvät kiinteästi ulkoiseen lähdekritiikkiin, eli jotta voidaan valita tapahtumien näkökulma tai kertoa kuka, kenelle, milloin, missä, miksi on tapahtumien takana, täytyy lähteen antamia tietoja käyttää vastaamalla näihin kysymyksiin lähteen antaman tiedon mukaan, eikä lisätä  siihen jotain tai poistaa siitä mitään.

Sosiaalisen median aikana, jolloin tekstit leviävät nopeasti suurille määrille ihmisiä, ulkoisen lähdekritiikin merkitystä voi korostaa myös aivan tavalliselle nettikirjoittelijalle, puhumattakaan isommille medioille tai paljon lukijoita kerääville kynäilijöille. Ulkoisen lähdekritiikin harjoittaminen luo maailmankuvia, sovittaa niitä aikaisempiin ja luo uusia miljoonille ihmisille päivittäin. Niinpä ei ole yhdentekevää, onko ulkoinen lähdekritiikki tehty huolella vai sutaisten. Ei ole yhdentekevää, miten kerta kerran jälkeen vastataan kysymyksiin kuka, kenelle, milloin, missä ja miksi, koska toistuvista virheellisistä tapahtumakuvauksista muodostuvat ymmärrykset kasvattavat joka päivä uutta ymmärrystä aiemman päälle.

Mitävittua-lehti on tähän asti taustoittanut asioita ja uskaltanut kertoa asioista useiden ihmisten suulla heidän tavallaan, mitkä niin sanottu valtamedia on pyrkinyt hiljentämään ja suitsimaan. Mielestäni sananvapaus tarkoittaa sitä, että jokainen yksilö saa kertoa mielipiteensä ja tuntonsa yksilöllisesti, vaikka v-sanoja käyttäen jos ei muuten juuri sillä hetkellä luonnistu. Teen itsekin niin. Vittu- etuliitteellä otsikoidut blogikirjoitukseni keräävät heti paljon lukijoita aivan tietystä syystä. Eräs vittu-alkuinen tekstini on vetänyt jo kohta runsaat puoli miljoonaa lukijaa, joista ensimmäiset satatuhatta lukijaa ensimmäisen vuorokauden aikana. Tunteenpurkaus on tervehdyttävää luettavaa.

Poliittinen tai yhteiskunnallinen kollektiivinen vihan tunne ja sen purkaminen MV-lehden kommenttiosiossa ei ole vaarallista muuta kuin kokijoidensa verenpaineelle. Viha, mikä ei löydä terveellistä väylää oikeuttaakseen ihmisten tarpeet, voi olla vaarallinen. Populaari esimerkki on natsismi. Päinvastoin kuin logiikka kertoo, niin 1800-luvun saksalaisen antisemitismin ja 1930-luvun natsiantisemitismin välillä on ratkaisemattomia historiallisia kuiluja. Ei ole ollenkaan itsestään selvää, ovatko antisemitismi ja natsiantisemitismi toistensa historiallisia jatkumoita, vaiko eivät*. **

Niinpä poliittisen vihan tunteen, niin sanotun vihapuheen, sensuurin ja lainkäytön väliset rajat ja yhteydet toisiinsa voivat olla paljon kompleksisempi asia kuin fiksuimmatkaan meistä luulevat tietävänsä tai olevansa kykeneviä päättelemään, minä mukaan lukien. Poliittinen sensuuri ja lainkäyttö ei ole muuta kuin poliittista sensuuria, eli keskusideologian yritys työntää marginaali olemattomaksi, mutta sen sijaan poliittista ja yhteiskunnallista vihan ilmentymää ja mahdollisia seurauksia pitäisi tutkia ilman poliittisuuksia ja ilman näennäisiä syy-seuraus-suhteiden intuitiivisesti järkeenkäypiä metodologioita sosiaalisten mekanismien analysoinnissa, joissa näitä seurauksia selitetään ajankohtaisilla asioilla tai mahdollisimman tai välttämättömimmän lyhyen aikavälin tapahtumilla. Todellisuudessa viimeaikaisten tapahtumien ja valintojen ohella myös paljon varhaisemmat institutionaaliset ja rakenteelliset tekijät ovat suunnanneet näitä tulevia valintoja ja ihmisten tekoja. Eli meidän esivanhempiemme teot ja valinnat omassa aikalaisyhteiskunnassaan ovat voineet ja ovatkin muovanneet niitä institutionaalisia rakenteita, mitkä oman aikamme yhteiskunnassa nyt juuri määräävät tapahtumien kulkua. Eli kun määritetään vaikkapa vihapuheen anatomiaa, ei välttämättä osata kiinnittää huomiota juuri siihen rakenteeseen, mikä on aiheuttanut kehityskulun, missä nyt olemme, vaan mahdollisesti "haukutaan väärää puuta".

Sitä vastoin tämä nimenomainen mitävittua- lehden lähdekritiikkimoka kertoo muusta kuin oikeutuksen tarpeesta. Ehkä kirjoittajat ovat jo hukkuneet omaan maailmankuvaansa, mikä on heidän oman alkuperäisen, toistuvan väärän lähdekritiikkinsä pohjalta syntynyt toistuva tietynlainen selitysmalli: kun pakolainen tai turvapaikanhakija raiskaa, tai kun joku tuntemattomaksi jäänyt raiskaa, kyseessä on tämän muodostuneen maailmankuvan mukaan aina muslimi, vaikka jälkiviisaasti toisin todistettaisiin. Tai jos joku ammuskelee ympäriinsä tappaen ihmisiä, kysymyksessä on tämän selitysmallin mukaan lähtökohtaisesti aina ja ikuisesti muslimi ja islamisti, mikä muuten tämän selitysmallin muodostamassa maailmankuvassa on jo kerinnyt sulautua yhdeksi ja samaksi asiaksi. Vaikka ihan aina ei näin olisikaan. Kaikki ammuskelijat eivät ole muslimeja, islamisteja tai muslimi-islamisteja.






* Kts. esimerkiksi Heilbronner, Oded, "From Antisemitic Peripheries to Antisemitic Centres: The Place of Antisemitism in Modern German History", Journal of Contemporary History, Vol. 35, No. 4 (Oct,. 2000), 559-576.

** Saksalaisen antisemitismin ja natsiantisemitismin paikka tutkimuksessa kertautuu mielenkiintoisesti omassa opinnäytteessäni: kun praktikum-työssäni pohdin modernin saksalaisen antisemitismin ideologian liikettä Saksassa vuosina 1860-1945, niin kandin työni aihe näyttää kovan työn tuloksena kiertyvän samaan näkökulmaan ja viimein pohtimaan samantyyppisiä jatkumoita kuin antisemitismin ja natsiantisemitismin historiallinen mahdollinen jatkumo, mutta paria vuosikymmentä myöhemmin. Saksalaisen uusvasemmiston ja RAF:n välillä on samankaltaisia historiallisesti ratkaisemattomia kuiluja kuin antisemitismin ja natsiantisemitismin välillä. Tosin natsiantisemitismi ja uusvasemmisto linkittyvät toisiinsa tietyillä tasoilla. Mielenkiintoinen kysymys onkin, missä suhteessa RAF ja uusvasemmisto linkittyvät toisiinsa, ja miten, vai linkittyvätkö... Tämä ei ole itsestään selvää, vaikka yleisesti näin voisi päätellä ja on kenties pääteltykin.