-

-
Art by Alberto Moravia

torstai 10. maaliskuuta 2016

Älykön iltapala


Ajattelin haastaa muutkin ajattelemaan. Vuosi sitten elin hyvin jännittävää aikaa (niin kuin nytkin).

Olen poiminut tähän melkein tasan vuoden takaiset parhaat ja puhuttelevimmat facebookstatukseni politiikan tutkimuksen perusopintojeni viimeisestä rutistuksesta. Mukana myös muutama huumoriotos. 

Lukija saa lukiessaan vapaasti kategorisoida mikä on huumoria, mikä laitetaan puhtaasti lukuväsymyksen piikkiin ja mikä on (vahingossa) fiksusti ajateltu...

May 27: "Theoretic politicians, who have patronized this species of government, have erroneously supposed that by reducing mankind to a perfect equality in their political rights, they would, at the same time, be perfectly equalized and assimilated in their possessions, their opinions, and their passions."


Now, how wise is this. 




May 24: Huomaan olevani erikoisen kiinnostunut patrimonialismista, eli historiallisesti usein gerontokratiaa ja patriarkalismia seuraavasta vallan muodosta, etenkin kun puhutaan hallinnon kehittymisestä ja sen alamaisuudesta. 

Patriarkalismissa ei ole hallintoa (administrative), eikä täten hallinnon alamaisiakaan (subjects).

Rooman vallan aikana perheyksikkö oli patriarkaalisesti hallittu. 

Mutta patrimonialismissa on hallinto, mikä on puhtaasti hallitsijan personaaliväline (personal instrument of the master), ja siten siinä on myös hallinnon alamaisia...Keskiajan feodaalivalta on puhdas esimerkki hallinnollisesta alamaisuudesta...Nykyajan demokratiasta käsin voi olla vaikea hahmottaa sitä, että patrimonialismissa valta (authority) käsitettiin kuten mikä tahansa omistamisen kohde. Sitä voitiin myydä, pantata turvallisuussyistä tai periä. Kontrolloimalla vallan välineitään hallitsija saattoi laajentaa valtaansa ja myöntää suosikkiasemia ym., jolloin perinteisen hallinnan (traditional domination) rajoitteet rikkoutuvat (at the expense of the traditional limitations of patriarchal and gerontocratic structures). (suomennos allekirjoittaneen)

(Pohdinnan lähteenä käytetty teosta Max Weber, Economy and Society. Suluissa lähteen itsensä käyttämää kieltä) 


May 14: Tässäpä "kaiken teoria", mitä tulee KV suhteisiin:
[...] Economists have known for some time of the negative correlation between developing countries’ resource endowments and their rates of economic growth (the so-called Dutch Disease) – exemplified by the relatively low growth rates, over the past forty years, of resource-rich Nigeria, Kenya, Angola, Mozambique, Zaire, Venezuela, Brazil, Saudi Arabia, Burma, and the Philippines. The causal connections accounting for this correlation, however, are only now beginning to be fully understood. Cf. Ricky Lam and Leonard Wantchekon, “Dictatorships as a Political Dutch Disease,” working paper (Yale University, January 19, 1999). This paper specifically supports the hypothesis that the causal connection between resource wealth and poor economic growth is mediated through reduced chances for democracy: “all petrostates or resource-dependent countries in Africa fail to initiate meaningful political reforms. . . . besides South Africa, transition to democracy has been successful only in resource-poor countries” (31); “a one percentage increase in the size of the natural resource sector generates a decrease by half a percentage point in the probability of survival of democratic regimes” [...] 

-Pogge, Thomas & Darrel MoellendorfClassics of Global JusticeSpringer Verlag Gmbh, 2007. 


May 12: Tasa-arvoliberalismin vaiettu totuus: Hannah Arendt (Totalitarismin synty; Vastapaino, 2013.) kirjoittaa: [...] Se olisi tiennyt heille [raharikkaiden juutalaisten joukolle] silkkaa menetystä. He tiesivät yhtä hyvin kuin kaikki muut, että "jokainen lain tai politiikan askel kaikkien juutalaisten vapauttamiseksi huonontaa väistämättä etuoikeutettujen juutalaisten asemaa kansalaisina ja yhteiskunnassa [...].
Itse kirjoitin vastaavasti yliopiston someen (köyhyyden totaalipoistamisesta):

[...] Esimerkkinä dikotomioista: keskiajalla feodaaliyhteiskunnissa oli myös käsitteet "free man" ja "unfree man". Kun " unfree man"- joukko alkoi kadota Euroopasta mm. julkisten kokoontumisten (public assembly) loppumisen myötä, vähensi se merkittävästi myös "vapaiden" autonomiaa.


