-

-
Art by Alberto Moravia

lauantai 7. toukokuuta 2016

Korkeintaan taistelu vallasta

Edellisessä kirjoituksessani pohdin naisen määritelmää ja paikkaa länsimaisessa globaalissa yhteiskunnassa. 

Tulin pohdinnassani tulokseen, että nainen on yhteiskunnallistettu esine, jonka teoreettinen vapautuminen tästä fyysisestä yhteiskunnallistetusta hahmosta vapauttaa naisen naisen hahmosta naisen kuvaksi, eli hieman lähemmäksi ihmisyyttä eli ihmisen kuvaa, mikä on miessukupuolelle ominainen nimittäjä yhteiskunnassa.

Päättelin myös, että vaikka länsimaissa viimeisen sadan vuoden aikana tapahtunut naisten vapausliike on vapauttanut naisia monessa suhteessa aiemmasta yhteiskunnallistetusta pakko-otteesta, niin se ei ole kyennyt vapauttamaan naista (fyysisen) esineen hahmosta


Paradoksaalisesti siis naisten henkilökohtaiset esineen vapautusyritykset päätyvät takaisin esineen hahmon vangiksi, koska ihmisen kuvan täydellistymisen ihanne on naisen kohdalla ymmärretty suppeasti koskemaan vain yhteiskunnallistetun pakko-otteesta vapautumista, eikä naisen muidenkin kuin fyysisen hahmon hyväksymistä ihmisen kuvaksi.

Johtopäätöksenä voisi pitää, että pieni fyysinen osa naisesta on ikuisesti naisen ainoa hahmo miehen mielessä, eikä päädy ainakaan ihmisen kuvaksi.

Kysymys on siis yhä edelleen, että miten käy niiden naisten, joille oma huone ei riitä, eli niiden naisten, jotka tiedostavat avioliiton ja miehen kateuden ja mustasukkaisuuden naisen muita mahdollisia hahmoja kuin fyysistä hahmoa kohtaan, ja jotka haluavat elää irti näistä sidoksista toteuttaen myös näitä muita hahmojaan.

Jotta siis mies vapautuisi naisen fyysisen hahmon mielikuvan taakasta, naisen pitää hylätä naisen vapautta viimeiset sata vuotta symboloinut Woolfin huoneen käsite.

Mitä pitää tehdä, jotta nainen voi elää huoneetta?

Yksi vaihtoehto on hylätä miesten seksuaalinen miellyttäminen

Miten se tapahtuu?

Se tapahtuu niin, että nainen jättää pois miesten markkinakoneiston ja kauppaketjujen luoman ja naisille varaaman garderoobin, ja ottaa sen miehen, joka miellyttää seksuaalisesti. Miesten lukumäärää on turha laskea. Jos mies miellyttää, sen voi ottaa ja laskea sitten irti ja ottaa sitten toisen ja kolmannen - kaikki vaikka yhden illan aikana. 

Naisen kyky saada seksuaalista mielihyvää ei ole kiinni naisen yllä olevasta vaatetuksesta, vaan siitä, miellyttääkö mies naista. Siis naisen kyky saada mielihyvää ei ole riippuvainen siitä, tai korreloi mitenkään siihen, miellyttääkö nainen miestä, vaan että miellyttääkö mies naista. Naisen kyky saada mielihyvää riippuu todellisuudessa siitä, miten puhtaasti nainen kykenee tuomaan ympäristössään esiin sen, että juuri naista pitää miellyttää, eikä päinvastoin

Mentaliteetti, että naisen pitää miellyttää miestä, vie naisen itseuhriutumiseen, uhriutumiseen ja uhriuttamiseen yhteiskunnassa kaikilla tasoilla. 

