-

-
Art by Alberto Moravia

tiistai 7. kesäkuuta 2016

Suomalaiset voivat painua ihan vittuun taas

Otin tänään eräällä facebook-sivustolla kantaa sellaiseen somen trollausilmiöön, jossa eräiden facebookprofiilien omistajat rääkkäävät eläimiä kuvien kera itse tapahtumasta, ja uhkailevat lapsia, naisia ja vanhuksia brutaalilla väkivallalla. Noiden profiilien sisältö on kaoottista sanavallan käyttöä heikompien yli. Profiilit ovat hyvin tunnistettavia aidontuntuisine profiilikuvineen. Samaan aikaan Tampereella on tapahtunut joukko naisten sarja-ampumisia ilmakiväärillä. Poliisi etsii vihjeitä tekijästä. En vihjaa, että tekijä tai tekijät olisivat kukaan näistä trollaajista, vaikka yksi profiili sanookin asuvansa Tampereella, mutta yhteiskunnassa kiehuu yli, koska kukaan ei ole hoitanut tällaisia yksilöitä suojaan itseltään ja omalta väkivallaltaan, ja koska on ylipäätään päässyt syntymään tilanne, jossa viha ei ole enää tunnistettavissa vihana vaan väkivallan käyttönä tuntemattomia kohtaan.

Kantaa ottaessani sain viharyöpyn niskaani suomalaiselta. Minulle kerrottiin minulla "menevän liian lujaa", eli kehotettiin siis kääntymään psykiatrisen hoidon piiriin. Tiedän, että olen paha suustani kun suutun. Suutun aivan silmittömästi väkivallan käytöstä viattomia sivullisia kohtaan. Tämä on ollut musta pisteeni aina.

Kykenen myös ottamaan yhteyttä päättäjiin suuttumukseni aiheessa, niin kuin nytkin tein. Tämäkin kiehutti yli suomalaisen käsityskyvyn tällä kertaa, ja kertoo siitä, että yhteiskunta on toleroinut teitä väkivaltaan niin, että te ette enää usko muutoksen mahdollisuuteen, ettekä luota päättäjiinne tai edes halua yrittää uskoa siihen, että joku haluaisi teille hyvää. Se, joka sitä yrittää, täytyy ilmiantaa ja tämän täytyy olla jotenkin sairas yksilö.

Tässä tullaan siihen, että poliittisuus on vaarallista tämän päivän Suomessa. Ei tarvitse ottaa kantaa Nato-jäsenyyteen pelossa, että joutuu diskatuksi jostain. Viha toleroi yhteiskuntaa päättämättömyyteen.

Viha. Viha. viha.

Viha ja väkivalta ovat tappaneet politiikan.

Itse seison itseluomassani marginaalissa nyt. Luulen, että politiikan tilalle täytyisi tuoda enemmän todellista yhteiskuntakriittisyyttä. Siis ei kannan ottamista asioihin, niin kuin näkee melkein jokaisen poliittisen blogin tekevän, vaan asioiden dialektiikan paljastamista. Asioihin vaikuttavien kaikkien mahdollisten osatekijöiden esiintuominen ja erittely paljastaa myös tunteet politiikan takana. Sitten voisi olla mahdollista havaita viha ja työntää se syrjään. Viha ei ole tärkeää, vaan dialektiikka. Vihan tunteen erittelyn kautta havaitaan viha pelkkänä käyttökelvottomana tunteena, mutta ei politiikan tärkeänä osana. Viha on tärkeää osata havaita dialektiikan osana kuitenkin siellä missä se on yritettäessä paljastaa yhteiskuntamme todellista olemusta Suomessa ja "lännessä" vuonna 2016, mutta viha ei ole tärkeää käytännön politiikan osana, missä pyritään tekemään kaikkia osapuolia tyydyttävä käytännön ratkaisukompromissi ketään unohtamatta (tai ainakaan liiaksi unohtamatta). Jos viha hallitsee politiikkaa, mutta ei näe yhteiskuntakriittisyyttä ratkaisun osatekijöiden summan esiintuojana, nähdään pelkkä viha pelkkänä käyttökelvottomana vittumaisena voimana. Tiedämmekö varmasti, mihin se vie?