-

-
Art by Alberto Moravia

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Ulrike Meinhof

Lueskelen kirjallisuutta kandidaatin tutkielmaani varten. Opettajani ohjasi minut lukemaan tätä varten Katriina Lehdon valmisteilla olleen väitöskirjan pohjalta kirjoitetun teoksen Ulrike Meinhof - Lähemmäs totuutta, ei todellisuutta. 

Yllättäen lukumatkasta on tulossa melko henkilökohtainen. 

Yleisesti on arvuuteltu, että miksi Meinhofin kaltainen "älykäs", sivistynyt, "kypsä", hyvästä ja "turvatusta" perhetaustasta lähtöisin oleva kahden lapsen äiti ja henkilö, joka ennen terroristista toimintaansa opittiin tuntemaan "laillisuuden vankkumattomana puolestapuhujana"* sortui ajamaan ihmisoikeuksia väkivaltaisin keinoin. Tähän Lehto pyrkii etsimään vastauksia - vaan ei totuutta, kuten kirjan nimilehdelläkin sanotaan - koska ei ole olemassa yhtä totuutta. Meinhofille ehkäpä oli olemassa yksi totuus, minkä puolesta hän kuoli. Ehkäpä. Emme saa sitä tietää. Siksi meille jää vain kaikki ne todellisuuden heijastumat, minkä puitteissa yritämme parhaamme mukaan ymmärtää maailmaa.

Kaikki ylempänä kuvaillut Meinhofia koskevat attribuutit kuvaavat myös minua - paitsi että minä en sortunut lopultakaan ajamaan ihmisoikeuksia väkivaltaisin keinoin. Miksi? 

Siksi lukumatkasta on tulossa henkilökohtainen. Nyt ymmärrän taas entistä paremmin suomalaisen alioikeuden minulle antamaa mielipiderangaistusta. 

Lehdon teos on rakennettu sen sisällysluetteloa seuraten Meinhofin elämää kronologisesti jäsentäen. Sen viisi ensimmäistä lukua ovat päältäkatsoen kuin oman elämäni kulkua täydellisesti vastaavia: "Antimilitaristisesta opiskelijasta vasemmistolaiseksi toimittajaksi" voisi vastata omaa nuoruudessani omaksumaani ja aiemmin Vihreissä ulostuomaani "rauhan agendaa" ja suvaitsevaisuuden olemusta - josta liikuin sittemmin 'äärioikeistolaiseksi' kirjoittajaksi ja kansankiihottajaksi tehden sen tietoisesti liudentaen tekstini niin sanottuun "authorless text"**, ***-muottiin, jolloin tekstit oikeastaan elävät "omaa elämäänsä" kirjottajan intentioista riippumatta, jolloin tekstien merkitykset voi ratkaista yhtä monella tavalla kuin on niiden lukijoitakin. Tämä on tehokeino saada paljon lukijoita teksteilleen, ja tein sen varsin taitavasti****.

"Meinhof toimittajana"- luku voisi vastata omaa oikeistolaisen blogikirjoittajan kauttani.

"Meinhofin henkilökohtainen vapautuminen Länsi-Berliinissä" taas on kuin minun henkilökohtaisen vapautumisen kauteni seksuaalisen vapautumisen kautta työskenneltyäni vapaaehtoisesti erotiikkatyöntekijänä monta vuotta. 

"Vallan kritiikistä suoraan toimintaan". 

Tämä on se murtumispiste, missä Meinhofin ja minun elämänkaaret lopulta eroavat toisistaan. Kuten Meinhof teki, niin myös allekirjoittanut - annoimme vallan kritiikkiä. Allekirjoittanut jopa niin tiukkaa, että se ansaitsi oikeuden antaman mielipidetuomion. 

Koska Meinhofin aikomus ei ollut osallistua lainvastaisiin toimiin, vaan ainoastaan pysytellä operaation taustalla, Lehto vertaa teoksen johdannossaan Meinhofin hyppyä ulos yhteiskuntatieteellisen tutkimuslaitoksen kirjaston ikkunasta 14. toukokuuta 1970 (tämän paetessa Andreas Baaderin kanssa Länsi-Berliinissä tämän vapautusoperaatiossa ulkona odottaneeseen autoon) "yhtäkkiseen hyppyyn" ulos "järjestäytyneen yhteiskunnan raameista"*****, ja siis askeleena kohti terroristista toimintaa. Tämä on se kohta, mikä erottaa allekirjoittaneen ja Meinhofin toiminnan ja elämänkulut. 

Sattuma? Onko se vain sattuma? Meinhofin ei pitänyt osallistua Baaderin vapautusoperaatioon, mutta vapautustilanteessa syntyi laukaustenvaihtoa, ja sen aiheuttaman kaaoksen turvin Meinhof toimi - mikä taas johti uudentasoiseen toimintaan, mikä ei enää vastannut aiempaa toimintaa.

Minun elämäni "viides luku" voisi kuulua: "vallan kritiikistä historian opiskelijaksi". 

