-

-
Art by Alberto Moravia

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Odinit toivat äärioikeiston Suomeen

Luin eilen uutisista Kemin Soldiers of Odinin suunnitelmista alkaa hyökätä tavallisten suomalaisten kimppuun. 

Uusille blogini lukijoille tiedoksi, että havainnoin tätä syntynyttä uutta poliittista ilmapiiriä entisenä radikaalioikeistolaisen puolueen johtoon kuuluneena, Wikipedian mukaan eniten eurovaaleissa 2014 nationalistisen puolueen ääniä keränneenä; yli puolet kaikista puolueelle annetuista äänistä tuli minulle - ja johtuen poliittisille toimijoille annetuista ankarimpiin kuuluvasta omasta mielipidetuomiostani siis jonkinlaista "katu-uskottavuutta" radikaalioikeistolaisissa piireissä nauttineena. Yhtä kova tuomio taitaa olla vain sen samaisen puolueen missä vaikutin. puheenjohtajalla, Olavi Mäenpäällä.

Mikäli kaksi vuotta sitten eurovaalien alla puolueiden puheenjohtajatenteissäkin rauhanomaisia toimia rauhanomaiseen yhteiskuntaan vaatineena esiintynyt allekirjoittanut saa yli puolet radikaalioikeistoa äänestäneiden äänistä, niin tasan kaksi vuotta myöhemmin asia ei ehkä mitä ilmeisimmin olisikaan niin. 

Suomeen on syntynyt äärioikeisto. Äärioikeisto erotetaan tutkijoiden keskuudessa radikaalioikeistosta siinä, että äärioikeisto nähdään usein individualismin ja universalismin vastustajina. Radikaalioikeisto taas nähdään radikalismin aatteellisena puolestapuhujana ilman suoraa toimintaa.* 

Kemin Odinit uhkailullaan väkivallalla tavallisia ihmisiä kohtaan - mitä sillä myös epäilemättä on aikeena totetuttaa, ja pystyy toteuttamaan -  ajaa Suomeen sisään äärioikeistoa, mitä Suomessa ei ole tätä ennen ollut. 

Näen tämän johdosta hyvin voimakkaan kulttuurinmuutoksen tulevana. 

Kun radikaalioikeiston äänitorville, Mäenpäälle ja minulle, jaettiin hallituksen ja hallitsevan eliitin puolesta ja toimesta mielipide- ja sananvapaustuomiot, siis toisin sanoen annettiin osalle kansasta vapaat kädet kerätä vihaa marginaalistakin ulosheittämisestä johtuvista syistä, ja kun demokraattisesta järjestelmästä pari vuotta sitten poistuivat vielä pienpuolueetkin eli suomalaisen demokratian todelliset kulmakivet, niin eräs jälki sylttytehtaalle, äärioikeiston syntyyn siis, voi olla tämä. Äärimmäisen oikeiston esiintyminen puoluekartalla on eräiden tutkijoiden mukaan kuitenkin "kehittyneen demokratian normaali oheisilmiö"*. Äärimmäinen oikeisto tarkoittanee tässä retoriikan ulkopuolella aatteellista, väkivallatonta radikaalioikeistoa, mikä ei havittele väkivaltaista suoraa toimintaa, kuten Odinit nyt tekevät.

Pienpuolueiden tehtävänä Suomessakin oli poliittisten vastakkainasettelujen luominen, ja siten siis uusien näkökulmien paljastaminen demokraattiseen poliittiseen keskusteluun. En voi ymmärtää, että tätä poliittista oppiläksyä ei ole viimein omaksuttu, koska Eurooppa on kärsinyt "Saksan taudista" yli vuosisadan.

Saksassa syntyi 1960-luvulla niin sanottu antiautoritaarinen (opiskelija)liike, mikä oli vastaus Saksan tuolloiselle autoritaariselle kulttuurille, mikä taas oli suora jäänne natsismin ajalta sen ajan sukupolvien vielä hallinnoidessa yliopistoja, kuntien hallintoja, ylempää virkamieskuntaa, poliisia ja syyttäjänlaitosta. On selvää, että natsismista taaksepäin katsottaessa "Saksan tautiin" löytyy selviä historiallisia jatkuvuuksia aina keskiajalle ja uskonpuhdistukseen asti, mutta suomalaisen pienpuolueilmiön katoamisen yhteydessä merkittävää on se, mitä tapahtui Saksassa vuonna 1968 opiskelijaliikkeen kapinan ja niin sanotun "hullun vuoden" tyrehtymisen seurauksena*. Se oli Rote Armee Fraktionin (RAF) perustaminen vuosi, pari myöhemmin. Eli johdonmukaisesti, päättäväisesti, "absoluuttisella kurilla" ja "absoluuttisella itsenäisyydellä"* maan alta väkivaltaisia iskuja tehneen järjestön ilmaantuminen.

Rote Armee Fraktion Saksassa 1970-luvun alussa, siihen pääsemiseen tarvittavat oman persoonallisuuden ja oman toiminnan lähtökohtien täysi selkeys henkilölle, liittymiseen tarvittavan oman ratkaisun eksistentiaalisten seurausten ja lainvastaiseen toimintaan ryhtymisen lopullisuuden ymmärtäminen* - ja toisaalta Soldiers of Odin 2000-luvulla Suomessa eivät ole vertailukelpoisia keskenään. 

Mutta tässä tuleekin se opetus, mitä Eurooppa ei tunnun oppineen: kun "antiautoritaarista" toimintaa tukahdutetaan tarpeeksi pitkälle riittävän pitkän ajan autoritaarisin keinoin, mitä Suomessa ovat tähän mennessä edustaneet muun muassa sananvapaustuomiot ja "vastakulttuurin" vapaan lehdistön tukahduttamisyritykset (MV-lehti), jossain kohtaa tulee se murtumispiste, missä odinit eivät enää riitä, vaan kuvaan mukaan tulee väkivaltainen, ammattimaisen kurinalainen, toimintaansa kultivoitu ja älykäs "vastakulttuurista seuraava", negaatiokulttuuria edustava voima. Kuten RAF Saksassa vuonna 1970.






Tekstistä järjestyksessä:

*Kotonen, Tommi, "Sissisotaa kansallisen yhtenäisyyden puolesta. Äärioikeisto Suomessa 1960- ja 1970-luvuilla". Politiikka, 56:3 (2014), 178. 

*Sama, 176.

*Dutschke, Rudi, "Vom Antisemitismus zum Antikommunismus", teoksessa Bergmann, Dutschke, Lefevre ja Rabehl 1968, 58-85.

*Lehto, Katriina, Ulrike Meinhof. Lähemmäs totuutta, vaan ei todellisuutta. Ajatus Kirjat, 2007, 278.

*Sama, 277.