-

-
Art by Alberto Moravia

perjantai 1. huhtikuuta 2016

Väsynyt äärioikeisto

Katselin juuri Max Blumenthalin ja James Kleinfeldin lyhytdokumentinomaisen läpileikkauksen suomalaisesta äärioikeistosta. Oliko dokumentin tarkoitus ilkkua äärioikeistolle? 

Dokumentin tekijät eivät ymmärtäneet tilastoja, mitkä kertovat naisten katuturvallisuuden heikentyneen viimeisinä vuosina, ja tivasivat asiaa äärioikeistolta, joka kovasti koetti vakuuttaa ilmiselvää faktaa haastattelijoilleen. 

Luin jostain uutisen, että EU:ssa halutaan mahdolliseksi irtisanoa liittoumasta valtio, jossa äärioikeisto pääsee valtaan. Jos tilastojen halveksunta onkin vain kettuilua äärioikeistolle, eikä sitä, että a) tilastoja ei ole sattumalta luettu, tai b) ne eivät ole kiinnostaneet tutustua, ja ovat siksi jääneet lukematta, tai koska, c) niitä ei ole ymmärretty?

Perusoikeuksia (siis esimerkiksi fyysistä koskemattomuutta) ei voi laittaa politiikan ulkopuolelle. Markkinatalouden logiikka ei valitettavasti pelasta meitä politiikalta. Yhteiskunnan äänettömien pitäminen kiinni polittisessa prosessissa takaa poliittisen prosessin vakauden, ja sen, että politiikka ei pääse menemään "rikki", toisin sanoen ettei väkivalta astu siihen mukaan. Poliittisessa prosessissa on aina potentiaali väkivallan käytölle, ellei prosessi toimi demokraattisten arvojen mukaan. Oikeudenmukaisuus yhteiskunnassa on vakaan poliittisen prosessin tuotos. Nämä ovat opetuksia, mitä äärioikeisto yrittää yhteiskunnalle opettaa. 

Koska olen aloittanut saksalaisen modernin antisemitismin tutkimisen, olen hieman, mutta vain hieman, validi sanomaan seuraavan: antisemitismi, natsiantisemitismi ja näiden perillisiksi usein luullut (mutta ei välttämättä todellisesti) myöhemmät äärioikeistolaiset liikkeet ja liikehdinnät ovat Euroopassa kyllästyttävän vanha protestin muoto (kts. antisemitismin lyhyt historiikki tekstin lopusta*).

Klassisen liberalismin aatesisältö (liberaalin demokratian edustuksellisen muodon instituutiossa) sisältää myös vähemmistön suojan ja opposition oikeutuksen eli toleraation. Tästä lähtökohdasta on pelottavaa, että äärioikeistoksi nimetyt poliittiset liikehdinnät väkivallan käytön ulkopuolella joutuvat yhä perustelemaan olemassaolonsa ja ne, jotka ovat eri mieltä äärioikeiston kanssa, odottavat loputtomiin äärioikeiston pyytelevän heiltä anteeksi olemassaoloaan. 

Saksalainen antisemitismi 1860-1890-luvuilla oli nimenomaan väkivallaton protestiliike, ja suomalaisen 2000-luvun äärioikeistolaisen puolueen johtoon kuuluneena katson, että myös nykyinen äärioikeistoksi katsottu poliittinen liikehdintä Suomessa (sulkien pois edustuksellisen demokratian ulkopuolella toimivat liikkeet) on (väkivallaton) protestiliike. Katson sen protestiliikkeeksi samoilla perusteilla kuin saksalainen 1860-90-luvun antisemitismi on katsottu protestiliikkeeksi (kts. lisää antisemitismistä alla**): äärioikeistolainen liikehdintä Suomessa on tällä hetkellä kovin rikkonaista, missä esiintyy keskimääräistä enemmän eri kantoja monesta politiikan osa-alueesta ja jopa jyrkkiäkin mielipide-eroja, erilaisia motiiveja "kuulua" näihin liikkeisiin erilaisista sosiaaliluokista ja erilaisilla taustoilla. Lisäksi tämän ryhmän poliittinen liikkuvuus on suurta: liikkeitä tai puoluetta vaihdetaan sen mukaan, mikä ryhmä tuntuu parhaiten antavan vastauksia poliittisiin kysymyksiin ja vastaavan näihin asetettuihin lupauksiin. Näin tapahtui 1800-luvun Saksan alueellakin antisemitistisiä puolueita äänestäneiden piirissä: ei ollut tavatonta, että antisemitististä puoluetta äänestänyt äänesti seuraavana vaalikautena liberaaleja tai toisinpäin.

On totta, että retoriikka ja motiivit - mitä en tarkemmin tilan puutteen vuoksi avaa tässä - äärioikeistolaisissa edustuksellisen demokratian ulkopuolisissa liikkeissä ja sosiaalisessa mediassa ovat koventuneet. Niin paljon, että en voi itse enää lukea itseäni 'äärioikeistoon' kuuluvaksi (enkä myöskään siksi, että parlamentarismin piirissä Suomessa ei ole enää äärioikeistolaista puoluetta). Tämä muutos tapahtui vuosi sitten syksyllä, kun ihmisiä tuli rajojen yli historiallisen paljon.

