-

-
Art by Alberto Moravia

tiistai 12. huhtikuuta 2016

Himo

Nyt on tutkijanalulla ilmeisesti kevätaurinko päässyt aivorauhaseen, ja koen tarvetta sosiaaliselle puhdistautumiselle sosiaalisessa mediassa. 

Olipa aika, noin kymmenen vuoden ajan, kun ajattelin, että ei koskaan enää. Miehiä nimittäin. Että niitä ei saa päästää sydämeen asti. Viimeksi kuluneen kymmenen vuoden aikana olen rakastellut melko tarkasti sanoen 6345 miehen kanssa. Tuossa luvussa voi olla 100-50 miehen virhemarginaali ylöspäin. 

Mutta kuin Luojan lahjana olen viime aikoina vastaanottanut laajemman näkemyksen asiasta. Melko kirjaimellisesti, sanoisi rasisti.

Ja se laajempi näkemys on oivallus, että minusta ei tule ikinä siveää vaimoa tai pikkurouvaa. Perinteinen feministilööperi vahvoista ja lahjakkaista naisista ja näiden pariutumisvaikeuksista pätevät kohdallani kyllä potenssiin sata. Mutta on niitä lahjakkaita ja itseni tasoisia miehiäkin olemassa - tosin muutama promille ihmiskunnasta. 

Vuosikaudet luulinkin tietäväni, että minun todellinen kompastuskiveni on kauneuteni ja seksuaalinen karisma, ja etenkin tämän karisman, vahvuuden ja lahjakkuuden yhdentyminen yhdessä ihmisessä. Se on vaarallinen cocktail, sanoi eräs konstaapelirakastajani kerran. Toinen agentti sanoi, että noin vaaralliset naiset yleensä ovat jonkin tiedustelupalvelun leivissä.

Todellinen kompastuskiveni tämä asia ei kuitenkaan ole. 

Oikea kivi kengässäni on ollut himo, koko ajan. Aiemmin luulin - koska meitä naisia yhteiskunnallistetaan niin - että miehet himoitsevat minua, eikä minulla itselläni ole minkaanlaista himoa tai osaa tai arpaa tässä julmassa rakkausleikissä, missä minua himoitaan. Varmaankin myös niin, että miehet himoitsevat, mutta kyllä se olen minä itse joka miestä himoitsen. 

Eikä minulle tästä edespäin riitä valkoinen, kristitty pullamössömies, joka kääntää nöyränä sen toisenkin posken - tästä poskenkääntämisjutustahan ja sen ääneen sanomisesta sain alioikeudelta sakkorangaistuksen kerran - vaan sen pitää olla ympärileikattu, pitkä, komea, tumma muslimimies. Voi tytöt, kun ette tiedä, mitä ympärileikattu on, jo pelkästään hygienian kannalta. 

Ympärileikattu siis avasi silmäni tässä himo-asiassa, ja siitä tuli minun laajempi näkemykseni ja oivallukseni, josta alussa kerroin. Yksityiskohtia oivallukseen vieneestä tapauksesta en tietenkään kerro. Ja samalla aikaa tämän oivalluksen kanssa ratkesi kaiken maailman sydänsuruongelmat. Ei se pane, joka suree. Mies täytyy käsittää himon kannalta. Ja siis eritoten naisen himon kannalta. Naisen täytyy osata valita, ja tunnistaa, että tämä on nimenomaan valintatilanne - rakkaus vai himo? Rakastava nainen on miesten mukaan, no mitä se nyt - himoitseva nainen taas saa päättää itse, kuka, milloin, missä, ja minne haluan elämäni minua vievän. Himoitsevalla naisella on kaikki oman elämänsä langat käsissään, eikä niitä takuulla vetele kukaan muu kuin nainen itse. Se ero on rakkaudella ja himolla.

Seuraavan muslimirakastajani olen tietysti jo valinnut ja hoitanut itselleni. Valittu sentään itse tietää asiasta. Tapailumatka on kuin Euroopan kierrokselle lähtisi. Ja ei, kyse ei tietenkään ole mistään pakolaisesta - suomalaiset kun tuntuvat kaikki luulevan, että kaikki maailman pakolaiset ovat muslimeja ja kaikki muslimit ovat pakolaisia. Yllätys, näin ei olekaan, voin kertoa sen teille.

Nämä pojat himoitsevat vaaleaa ihoa(ni). Siinä kohtaa himot kohtaavat. Minä rrrrrakastan etelämaista parransänkeä ihollani ja näiden poikien - grrrrrr-  tulista, elämälle avointa luonnetta ja suurielkeisyyttä. Koska itsekin olen sellainen. 














Ah, asiasta...