-

-
Art by Alberto Moravia

perjantai 25. maaliskuuta 2016

Kollektiivivastuuta pitäisi laajentaa koskien turvapaikanhakjoiden tekemiä rikoksia

[...]Ulkomaalaislaissa todetaan, että "turvapaikka jätetään antamatta ulkomaalaiselle, joka on tehnyt tai jonka on perusteltua aihetta epäillä tehneen törkeän muun kuin poliittisen rikoksen Suomen ulkopuolella ennen kuin hän tuli Suomeen pakolaisena".[...]



Siis Suomen ulkopuolella ennen Suomesta turvapaikan hakua tehty rikos voi estää turvapaikan saannin, mutta Suomessa tehty törkeä väkivaltarikos, kuten raiskaus tai murha, ei estä turvapaikan saamista.



Pohdin tätä samaa ristiriitaa viime vuoden toukokuussa kansainvälisen politiikan perusopintojeni viimeisellä kurssilla kansainvälisen politiikan tieteenalan näkökulmasta - mistä konseptista käsin kansainvälinen lainsäädäntö ja oikeudenkäyttökin on myös muodostettu. Tässä tulos:




Miten kansanmurha, etninen puhdistus, sotarikokset ja rikokset ihmisyyttä vastaan olivat sivistyneessä Euroopassa mahdollisia vain alle sata vuotta sitten? Mikä oli holokaustin anatomia?
Konseptuaalinen historiantutkimus keskittyy avainasemassa olevien poliittisten konseptien sisältöihin ja näiden muutoksiin ajan myötä. Se lähtee ajatuksesta, että konseptit ovat aina sidottuja niiden historiallisiin konteksteihin, ulkoisiin tapahtumiin ja käytäntöihin, missä ideologiat syntyvät. 
Ideologioiden kulttuuriset rajoitteet (cultural constraints) ankkuroivat ne tiiviisti ajalliseen ja tilalliseen kontekstiinsa.
ICISS-raportti (ICISS, 2001; The Responsibility to Protect. Report of the International Comission on Intervention and State Sovereignty) puhuu väkivallan kulttuurista  (a culture of violence) siirtymisestä vuoteen 1948 tultaessa rauhan kulttuuriin (a culture of peace). Rajapyykkiä merkitsi ihmiskunnan yhteisenä moraalikoodistona, kansainvälisen poliittisen konsensuksen ilmentymänä ja ihmisoikeuksien lakisääteisenä synteesinä YK:n universaali ihmisoikeuksien julistus. 
Loogisesti ajatellen voi olla esimerkiksi neljä tapaa päästä esimerkiksi köyhyydestä eroon.
Yksi voisi olla tappaa kaikki köyhät.
Toinen voisi olla kuljettaa heidät rajan taakse.
Kolmas voisi olla uudelleen määritellä köyhyyden konsepti (kokoomuspolitiikka?). Ja neljäs voisi olla yhteiskunnan uudelleensuunnittelu niin, että kaikille jaetaan tasapuolisesti (sosialidemokraattinen lähestymistapa).
"Rauhan kulttuuri" omaa kulttuurisia rajoitteita vaihtoehtojen yksi ja kaksi toteuttamiselle. Kolmaskin on hieman epämääräinen, vaikka sitä Suomessa tapahtuu. Sen sijaan neljäs vaihtoehto ei omaa kulttuurisia rajoitteita rauhan kulttuurille. Mutta se omaa niitä "väkivallan kulttuurille". Vaihtoehdot yksi ja kaksi eivät omaa väkivallan kulttuurille kulttuurisia rajoitteita, eikä todennäköisesti myöskään vaihtoehto kolme.
"2.17 Together the Universal Declaration and the two Covenants mapped out the international human rights agenda, established the benchmark for state conduct, inspired provisions in many national laws and international conventions, and led to the creation of long-term national infrastructures for the protection and promotion of human rights. They are important milestones in the transition from a culture of violence to a more enlightened culture of peace." - ICISS, 2001
Suojeluvastuu (R2P) kenties merkitsee ihmiskunnan siirtymistä uuteen kulttuuriin. Suojeluvastuu merkitsi konseptin (ja normin) muutosta humanitaarisen intervention ja non-intervention oikeutusdebatissa. Suojeluvastuu ei ole oikeus eikä velvollisuus, vaan vastuu.
Kollektiivivastuu-ajattelu määrittää suojeluvastuun kolmannen pilarin periaatetta. 
Kollektiivivastuu-ajattelussa yhteisön jäsenien osavastuista muodostuu kokonaisvastuu. Kuitenkin ristiriita voi syntyä siitä, että kuka tekee ja mitä. Miten tulkitaan kollektiivivastuu? 
Miten R2P tulee muuttamaan maailmaa? Jo nyt nähdään siirtolaisvirtojen mukanaan tuomat väkivalta - ja raiskausaallot siirtolaisuuden kohdemaissa. Esimerkiksi Suomi ei ole suojeluvastuun ensimmäisen pilarin periaatteen mukaisesti velvollinen suojelemaan kansalaisiaan konfliktialueilta tulevien siirtolaisten väkivallalta. Mikäli väkivalta tapahtuisi lähtömaassa, konfliktivaltio olisi suojeluvastuun mukaan velvollinen suojelemaan kansalaisiaan. Ehkä tämän vuoksi siirtolaisten tekemää väkivaltaa peitellään mediassa. Kollektiivivastuun käsitettä pitäisi laajentaa ja selventää vastuiden osa-alueita.*
(Toisaalta kotimaisessa lähisuhdeväkivallankin puuttumattomuudessa noudatetaan vielä globaalihallinnan käsittein vanhaa Westfalenilaisen suvereeniuden (perhe on itsenäinen yksikkö) ja non-intervention periaatteita. Joten myös tässä kohtaa ollaan selvästi konseptien muutoksessa)
Elämme kahden ideologisen konseptin murroksessa ja puristuksessa. Kulttuuriset rajoitteet koskevat kumpaakin, mutta rajoitteet ovat erilaisia, ehkä jopa vastakkaisia. Tämä aiheuttaa ristiriitoja.
*Tästä siis voi johtua se ajattelun konsepti, mikä on määrittänyt lainsäädäntöä, että turvapaikanhakijoiden Suomessa tekemät rikokset eivät voi estää turvapaikan saamista.



Seuraavia lähteitä käytetty pohdintaan (ICISS suora lainaus tekstissä): 
Michael Freeden, Ideology. A Very Short Introduction, Oxford University Press, 2003.
ICISS, 2001; The Responsibility to Protect. Report of the International Comission on Intervention and State Sovereignty.

Luentosarja, Poliittiset ideologiat ja aatteet; Johtamiskorkea, TaY, kevät 2015.

Luentosarja, Poliittiset ongelmat ja niiden muuttuvat kontekstit; Johtamiskorkea; TaY, kevät 2015.