Protesti Euroopassa on siis vanha, ja samoin protestin vastaanottokin sen poliittisessa vastinkappaleessaan on kyllästyttävän muuttumatonta. 

On selvää, että jossakin vaiheessa kentälle tulee kolmas muuttuja.

Poliittinen peli Euroopassa on pelattu toisen maailmansodan päättymisestä lähtien ihmiskunnan universaalin moraalikoodiston alla, eli rauhan rakentamiselle omistautuneen YK:n instituution ja sen sopimusperustaisuuden alla. Moraalikoodistoa edustaa esimerkiksi ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus - vaikka poliittinen protesti Euroopassa odottaa yhä vähemmistön ja opposition oikeutuksen poliittista tunnustusta.

Nyt voi olla aika toisenlaisen moraalikoodiston eurooppalaiseen järjestelmään sisäänajolle. Eurooppalaista itseriittoisuutta oman liberaalin maailmankuvan ehdottomasta ylivertaisuudesta muihin kulttuuripiireihin nähden ei olla närkästyneenä tai huvittuneena tarkkailtu ainoastaan Kremlistä, vaan myös esimerkiksi Turkista. (Lue lisää tästä

Liberaalin demokratian haastaja ja seuraava protestin esittäjä vaikuttavan natsiantisemitismin ja 2000- luvun väsyneen äärioikeistoliikehdinnän jälkeen voi olla uskonnollis-konservatiivinen ideologia. Tämän ideologian hedelmiä on korjattu jo Lontoon, Pariisin ja Brysselin lähiöissä toisen ja kolmannen maahanmuuttajasukupolven muodossa. 

Tämä uusi protesti kaivaa voimaansa koko edellisen, yli puolen vuosisadan aikaisen protestin tietoisesta tukahduttamisesta näiden lähiöiden eurooppalaisessa maaperässä.





*[...]Hannah Arendt valaisee teoksessaanTotalitarismin synty (Arendt 1948; 1951; 1966; 1968; 1973, 13-14.) uskonnollisen juutalaisvihan, juutalaisvihan ja modernin antisemitismin välistä eroa, mikä on historiallinen prosessi: “Antisemitismi on 1800-luvun sekulaari ideologia, jonka nimi, toisin kuin sisältö, tuli tunnetuksi vasta 1870-luvulla. Se eroaa selvästi uskonnollisesta juutalaisvihasta, joka taas johtuu kahden toisiaan vastaan taistelevan uskonnon keskinäisestä vihollisuudesta. Kyseenalaista on jopa se, saako antisemitismi sisällyksensä ja tunteisiin vetoavan voimansa juutalaisvihasta. Vainojen, karkotusten ja joukkomurhien on ajateltu jatkuneen keskeytyksettä Rooman valtakunnan lopusta keskiaikaan, uuteen aikaan ja meidän aikaamme saakka. Käsitystä on usein kaunisteltu ajatuksella, että moderni antisemitismi on pelkkä maallistunut muunnos keskiajan taikauskosta.1 … Juutalaisten oloissa on selvä murros myöhäiskeskiajan ja uuden ajan välillä …. Siinä vaiheessa juutalaisten ja ei-juutalaisten välit olivat huonoimmillaan, juutalaisten “piittamattomuus ulkomaailman oloista ja tapahtumista” oli huipussaan ja juutalaisuskonnosta kehittyi “suljetumpi ajattelujärjestelmä kuin koskaan”. Juuri niihin aikoihin juutalaiset alkoivat omassa keskuudessaan ajatella, “että juutalaisten erottumiselle muista kansoista oli loppujen lopuksi syvempiä syitä kuin uskonto ja usko” ja että ikivanha jako juutalaisiin ja ei-juutalaisiin perustui “alkujaan luultavammin rotuun kuin opinkappaleita koskeviin riitoihin”.2 Juutalaisten erillisyyden käsittäminen valtasi alaa ei-juutalaisten keskuudessa vasta paljon myöhemmin valistusajalla. Se on selvästi ehto sine qua non antisemitismin synnylle. Lisäksi on tärkeää panna merkille, että se tapahtui ensin juutalaisten omassa tulkinnassa itsestään ja samoihin aikoihin, kun Euroopan kristikunta jakaantui etnisiin ryhmiin, jotka sitten saivat poliittisen muotonsa uuden ajan kansallisvaltiojärjestelmässä...”.[...]


**[...](Oded Heilbronnerin artikkelissa ‘From Antisemitic Peripheries to Antisemitic Centres: The Place of Antisemitism in Modern German History’ (2000) ) antisemitismin ideologinen periferia Saksan alueella 1800-luvulla johtuu Heilbronnerin mukaan poliittisten keskusinstituutioiden puuttumisesta ja alueellisesta, kulttuurisesta ja uskonnollisesta rikkonaisuudesta. Toisaalta antisemitismin pysyminen ideologisessa periferiassa erilaisten alueellisten talouden intressien vuoksi esti ideologian laajamittaisen organisoinnin ja siten sen liikkeen sen ytimeen [...]

Lähde viittauksissa mainittujen artikkeleiden ja teosten lisäksi on oma praktikumtutkielmani.