-

-
Art by Alberto Moravia

maanantai 23. toukokuuta 2016

Enkelin demonit eivät olekaan paholainen

Jatkan edellisen kirjoitukseni pohdintoja.

Olen ollut jo jonkin aikaa kiinnostunut länsimaisen historian "toisesta puolesta", esoterismin historiasta. Tutkijat ovat viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana huomanneet sen olemassaolon. Sen makroprosessien syvempää ymmärrystä voi soveltaa purkamalla länsimaissa vallitsevia ideaaleja ja kivettyneitä konstruktioita. Kulttuurisia instituutioita voi uudelleentarkastella sen lävitse, ja jopa tieteen ja politiikan sisältä löytyy okkultismin ja esoterismin muovaamia käsitystapoja*. 

Jokin vaisto sai minut kiinnittymään aiheeseen nyt, kun tutkin Ulrike Meinhofin motiiveja ja saksalaista ulkoparlamentaarisen opposition kenttää 1960-70-luvuilla. Äkkiä katsottuna marxilaisuuteen pohjaavat filosofiat ja okkultismi näyttävät toisilleen vastakkaisilta asioilta.

Lännessä on vallinnut hyvän ja pahan välinen taistelu monta tuhatta vuotta, lähtien todennäköisesti zarahustralaisuudesta, mikä keksi hyvän ja pahan olemassaolon, ja arvotti ne toisilleen vastakkaisiksi pooleiksi. Nämä ideaalit elävät meissä (teissä) jokaisessa. 

Aloin pohtia tätä syvemmin nyt, kun tulin jälleen edellistä blogikirjoitusta tehdessäni vastakkain persoonani kanssa, joka ei tunnu sopivan näihin yleisesti sovittuihin konstruktioihin. Toisaalta olen hyväntahtoinen enkeli, mutta minussa elää se toinen puoli, pimeä puoli, joka ajoittain nousee näkyväksi. 

Esimerkiksi universalismin ideaali ei saa minussa aikaan sen kummempia läikähdyksiä kuin mitä kulttuurimme on meille opettanut.Toisaalta en ole universalismiin liitettyjen asioiden vastustaja. Mietin eilen, että ehkä islam on rauhan uskonto, koskapa sen edustaja peilikuvanani kykenen täydellisesti tyynnyttämään mieleni kuohut, jotta voin oikeastaan ensimmäisen kerran elämässäni kriittisesti tarkastella niiden syvyyttä ja laatua. Universalismi on siis ideaali, kulttuurisesti sovittu rakenne. Se ei ole todellisuus. Se ei ole päämäärä, mihin historian prosessit maailmansysteemiä deterministisesti vievät.** 

Ehkäpä se ei olekaan minun pimeä puoleni, vaan tämä hyvän ja pahan harha. Ehkäpä se on suorastaan eurooppalaisen historiamme salattu toinen puoli, esoterismin ja okkultismin rationalismin suureen kertomukseen kietoutunut ja hukattu todellisuus, mikä elää minussakin pimeänä ja nousee sieltä esiin niin kauan kuin se ei saa tunnustusta olemassaolostaan.

Sitten ei pitäisi enää olla kysymystä, että miten joku kykenee pahoihin tekoihin, niin kuin minä aioin kysyä itseltäni koskien Meinhofia ennen kuin poraudun syvemmälle henkilöön. Tuollainen kysymys on resurssien haaskaamista ja vie tilan todellisempien kysymysten asettelulta. Maailman pitäisi unohtaa hyvän ja pahan käsitteet. Tai ainakin tutkijan pitäisi unohtaa. Vaadin ainakin itseäni unohtamaan.

Paha ja hyvä ovat eurooppalaisen okkultismin luomia käsitteitä, tai vaihtoehtoisesti okkultismin luonteen unohduksen luomia. 



Copyright © 2016 Anu Palosaari


Tämä teksti on osa erään tieteellisen työn pohjatyötä.



*Katso esim. Hanegraaff, Wouter, Esotericism and the Academy. Rejected Knowledge in Western Culture. Cambridge; Cambridge University Press, 2012.

**Mistä tiedän, etten itse ole 'pimeä' kansan kielellä sanottuna? Siitä, että minulle on parikymmentä vuotta sitten tehty asiantuntijoiden pyynnöstä psykologin laaja älykkyys- ja persoonallisuustesti heidän ollessaan kiinnostuneita näistä asioista minussa. Persoonallisuuteni oli tämän testin tuloksen mukaan niin monitahoinen, ettei testin purkaja ollut kuulemma koskaan ennen nähnyt vastaavaa - mutta ei patologinen kuitenkaan.