-

-
Art by Alberto Moravia

torstai 12. toukokuuta 2016

Miksi suomalaisesta naisesta tuli pelkkä burkhan palanen?

Ensiksikin sanon, että näiden ajatusten ulostuominen paperille on hyvin turhauttavaa ja saa minut pahalle tuulelle, koska nämä asiat olisi pitänyt sanoa ajat sitten, mutta toisaalta minulla ei ollut aiemmin tähän palapeliin sopivia kaikkia paloja hallussani. Nyt on.

Minulla oli vuoden kestävä suhde muslimimiehen kanssa. Siis suhde, ei seksisuhde, kuten minulla tämän suhteen loppumisen jälkeen on useisiin miehiin, koska seksi tekee minut iloiseksi ja omaksi itsekseni.

Suhde loppui puoleltani miesten tavanomaiseen tapaan kyykyttää naista ja olla rakkaudettomia naista kohtaan.

Kun sitten mainitsin tämän suhteen loppumisen syistä hyvin lyhyesti parille naistuttavalleni näiden kysyessä sitä, mainitsematta miehen kansallisuutta tai sitä, että tämä on muslimi, sain vastaani viharyöpyn. Näiden naisten mielestä tein väärin, kun en ollut suhteessa ollessani suostunut tilanteeseen, jossa vain mies määrää tapaamiset tai ylipäätään tilanteeseen (muslimi)miehen kanssa, jossa tapaillaan ennen avioliittoa, koska koin sen hyväksikäyttönä (miehen kulttuurista taustaa vasten katsottuna), ja olin siis katkaissut suhteen puoleltani. Tämä aggressiivinen kohtaaminen kadunkulmassa ja puhelimessa näiden naisten taholta sai minut miettimään kysymystä, että missä vaiheessa suomalainen itsenäinen nainen on joutunut pukemaan burkan päälleen, kuvaannollisesti sanottuna. Milloin suomalaisesta naisesta, joka sata vuotta sitten oli naisten tasa-arvon edelläkävijä maailmalla, tuli hiljainen, säkkiin puettu nössykkä, joka on kanssasisarelleen vihainen, katkera ja kateellinen, mikäli tämä osoittaa "itseään vapauttamaan pyrkivän subjektin" piirteitä. Lainausmerkit ilmaisevat saksalaisen uusvasemmistolaisen 68-sukupolven (viittaa vuoteen 1968; Rudi Dutschke) luomaa käsitteistöä, ja sopii omaan (aiempaan, myös) toimintaani kuin olisin itse luonut sen.

90-luvun lopussa, kun erosin väkivaltaa ja alkoholia käyttävästä suomalaisesta miehestäni, ero tuli kyllä yllätyksenä ja shokkina lähipiirilleni - koska olin nuori ja vasta vähän aikaa aviossa ollut pienten lasten äiti. Käsittelin tilanteen tuolloin siitä sosiaaliluokasta katsoen, missä elin: tunsin rikkoneeni 'porvarillista järjestystä' varmaankin siksi, koska olin nuori ja epävarma omasta asemastani yhteiskunnassa. Toisaalta sisäinen pakko ajoi minut ulos toivottomasta ja itselleni ja lapsilleni vaarallisesta tilanteesta.

Mutta 90-luvun lopussa naisen valitsema ero miehestä oli vielä hyväksyttävä. Miksi se ei enää ole sitä? Haluaisin heittää tämän kysymyksen jokaiselle suomalaiselle naiselle, ja haluaisin, että jokainen nainen kohdallaan käy lävitse tämän kysymyksenasettelun ja tarkkailee itseään  ja reaktioitaan tilanteissa, missä kohtaa naisten liberatiivisia pyrkimyksiä. Varsinkin vanhempien naisten soisin miettivän, onko suhtautumisensa naisten yhteiskunnalliseen valinnavapauteen ja omaehtoiseen elämänhallintaan muuttunut ajan myötä, koska jos on, se kielii myös yhteiskunnallisesta muutoksesta väistämättä.

Itse luonnehtisin itseäni kasariäidin kasinotalousoppeja nielleeksi ja myös sisäisiksi valinnannäköaloiksi muuntaneeksi maailmankansalaiseksi, joka on samalla nähnyt lapsuudenkodissaan vahvan ja toimivan naisen. Sen tähden minusta tuli tällainen. Kiitoksen sana annettakoon myös toiselle suomalaiselle vahvalle naiselle, entisen mieheni ja lasteni isän äidille, anopilleni, eräälle poliittiselle toimijalle myös, joka oli nuoruudessani esikuvani ollessaan vielä elossa. En tule ikinä nielemään naisten oman subjektin hävittämistä yhteiskunnasta. Enkä ole edes niitä "perinteisiä" vallankumouksellisia, jotka suostuvat kuolemaan ihanteensa puolesta. Minä en kuole ihanteideni tai toisten ihmisten puolesta edes symbolisesti - sen osoitti vetäytymiseni poliittisesta toiminnastakin hallituksen minulle antaman mielipidetuomion jälkeen  -  vaan tulen itse nostamaan varustukseni niitä kohtaan, mikäli tulee tarve, jotka uhkaavat lopullisesti poistaa ihanteeni yhteiskunnasta.

Loppuun laitan vielä poliittisen idean. 

Ei ainoastaan pelkkä ajan kuluminen ole tehnyt suomalaisesta naisesta nössöä. 

Ehdotan keskusteluun, että myös kansainvaellukset muslimimaista Suomeen ovat rapauttaneet naisten moraalia ja velvollisuuttaan itseään ja omaa hyvinvointiaan kohtaan.

Mitä muuta voivat tehdä esimerkiksi päivittäiset joukkoraiskausuutisoinnit ja uutisoinnit näiden olemattomista  ja yleistä oikeustajua järkyttävistä tuomioista, kuten Tapanilan tapaus osoittaa?

Ne toimivat aivopesun kaltaisesti manipuloiden naisten tunteita ja saaden aikaan hiljaista, piilossa elävää naisten joukkomasennusta, jossa masentunut masentuneen taudinkuvan mukaisesti alkaa menettää omanarvontuntoaan, ja alkaa epäillä omia aiempia motiivejaan, eli tässä tapauksessa esimerkiksi naisen subjektia yhteiskunnassa ja toimijuutta omassa elämässään, ja alkaa heijastaa näitä muuttuneita arvoja myös ulospäin epäilyksinä naisten itsenäisyydestä ja ihmisarvosta.

Pian näistä muuttuneista arvoista on tullut osa yhteiskunnan hyväksyttyjä ja vakiintuneita arvoja. Tai siis minun kokemukseni kadunkulmassa ja puhelimessa sattumanvaraisesti valikoitujen naisten kanssa osoittavat, että näistä arvoista on jo tullut osa yhteiskunnan pinnan alla elävää 'subnormistoa', jonka mukaista käyttäytymistä naisilta odotetaan nyt yhtä piittaamattomasti kuin 80-luvulla odotettiin naisten vapautumista aiemmista normeista.

Jatkan aiheen käsittelyä myöhemmin toisessa blogikirjoituksessani vielä syvällisemmästä ja kriittisemmästä yhteiskunnallisesta näkökulmasta.