Katso tarkemmin The Inheritance of Rome, "the Caging of the Peasantry", Chris Wickham, 2010 [...].

Kirjoitus oli somesta poistamisen arvoinen.


Usein sensuuri kertoo enemmän peittäen.

"Selvästikin sensuuri on viesti. Itse toimenpide on signaali, jolle konteksti antaa merkityksen" (Harri Kivistö, N&N 2/2010)




May 12Minua huvittaa suunnattomasti antisemitismin ja natsismin samaistaminen nationalismiin. Näin tekevät meillä valtion media (oho, sanoinko "valtion media") ja nämä muka-oppineet-helsingin-kupla-älymystö, mikä enimmäkseen näkyy siellä valtion mediassa. 

Natsien politiikan lisäksi 30-luvulle asti kertynyt antisemitismin viisikymmenvuotinen historia paljastaa, että antisemitistiset puolueet olivat ensimmäisiä, jotka vetosivat globaaliin katsomukseen, "kutsuivat koolle eurooppalaisia kongresseja, yrittivät organisoitua kansainvälisesti ja tehdä politiikkaa kansainvälisissä mitoissa".

Lähde: Hannah Arendt, Totalitarismin synty, Vastapaino, 2013. 

April 22: Ovatko köyhyyden poistamisyritykset rationaalinen tavoite?
Eräänlainen "Dribble Down"-ilmiö on historioitsijoille tuttu varhais- ja sydänkeskiajan eurooppalaisista yhteiskunnista. Chris Wickhamin kuvailemista viidestä sydänkeskiajan sosio-ekonomisista muutoksista merkittävin tarkoittaa meille anakronistisesti "feodaalivallankumousta". Tämä tapahtui sulkemalla talonpojat " julkisesta" (public world) ulos, muun muassa asepalveluksesta ja kokouksista, missä päätettiin yhteisistä asioista. Ajan mittaan tämä tuli merkitsemään talonpoikaisyhteisöjen suoraa alistamista paikallisen vallan alle. Paikallisten hierarkioiden syntyminen lisäsi aristokratian ostovoimaa ja vaurautta, mikä taas lisäsi vuorostaan tuotantoa ja kauppaa. 

Kokonaiskehitys oli hidasta: kesti kymmeniä, satoja vuosia sosiaalisen stratan alimman kerroksen saavuttaa jotain tästä hyvinvoinnista.

Mutta entä jos köyhyyden poistaminen on totaalitavoite?

Sen jälkeen ei ole enää köyhä-rikas -dikotomiaa. 

Mikä silloin vie kestävää kehitystä eteenpäin? 

(Esimerkkinä dikotomioista: keskiajalla feodaaliyhteiskunnissa oli myös käsitteet "free man" ja "unfree man". Kun " unfree man"- joukko alkoi kadota Euroopasta mm. julkisten kokoontumisten loppumisen myötä, vähensi se merkittävästi myös "vapaiden" autonomiaa).
Katso tarkemmin Chris Wickham, The Inheritance of Rome, "the Caging of the Peasantry", 2010.
May 7: Luen Hannah Arendtin Totalitarismin synty-teoksen ensimmäisen laitoksen alkulausetta. Se on kirjoitettu kesällä 1950, eli suoraan traumaattisen, eurooppalaisen 1900-luvun alkupuolen jälkimainingissa. Siksi se on historiallisesti korvaamaton kaiku demokratian raunioilta (luulen, että totalitarismin kokemus vääristi vuosisadan toisen puolen länsimaista demokratiakokeilua, niin että demokratia ei koskaan saanut edes mahdollisuutta). 

Itse kirjoitan tätä traumaattisen vuosisadan toisesta päästä, ja siksi ymmärrän Arendtin puheen metafyysisellä tasolla ja mieleni lentää kirjan sivuilla kirjaimesta toiseen uppoutuen sen sisältöihin ja lokeroiden osan siitä mieleeni ikuisiksi ajoiksi....


