-

-
Art by Alberto Moravia

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Gonzo-blogi sensuroi minua

Viimeisimmässä kirjoituksessaan Gonzo-blogi ruotii Saksan Muchenin iskun taustoja. Kommentoin blogia, ja koetin selittää ISIS-terroristijärjestön taustoja ja juuria, jolloin gonzo poisti kommenttini. Ihmettelen sitä, että millaisen kuvan sensuuri antaa fdl-järjestöstä ja äärioikeasta.

Minulle jäi nyt kuva, mikä ei ole imarteleva heitä ja heidän aatettaan kohtaan, koska mikäli keskustelussa joudutaan turvautumaan toisen osapuolen sensuuriin, niin silloin annetaan viesti, että oma agenda ei kestä tarkastelua eikä voi olla täten uskottava, vaan jopa tietoisen valheellinen.

Huomatkaa, että myös kaikki valtionhallinnot turvautuvat sensuuriin jossain määrin, ja vaikuttavimmat sensuroivat kaiken kritiikin, etenkin historiallista tietoa, koska historiasta kertominen tekee näkyväksi sen, miksi sensuuria alunperin edes tarvitaan, eli koska historiatieto todistaa yksipuoliset ideologiat osaksi historiaa, mutta ei sen perusteeksi.

Sanotaan, että suomalaisenkin valtiovallan sensuurihalukkuus johtuu Israelin valtion jakamista ohjeistuksista, kuten koko läntisessä maailmassa (linkissä Ranskan entinen ulkoministeri kertoo Israelin valtion määränneen mm Ranskan tiedustelupalvelun toimintaa, ja hallinneen hajoita ja hallitse menetelmillä eri valtioiden välisiä suhteita muun muassa Iraniin päin ja mm Gaddafista annettua tappomääräystä) . Gonzo-blogikaan ei tee poikkeusta, koska FDL:n "äitijärjestö" EDL:n kerrotaan olevan juutalaisjärjestöjen lobbaama järjestö. Israel haluaa hävittää muslimit, koska se ei ole vielä saanut näiltä tarvitsemaansa elintilaa. Monet omaa agendaansa ajavat ja yksipuolisesti asioita halukkaasti tarkastelevat järjestöt ja NGO:t ovat oppineet sensuurin taidon ja arvon ylempäänsä virallisilta GO-tahoilta. FDL-järjestön kaltaisten järjestöjen keskustelukyvyttömyys lietsoo osaltaan (kolmatta maailman)sotaa edeltävää viholliskuvien rakentamista. Toivottavasti FDL seisoo pommien, ohjusten, tankkien ja muiden aseiden takana sittenkin, kun ne ruhjovat järjestön jäseniä ja monia muita viattomia Euroopassa ja Suomessa.




Keskustelusta poistettu kommenttini, mikä tulisi gonzon kommentin jälkeen keskustelun kolmanneksi kommentiksi ja vastaukseksi gonzolle,  kuului näin:

Erdogan on Amerikka- ja länsivastainen.
Lähteet kertovat, että Mossad / Cia tukee terrorijärjestö ISIS'tä ja esimerkiksi FETÖ'ä, jotta Lähi-idän hallinnot saadaan kaadettua suuremman Israelin valtion rakentamisen tieltä. FETÖ oli Turkin vallankaappaushankkeen takana oleva gulenilainen terroristijärjestö. Historiallisesti(kin) tiedämme Israelilla olevan tarve saada lisää tilaa. Tällä(kin) hetkellä Israel hajottaa arabikoteja  ja rakentaa tilalle israelilaiskoteja Länsirannalla.

Surullisesti gonzo-blogikin todistaa muslimivainojen olemassaoloa todelliseksi. Todisteeksi kopioin tähän muutaman päivän takaisen kirjoitukseni. Fiksuimmat ymmärtävät tämän luettuaan mitä tarkoittavat kirjoituksessani viittaamat tulevat turkkilaisvainot, mitä gonzo-blogikin Suomessa jo kirjoituksessaan virittelee, ja ulkomailla (linkki päivätty sunnuntaina 31.7) monet muut kansalaisjärjestöt, koska ovat menneet maailman mahtavien virittämään ajatuslankaan kritiikittömyyttään - ja silkkaa typeryyttään :

"Lähde kertoo, että Yhdysvaltain kongressille on annettu tietoon sähköposteja ja dokumentteja, mitkä linkittävät Hillary Clintonin Turkin epäonnistuneeseen vallankaappausyritykseen. Dokumentit paljastavat yhteyden Clintonin ja FETÖ:n välillä. FETÖ on islamin guru Fethullah Gulenin terroristijärjestö, mikä oli Turkin vallankaappausyrityksen takana. Turkin presidentti Erdogan on vaatinut Yhdysvaltoja  palauttamaan Gulenin Turkkiin tuomittavaksi.