Esimerkki mentaliteetin, jossa nainen on käskyvallassa, käytöstä julkisesti: pari päivää sitten Koskipuistossa kolme pikimustaa miestä hyppäsi eteeni tyhjästä. En ole ikinä kokenut yhtä yllättävää tai vastaavaa tilannetta. Miehillä oli silmissä tietty kiilto, kun he tukkivat kulkuväyläni ja alkoivat harpata minua kohti. Harppasin heitä vastaan, aivan kiinni keskimmäiseen mieheen, ja sanoin hänelle silmiin katsoen: "Istukaa tuohon heti. Ette seuraa minua". 

Joukon johtaja, ilmeisesti, istuutui maahan pensaan viereen, ja muut miehet istuutuivat rivissä tämän viereen. Kävelin paikalta, sillä välin kun miehet jäivät maahan istumaan jalat ristissä. 

Entä jos olisin tavallinen nainen, joka ei olisi vuosien varrella miellyttänyt omaa seksuaalista mielihyväänsä valitsemalla vapaasti miehiä tyydyttämään itseään*, jotka miellyttävät häntä? Entä jos olisin kautta vuosien odottanut mahdollista arvostetuksi tulemista tekemättä itse mitään oman hyvinvointini eteen - niin kuin muut naiset jättävät tekemättä, koska eivät voi kuvitella mitään kauheampaa kuin naisen fyysisen esineen leimaamaa miehen mieltä**, minkä tarkoitus on juurikin sulkea nainen siihen huoneeseen, olkoon miten vapaa yhteiskunnallisesti tahansa

Miehen pelkkänä fyysisenä esineenä oleminen vammauttaa, uhriuttaa ja rikkoo naisia eri tavoilla - ja tappaa naisia mitä kauheimmilla tavoilla tälläkin hetkellä ympäri maailman. 

Mikäli olisin ollut tavallinen miehen käskyvallassa elävä naisen hahmo, minut olisi kuvailemassani tositilanteessa joukkoraiskattu.

Tavalliselle naiselle ei olisi tullut mieleenkään käskyttää raiskausyritystä tekevät miehet ojan penkalle istumaan. Tavallisella naisella olisi voinut käydä mielessä huutaminen tai vastaan taisteleminen, mutta silloin peli olisi jo menetetty, koska huutaminen ja taisteleminen ilmaisevat sen, että osapuolet ovat vähintään yhtä voimakkaita, mutta ei ainakaan sitä, että toinen osapuolista olisi epäilemättä auktroriteetti toiselle. Käskeminen  ja annettu käsky ilmaisevat auktoriteettia ilman epäilystä.

Minulle taas miesten käskyttäminen on ainoa vaihtoehto, samalla tavalla kuin miehen omistamana esineenä elävälle naiselle ainoa vaihtoehto on sisäsyntyinen alistuminen ja korkeintaan taistelu vallasta.

Oma huone ja sen tarjoama suoja ei ole minulle riittänyt, koska ymmärsin miehen mielen alistamispyrkimykset sen käsittäessään vain naisen fyysisen hahmoni, ja astuin huoneesta ulos. Vaikka oma huone on parempi kuin keittiössä nyrkin ja hellan välissä majaileminen, on naisen huone silti miehen talossa. Tätä ei Virginia Woolf hoksannut oman aikakautensa näkövinkkelistä kriittisesti kirjoittaessaan.

Copyright © 2016 Anu Palosaari
Tämä teksti ja siihen kuuluva esseekokoelma on osa erään tieteellisen työn pohjatyötä, joten jos lainaat sitä, tai käytät siinä esiintyvää käsitteistöä, viittaahan minuun. Muutoin syyllistyt tekijänoikeusrikkomukseen.




Tämä blogimerkintä kuuluu oman personale e politicalen -toimintani mentaliteetin purkamiseen erään tieteellisen työn vaatimiin objektiivisiin kehyksiin





*olen maannut noin 8℅ Tampereen väestöstä kanssa. Kaikkia miehiä ikäväliltä 20-100

**tässä tapauksessa esimerkiksi huorittelua tai huoran leimaa.