May 6: Politiikan tutkimuksen opettajani luennoi viime talvena, että edustuksellisessa demokratiassa "ei kannata ryhtyä poliitikoksi, jos ei ole keskinkertaisuus". Se tarkoittaa muun muassa sitä, että suurten totuuksien ajattelu on aina epädemokraattista. Fiksuimmat äänestäjät kenties huomasivat tämän taas vaalipäivän iltana, kun näimme "saman kerhon" kokoontuvan eduskuntaan seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Kansan älykkyysosamäärän mediaani vastaa edustajien mediaania vastaavassa. Eli sellaista odotettavissa taas seuraavien vuosien aikana. 

Tokihan olen ollut näistä tietoinen useiden vuosien ajan. Eivät opettajani lausumat olleet minulle mitään uutta, päinvastoin. 

Viime yönä kuitenkin tajusin taas selvemmin, että politiikasta luopumiseni oli oikea ratkaisu. 

Kieltämättä olen hieman otettu siitä, että kansainvälisesti tunnettu huippumatemaatikko ei olisi halunnut äänestää muita kuin minua eduskuntavaaleissa, "vaikka ei ole koskaan ennen äänestänyt ketään" - eikä äänestänyt sitten nytkään ketään, koska allekirjoittanutta ei voinutkaan äänestää (lähtemättä nyt referoimaan koko keskustelua). 

Sain siis ansaitsemaani vertaistukea, mitä en ole koskaan ennen saanut. Ei se mene niin, että meitä aivokapasiteetiltamme muista poikkeavia olisi muilla oikeus jatkuvasti tölviä ja vainota. 

Me vaihdoimme pitkän ajatusketjun sähköpostissa viime kesänä, kun hän otti yhteyttä, enkä silloin vielä tiennyt kenen kanssa keskustelen, mutta muistan ajatelleeni, etten ollut koskaan keskustellut yhtä fiksun ihmisen kanssa, ja se loi uutta uskoa ihmiskuntaan (ainakin hetkellisesti). Se on positiivinen tunne, kun omaa poliittista ääntä ei ole lupa enää käyttää. 
...Ja lisäksi koen mielihyvää lukiessani hänen puhettaan tekstistä. Se on kuin kurkistaisi neliulotteisen aika-avaruuden taakse. Se vapauttaa painovoimasta, epätoivosta ja ahdistuksesta.

May 3: Joo, mutta ei...kyllä tämä kansainvälisten suhteiden etiikka on niin syvälleluotaavaa ja kuitenkin niin monitahoista, siis vertikaalista ja horisontaalista, että välillä pitää lukea seisten ja välillä vaakatasossa, että ymmärtää kaikki puolet puhutusta asiasta. Toisin sanoen tämä on niin monitieteistä, ettei voisi enempää olla. Nyt on pakko saada kahvia ja sitten kirjoitan henkilökohtaisen blogin, jossa pohdin näitä asioita. Se on toivottua, opettajamme oikein kannustaa blogikirjoittamiseen...otsikko on näillä näkymin "Terroristi".


May 1: Kansainvälisten suhteiden opettajamme lakkaamatta toistelee meille, että (muistakaa tulevissa työtehtävissänne, että) "kukaan muukaan ei pelaa sääntöjen mukaan" (silloin kun niiden oma etu on kyseessä) tarkoittaen tällä valtioita (esim Yhdysvallat suhteessa Irakiin). Olen valitettavasti joutunut peilaamaan tätä periaatetta myös ihmisten välisiin suhteisiin (koska loogisesti myös, valtioiden johto koostuu juurikin ihmisistä).

Kun opintoni etenevät, olen havainnut itsessäni jonkinlaista käyttäytymisen konseptin ja perspektiivin muutosta.

En odota ensimmäisenä, että kukaan pelaa sääntöjen mukaan - edes omissa henkilökohtaisissa suhteissani. Kansainvälisissä suhteissa säännöt ovat kritisointia varten. 

KV suhteissa diplomatia löytyy jostain kritisoinnin ja oman edun piilotetussa välimaastossa. 

Ja tuo periaate koskee vasta perusdiplomatiaa Clausewitzin mukaan.

Sota, suojeluperiaatteet, diplomaattiset kriisit ja poliitikkojen hölmöilyt ovat eri asia.


