-

-
Art by Alberto Moravia

lauantai 4. kesäkuuta 2016

Mikä ämmissä vituttaa tällä hetkellä eniten

Tämä on holhousyhteiskuntakriittinen kirjoitus, mikä on kirjoitettu viidessätoista minuutissa tekstiä sen jälkeen korjaamatta ja sievistelemättä, eli tämä on selvä poliittinen mielipidekirjoitus, jossa on verhottuja yhteiskunnallisia merkityksiä ja jota saatte aina käyttää minua vastaan kun tulee puhe vääristä mielipiteistäni.

Ämmissä vituttaa tällä hetkellä liika vahvuus. Ämmät kuvittelevat tietävänsä mikä minulle on parasta elämässäni. En saisi muka alistua myöntämään, että muslimimieheni on kuningas, ja minä olen vain nainen ilman omaa päätä.

Tai on minulla pää niin kauan kuin se ei häiritse herra kuningasta.

Mitä alentuvaa on siinä, että alistuu? Eipä minun mieheni ainakaan ole niin kuin ämmien miehet, jotka istuvat kotona juomassa kaljaa tai työpaikalla punaviiniä ja kulkevat uikuttaen ämmiensä perässä. Minun mieheni menee minne huvittaa eikä kysele ämmien neuvoja tai minulta lupaa mennä maapallon ääreen. Hänellä on oma lakinsa, minkä mukaan maailma pyörii. Kyllä pyörii, myös sinun maailmasi hänen lakinsa mukaan. You'll see.

Ämmissä vituttaa myös se, että ne eivät halua ymmärtää, miksi joku vahva nainen alistuisi miehen käyttötavaraksi. No se johtuu kuulkaapa siitä paljon hehkuttamastanne kulttuurista ja sen rikkaudesta. Culture! Vain vahva jaksaa alistua, heikot eivät siihen pysty. Islam rules! Ja tämä on vain minun tietämätön, kypsymätön ja kultivoimaton näkemykseni, jota mieheni ei varmasti allekirjoita niiden konnotaatioiden kanssa, mitä tästä voi typerä länsimaalainen sika saada, koska kukaan ei ole pakottanut minua mihinkään, eikä kukaan länsimaalainen lännessä ymmärrä islamin oikeaa perimmäistä merkitystä. Olen ihan vapaaehtoisesti alistumassa. Odottelen tässä juuri miestäni maailmalta kotiin, kirjaimellisesti. Odotus voi olla pitkä, jopa hyvin pitkä, mutta palkitaan taas jälleen kerran kyllä.

Ämmät eivät nimittäin tiedä, että mieheni on vuoden ajan kaivanut minusta esiin sitä joka naisessa piileksivää pikku tyttöä, ja nyt se pikku tyttö tietää mitä tahtoo. Pikku tytöt voivat kiertää maailmalla ja olla kuin miehet, mutta lopun perin kapina taittuu aina kun oikea mies tulee vastaan.

Tällä hetkellä kapinaa on aika vähän, paitsi siellä päässäni, mikä on vaihdettava pää. Silloin kun olen mieheni kanssa yhdessä, mieheni tietää kaiken, ja minä alistun sille tiedolle, ja minä hymyilen hänelle, koska uskon miestäni ja tiedän, että tämä on minun kuninkaani. Ihan sydämestäni. Silloin kun olen yksin, ajatukseni ovat omiani. Tässä täytyy myös olla jonkin verran lahjakas, eli ämmät eivät siihen pysty, ja osa lahjakkuudesta on sukuperimää kohdallani: mummoltani kysyttiin, että miten mummon keuhkot ovat niin puhtaat, vaikka pappa on monta kymmentä vuotta savuttanut tupakkaa samassa huoneessa. Mummoni oli vastannut röntgenlääkärille, että varmaan siksi, koska joka kerta, kun pappa pisti tupakaksi, käänsi mummo selkänsä papalle ja antoi kissalle maitoa.

Ämmät eivät myöskään ymmärrä, että minä olen dominoiva nainen, kirjaimellisesti ihan työskenneltyäni kahdeksan vuotta dominana ja antaessani miehille turpaan työn puolesta ja hyvistä rahoista, ja poliittisesti myös oltuani perimiehisen radikaalioikeiston keulakuvana. Ämmät itse eivät ole pystyneet samaan, eivätkä tiedä dominoinnista, johtamisesta ja oikeanlaisesta vahvuudesta mitään. Tiedättekö ämmät, että nämä asiat eivät paina mieheni kulttuurissa vittuakaan, eli minä voin olla vaikka maailman kuningatar, mutta miehelleni olen nainen. En laita sitä vain-etuiitettä tuohon, koska vain nainen ja nainen ovat mieheni kulttuurissa sama asia.