Yhdysvaltojen osallisuus Turkin hallinnon kaatamisessa ei olisi tavaton: toinen lähde kertoo, että Mossad/Cia- yhteenliittymän suunnitelman pohjalta toinen terroristijärjestö ISIS toimii hajottaakseen ja kaataakseen Lähi-idän hallinnot, minkä jälkeen voidaan alkaa rakentamaan entistä suurempaa Israelin valtIota entisten kaadettujen hallintojen alueelle.

U.S. General Wesley Clark (Ret.) kertoo haastattelussa Amy Goodmanille maaliskuun 2. päivä vuonna 2007, että Yhdysvaltojen hallituksella oli Bushin hallinnon aikana suunnitelma viiden vuoden sisään ottaa alas seitsemän valtion hallinnot. Nämä valtiot tuossa suunnitelmassa olivat Irak, Syyria, Libanon, Libya, Somalia, Sudan, Iran.

Ilmeisesti Yhdysvallat toteuttaa tätä suunnitelmaa myös Obaman hallinnon aikana. Turkin vallankaappauksen on tässä suunnitelmassa haluttu 'balkanisoivan' ja epästabilisoivan Lähi-idän rauhallisinta aluetta. Tunisian Ennahda-liike, Libyan sisällissota ja Egyptin laillisesti valitun presidentti Mohamed Morsin syökseminen vallasta  kuuluvat tähän kehitysketjuun, mitä pitää tarkastella yhdessä ymmärtääkseen, mitä Lähi-idässä tapahtuu ja  mitä Lähi-idälle ollaan tekemässä.

Mikäli Turkin kaappaus olisi onnistunut, siitä ei olisi tullut esimerkki "demokratian voittokulusta", kuten jotkut etenkin länsimaissa länsimaisen journalismin vaietessa todellisista tapahtumista luulevat, vaan alueesta olisi tullut Daeshin, PKK/PYD:n ja Al-Qaedan miinakenttä. Juuri niin kuin Cia/Mossad oli suunnitellut, jotta keinotekoinen, suuri Israelin valtio saadaan muodostettua herättämättä epäilyjä siitä, kuinka monen miljoonan ihmisen verellä, sotatoimilla ja laillisten hallitusten ja valtioiden itsemääräämisoikeuden viemisellä se on rakennettu.




EDIT: Turkin puolustusministeri on tylyttänyt puhelinkeskustelussa Brittien kollegalleen BBC:ä 'vallankaappausmielisyydestä' vallankaappauksen ollessa meneillään, mitä tulee Turkin vallankaappausyritykseen. Brittien puolustusministeri on pahoitellut BBC:n asennetta ja sanonut toivottavansa tervetulleeksi vallankaappaushankkeen epäonnistumisen ja arvostavansa Turkin kansan ja sen poliittisten puolueiden tukea demokratian arvoille ja lainkäytölle.
Tästä voi lukea rivien välistä briteillä, ja myös Euroopassa yleensäkin, olleen ennakkoasenne siihen, miten kaappaus tullee päättymään (vaikka toisin sitten kävi).

"...National Defense Minister Fikri Isik spoke with Michael Fallon Tuesday and thanked him for the British government’s support fsr Turkey, but also said he expected the BBC to cover the story accurately, said the source, speaking on condition of anonymity due to restrictions on speaking with the media.

Fallon, for his part, said his country welcomed the coup’s defeat. He said they appreciated the support of Turkey’s people as well as its political parties for democratic values and the rule of law...."

Silmääni pisti jostakin syystä tuo lihavoimani [alleviivattu] kohta tekstissä lukiessani tätä artikkelia ensimmäistä kertaa
Sitten ymmärsin, että kukaan länsimaiden johtaja ei tule tästä edespäin suvaitsemaan Turkin kansalaisia omalla maaperällään, koska vallankaappausyritys epäonnistui. Turkkilaisia tullaan vihaamaan heidän maansa suvereeniuden, itsenäisyyden ja riippumattomuuden vuoksi, ja koska he ovat ylläkerrotun Yhdysvaltojen ja Israelin suunnitelman toteutumisen tiellä näiden asioiden vuoksi, ja heitä aletaan myös todennäköisesti mustamaalaamaan länsimaiden kansalaisille tämän vuoksi vedoten pseudoperusteluun ihmisille, joille Lähi-idän tiedustelupeliä tuntemattomille lähes mikä syy tahansa menee läpi alkaa vihata.
Ymmärsin, että turkkilaiset voivat olla vaarassa missä tahansa muualla kuin Turkissa.
Sitten muistinkin, että ensimmäinen kostoisku on jo suunnattu turkkilaisia kohtaan Saksan Munchenissa viime perjantaina, kun saksalais-iranilainen mies ampui siellä joukkoteloituksessa kolme turkkilaista, ja on sanottu vihanneen erityisesti turkkilaisia. Uskon, että tämä isku on vain alkusoittoa. Mossad/Cia kykenee käyttämään hyväkseen myös niin sanottuja iskujen sijaistekijöitä. "