-

-
Art by Alberto Moravia

keskiviikko 20. huhtikuuta 2016

Miksi journalismi Suomessa ei toimi?

Yksi syy, miksi journalismi ei Suomessa toimi, on sen laadullisen analyysin puute tekstissä ja tekstin alkuperäislähteiden puuttuminen. Laadulliseen analyysiin ei päästä, mikäli (alkuperäis)lähteisiin ei päästä tekstissä käsiksi.

Tähän tapaan; muisto tänään, 20. huhtikuuta 2016, tasan päivälleen kuuden vuoden takaa:

[...]Tässä blogini sensuroinnin syy. Viesti Uuden Suomen [PUHEENVUORON] adminilta:


"Olet saanut varoituksen asiattomasta sisällöstä Uuden Suomen blogipalveluissa. Tämä on asiatonta: 

"heittäkää sen tytön fb nii meitsi käy hakeee suuseksiii...!!"
"Vittu mikä huora"
"Sakke jäbä jämien peräs..."
"no huhuhh eli toi tyttö teki kaiken rahan takii vai?.."
"Jos sil tytöl ois vähä arvoo ni se ei jäis tommossee tilanteesee..."
"Vittu mitä paskaa!! En jostain syyst usko ollenkaan tohon iltalehti juttuun..."
"lössi vitu räkiksii pitää väkisi kusettaa et o raiskannu vaik o suostunu siihe perusperus sitku ulkomaalane kysees nii ei valtio oikee kysele"
Kaikki tähän lainatut kommentoijat ovat maahanmuuttajataustaisia. Myös ryhmän jäsenistä reippaasti yli 90 % on maahanmuuttajataustaisia.
Kun lukee näitä kommentteja huomaa parhaiten kulttuurien eron, mitä tulee seksuaalisuuden ja naisten kohtaamiseen.
Tällainen kulttuuri, mikä kirjoittelee tällaista, ei sovi pohjoismaiseen kulttuuriin istutettavaksi ollenkaan."[...] (koko alkuperäisteksti täällä)

Sensuroidussa tekstissäni oli siis lainattu alkuperäislähteitä, eli henkilöiden itsensä lausumia virkkeitä niiden alkuperäisessä muodossaan mitään poisjättämättä tai mitään niihin lisäämättä (lainausmerkeissä olevat lauseet). 

Mikäli journalismia tehdessä on kiellettyä käyttää (alkuperäis)lähteitä narratiivin muodostamiseen, herää kysymys, että mitä lähteitä tekstien kirjoittajat käyttävät. Sekundaarisia tai kolmannen, neljännen käden lähteitä, vai ei lähteitä lainkaan?

Mikäli siis tekstin kirjoittaja ei pääse analysoimaan lähteitä muodostaakseen tästä analyysistä argumentteja ja tekstin kerrontaa, tekstin taso laskee, koska argumentointi puuttuu, jolloin narratiivi liudentuu lukijan ulottuvilta. 

Etsiessäni sopivaa argumentointia ja tekstini esitystapaa otsikon kysymyksestä blogini lukijoille, törmäsin internetissä kahteen aineistoon, toinen on Tampereen yliopiston Risto Kuneliuksen kritiikki journalismin nykytilasta ja toinen Julkisen sanan neuvoston ohjeistus journalisteille.

Journalismin olleessa kyseessä journalismin yksi alkuperäinen tehtävä on tiedonvälitys.

JSN:n journalistin ohjeista kohdasta "tietojen hankkiminen ja julkaiseminen" saamme lukea, mihin tämä tiedonvälitys muun muassa perustuu: "Yleisön on voitava erottaa tosiasiat mielipiteistä ja sepitteellisestä aineistosta".

Historioitsijan tulevalla ammattitaidollani, minkä perustaitoihin kuuluu induktiivisen (yksityisestä yleiseen) tutkimuksen päättelyketju lähteistä niiden disposition ja analyysin kautta synteesiin, argumentointiin ja yleisölle ymmärrettävän narratiivin muodostamiseen, rinnastan JSN:n ohjeistuksen tosiasiat historioitsijan yleisölleen esilletuomiin ja antamiin (alkuperäis)lähteisiin tekstin viitteissään  - mihin (lähteisiin) journalistikin perustaa tekstinsä  -  ja toisaalta rinnastan JSN:n ohjeistuksessaan mainitsemat mielipiteet ja sepitteellisen aineiston historioitsijan alkuperäislähteiden pimittämiseen yleisöltä, niiden väärentämiseen tai niiden kokonaan puuttumiseen.

Miksi rinnastan oman sensuroidun tekstini journalismiin yleisesti? Siksi, että allekirjoittanut on ollut poliisitutkinnassa "päätoimittajarikkomuksista" koskien monia eri tekstejään.


 [...] Vaikka journalismin tutkimuksen ja käytännön suhteesta on kirjoitettu paljon, ehkä näitä suhteita kannattaa pohtia edelleen juuri nyt, kun yhtäällä arvioidaan journalismin jossain muodossa tulleen tiensä päähän ja toisaalla perätään tutkimuksen ja käytännön tiiviimpää kosketusta [...]

Suosittelen lukemaan linkin takaa aukeavan artikkelin.