-

-
Art by Alberto Moravia

lauantai 30. huhtikuuta 2016

Naiset, joille oma huone ei riitä

Jollain lähiaikojen koulutunnilla joku nosti esiin aiheen viitaten Virginia Woolfiin, että "naisella täytyy olla oma huone" (kyetäkseen esimerkiksi keskittymään opinnäytteen tekoon suojautumalla naisiin suunnatuilta erilaisilta yhteiskunnallisilta roolipaineilta). 

Ajattelin tuolloin huvittuneena, että nainen ei tarvitse huonetta. Huone ei riitä minulle. Tahdon ulos siitä huoneesta pikimmiten tutkimaan todellista maailmaa. 

Yllätyinkin, kun toissapäivänä huomasin (omassa mielessäni) Ulrike Meinhof-tutkijaksi nimeämäni Katriina Lehto-Bleckertin kirjoittaneen artikkelin, mikä on otsikoitu "Nainen tarvitsee oman huoneen - mutta miksi se ei riittänyt Ulrike Meinhofille?"*

Niinpä niin. Miksi huone riittää toisille, mutta toisille ei? Miten käy niiden, joille huone ei riitä?

Yllättävän monille naisille huone on riittänyt. Itsellänikin on - eilen juuri tajusin tämän - se tilanne, että olen sukulais- ja tuttavapiirini ainoa, ja viimeinen, sinkkunainen. Viimeisinkin suhdeviritykseni ratkesi siihen, että se huone ei riitä minulle

Naisen määritelmä taitaa olla, feministien yhden vuosisadan kestäneestä työstä huolimatta, huoneen mittainen. Jos mahdut siihen huoneeseen, olet nainen. Jos huone ei riitä sinulle, et ole nainen, mutta et ole myöskään ihminen, koska et ole mies. 

Naisen määritelmä on täten biologinen, eikä sitä voi feministit tai asenteet muuttaa - kun mies voi tunkea naisensa siihen huoneeseen ja omistaa tämän tällä tavalla yksin yksityisessä tilassa, yhteiskuntajärjestys pysyy ennallaan. 

Sitten on olemassa niitä naisia, joita ei voi pakottaa pysymään huoneessaan. 

Syitä naisen huoneessaan pysymättömyyteen lienee yhtä monta kuin on tällaisia naisiakin. Omalla kohdallani se on ollut sosiaalisen ja moraalisen omatuntojen olemassaolo, mitkä ovat muodostaneet toimintaani ohjaavan emolevyn kovimmista kovimman ytimen, ja tulleet syntymälahjana. 

Nämä omatunnot manifestoituvat kohdallani aina jollakin tavalla - poliittisesti, seksuaalisesti, provokatorisesti, vallankumoushakuisesti - ilmeisesti tässä järjestyksessä. Tällä hetkellä olen käymässä läpi provokatorisen manifestoitumisen vaihetta. 

On varsin helppo vastata kysymykseen, että miksi huone ei ole riittänyt minulle. Ensinnäkään en ole tavannut itseäni vahvempaa miestä, joka olisi kyennyt manipuloimaan minut rationaalisesti hyväksymään vankilani oikeellisuus hyvinvoinnilleni. 

Toisekseen, poliittinen osallistaminen ei kohdallani onnistunut - se siis poliittisesta omatuntojeni ilmaisusta, yhteiskunnan sisäpuolella olevasta laillisesta ilmaisukeinosta. Poliittisen osallistamisen epäonnistuminen kertoo enemmän yhteiskunnasta, jossa elätte, kuin minusta. Nainen vaietkoon seurakunnassa, julistivat valtakunnanmulkut ja uhkasivat laittaa pannan jalkaani, koska olen puhunut väärin heidän mielestään.

Tai siis, pysyköön nainen huoneessaan, nyt kun on puhe naisen ainoasta hyväksytystä tilasta ja tilallisuudesta, omasta huoneesta.

Seksuaalisuuden ja seksuaalisen vapauden ja miesmäisen vahvuuden ilmaiseminen on ollut itselleni tapa ilmaista yhteiskuntaan, mikä ja millainen on psyykeni ydin. Seksuaalisuuttaan manifestoidessaan ihminen on paljaimmillaan, joten seksuaalinen ilmaisu on vahva ja siten ekspressiivisesti hyvin tyydyttävä keino. 

Itse asiassa luulin, että psyykeni kovin ydin, sosiaalinen ja moraalinen omatunto, väistyi tarpeettomana syrjään mielipidetuomion jälkeen. Mutta kun luovuin vain vähän aikaa sitten kahdeksan vuotta tekemästäni seksityöstä, mistä siis kerroin edellisessä kappaleessa - jotakin jäi puuttumaan. Tajusin, että ahtaaseen huoneeseen, naiselle määriteltyyn ainoaan tilaan loukkuun jäänyt omatuntokaksikkonihan se siellä kolkuttaa. Ja sitten opettajani ojensikin minulle eräällä tunnilla Meinhof-aiheen tutustuttavaksi. 

Tajusin, etten olekaan maailmanhistorian ainoa nainen, joka ei jäänyt huoneeseensa, koska ei alunperinkään antanut lukita itseään sinne.

Copyright © 2016 Anu Palosaari

Tämä teksti ja siihen kuuluva esseekokoelma on osa erään tieteellisen työn pohjatyötä, joten jos lainaat sitä, tai käytät siinä esiintyvää käsitteistöä, viittaahan minuun. Muutoin syyllistyt tekijänoikeusrikkomukseen.




*Lehto-Bleckert, Katriina, "Nainen tarvitsee oman huoneen - mutta miksi se ei riittänyt UlrikeMeinhofille?".  Historiallinen elämä, 2014, 81-97.


Tämä blogimerkintä kuuluu oman personale e politicalen -toimintani mentaliteetin purkamiseen erään tieteellisen työn vaatimiin objektiivisiin kehyksiin