En viitsi kiillottaa omaa kilpeäni liiaksi, enkä liioin mustata Meinhofin. Historian opiskelijana olen oppinut, että jokainen meistä voi syyllistyä kauheisiin tekoihin ennaltaarvaamattomissa(an) olosuhteissa. 

Luulen, että minun ja Meinhofin elämänkulut eroavat toisistaan lopulta vain pelkän sattuman vuoksi. 

Mikä oli minun sattumani? Se oli varmaan se hetki, kun paikallisen k-marketin kassalla yllätin itsenikin ja tervehdin ulkomaalaista, karismaattisen oloista miestä tätä edes tuntematta melkein vuosi sitten. Monta kertaa olin hänet nähnyt siellä, enkä koskaan tervehtinyt, vaikka tämä oli valmis tervehtimään minua. Sitten tuli se hetki, jolloin ajattelin, että nyt tai ei koskaan. Mistä tuon h-hetken syntyjuuret lähtivät, sitä en tiedä. Mutta nyökkäsin päälläni hänelle.

Niin pienestä, äkillisestä tapahtumasta asiat voivat alkaa kehittymään odottamattomiin suuntiin. Minä hyppäsin takaisin "järjestäytyneen yhteiskunnan raameihin" pelkällä päännyökkäyksellä tälle miehelle  - Meinhof hyppäsi siitä ulos hypyllä yhteiskuntatieteellisen tutkimuslaitoksen kirjaston ikkunasta ulos, Lehdon vertausta lainaten.

Entä jos tämä ulkomaalainen herrasmies ei olisi sattunut olemaan k-marketissa silloin kun minä olin siellä? Entä jos hänen elämänsä juonteet eivät olisi vieneet häntä sinne missä minä olin? 

Sattumaa kuvaa hyvin sekin, että eilen, kun sain Lehdon teoksen käsiini, joku ojensi minulle myös tervetuliaiskortin yleisöksi suoraan tv-lähetykseen, jossa esiintyivät "rauhantekijä, tutkija Hussein Al-Taee ja poliisikansanedustaja Tom Packalen". Lähetyksen aihe oli "Voiko terrorismia ymmärtää?".

En kiireessä vilkaissutkaan korttia, vaan päätin, että siitä olisi minulle hyötyä Lehdon teoksen kirjanmerkkinä sitä lukiessani - ennen kuin satuin katsomaan tarkemmin, että mitä minulle oli ojennettu, ja vähän järkytyin, täytyy myöntää. 

"Voiko terrorismia ymmärtää"- lauseella otsikoitu kortti Ulrike Meinhofin elämää ja persoonaa analysoivan väitöskirjan kirjanmerkkinä sattumalta, mikä on anupalosaaren kainalossa syväluvussa. Voiko tuota sattumanvaraista yhtälöä ymmärtää

Entä voiko terrorismia otsikon mukaisesti ymmärtää?

Vastaan, että ei voi. Minä en voi ymmärtää sitä - mutta en ymmärrä montaa muutakaan asiaa, en oikeastaan yhtään mitään. Jokainen päivä on kuin uusi matka jonnekin omaan sisimpääni ulkopuolisten tapahtumien ja asioiden pohtimisen polulla. Siksi kaikki onkin minulle ainaisen pähkäilyn alla ja tutkimisen arvoisia asioita täynnä.

p.s. Onko sattumaa sekin, että ex-mieheni joskus leikillään, ehkäpä moniulotteisen persoonani hyvin tuntien, vuosia ennen poliittista toimintaani ja esilläoloani, kutsui minua 'suomen ulrike meinhofiksi'? 

Nyt kuitenkin alan lukemaan Lehdon teosta sen johdantoa pidemmälle hieman vapisevin mielin ja hapuilevin askelin. Kyllä se tästä taas...


Tämä blogimerkintä kuuluu oman personale e politicalen -toimintani mentaliteetin purkamiseen erään tieteellisen työn vaatimiin objektiivisiin kehyksiin


*Lehto 2007, 9-10. Katso teoksen tarkemmat bibliografiset tiedot tekstin linkistä.

**Freeden, Michael, Ideology. A very short introduction. Oxford University Press, 2003, 49.

***Katso myös suomenkielinen Hikipedia, jossa sen kirjoittajat koettavat hassunhauskasti todentaa "authorless text"- ilmiön merkitystä kohdallani: [..] Kuten parhaiden bloggareiden kohdalla aina, hänenkin raapustuksensa saa jokainen tulkita kuten haluaa, ja ilmaista kommenteissa itsensä.[...]
Hikipedia, "Anu Palosaari, Antiikki ja valtajärjestelmät"  [http://hikipedia.info/wiki/Anu_Palosaari#Antiikki_ja_valtaj.C3.A4rjestelm.C3.A4t]. Luettu 24.4. 2016. 

****Oikeuden pöytäkirjat, Pirkanmaan KäO,  tuomio 14/107074 Os. 4 Asianumero R 13/6335. Saatavissa <https://docs.google.com/file/d/0By-cYtRJkc6rcHFHeXRlNVJNck1sR3Y5SmhuRi1XTDZ0Wms4/edit>

*****Lehto 2007, 10.