Kommenttini ylläolevaan tänään 10. maaliskuuta 2016: Oma "diplomatiani" on tähän mennessä muotoutunut toimintaperiaatteeksi, mitä voisi parhaiten kuvailla käsitteellä: "Turvat kiinni". No, huumoria tuokin. Mutta hyvin hienovaraisella linjalla mennään. Eli minun diplomatiani löytyy konsensuksen kaapuun pukeutuneesta oman edun ylläpidosta, ei niinkään minkään kritisoinnista. Näin ainakin vuonna 2016. Minua ei saa vastuuttaa tästä kirjoituksesta vuonna 2036.

April 30: Olen paljon miettinyt sananvapaustuomiotani kidutuksen kontekstista. Washingtonista käsin johdetusta, terrorismin vastaisen sodan ja Yhdysvaltojen luomasta kidutuksen legitiimina kuulustelukeinona sallivasta poliittisesta kulttuurista katsottuna se ei ole ollenkaan kaukaa haettua. Kidutuksen kriteerit täyttävänä tuomio voisi mennä eristämisenä (isolation): tuomioni jälkeen minut on systemaattisesti eristetty käyttämästä poliittista ääntäni (hashtaggaus twitterissäni ei toimi muualla paitsi kouluasioissa; en voi kirjoittaa kaupunkilehti Tamperelaisen verkko-osioon, mistä minua ei ole bannattu ja missä minulla on oma kolumni yhä jäljellä, lehti vetoaa joka kerran yrittäessäni julkaista tekstiä "tekniseen häiriöön"; (= ennakkosensuuri) ynnä tietenkin vaikuttavimmat verkkojulkaisut, kuten Uusi Suomi, ovat bannanneet minut). 

Eristämiseni voisi olla myös pakottamista (coercion): tuomiolauselmassa yritettiin vedota rationaaliseen ajatteluuni kertomalla että " myös yleisen järjestyksen ja yhteiskuntarauhan säilyttämistavoitteen kannalta on perusteltua, että tällaisten väitteiden esittäjän sananvapauden suojaan puututaan rikosoikeudellisin keinoin".

Aivopesun (brainwashing) kriteereitä täyttävä tuomio olisi siinä kohtaa, että sillä pyrittiin vaikuttamaan blogini lukijoiden ajatuksiin ja tunteisiin ilman että heillä oli tietoa siitä mitä todella tapahtuu. Haluttiin antaa varoittava esimerkki siis.



April 30:
Vuonna 1918 Tampereen keskustorilla jonotettiin kuolemantuomiota ja pääsyä keskitysleirille. Vuonna 2015, eli noin sadan vuoden päästä tästä, siellä jonotetaan maailman parhaita munkkeja ja ihmiset ovat iloisia ja toivottavat toisilleen mitä parhainta vappua. Tällaisia historian opiskelijan mietteitä. Niin se maailma etenee. 

Tampereen Keskustori vuonna 1918. Punaiset on laitettu riveihin, joista nämä marssitettiin vankileireille. Vankileireillä kuoli Tampereella 1362 henkilöä. Suoraan tuolla edessä isossa talossa on nykyään munkkiravintola, jossa minä jonotin ulos asti ihania munkkeja vuonna 2015. Katso alempi kuva.



Kuvaajana allekirjoittanut huhtikuun 30. päivä 2015; Tampereen Keskustori

April 27: Tuli mieleeni myös historian aineopiskelijana lukiessani nyt Johtamiskorkean tenttiaineistoan (tällä hetkellä lähinnä konfliktien ennaltaehkäisyä), että me suomalaiset selviydyimme parhaalla mahdollisella arvosanalla omasta "valtion sisäisen" konfliktimme (vuoden 1918 konflikti) rauhanteosta (peace making; osaan vain englanninkieliset termit), rauhan säilyttämisestä (peace keeping), jälleenrakennuksesta (reconstruction) ja uusien konfliktien ennaltaehkäisystä (conflict prevention). 
Vuoden 1918 rätinä oli sellainen konflikti, että etenkin tuolle rauhan säilyttämiselle (peace keeping) ja uusien konfliktitilanteiden syntymisen ennaltaehkäisylle on anakronistisesti katsoen annettava täydet pisteet. Tietenkään historiallisesti katsoen 1900-luvun alussa ei ollut mitään tietoa mistään konfliktien ratkaisusta tai ennaltaehkäisystä. 
Siksi rauhan tekokin (peace making) oli tuolloin lähinnä hyvin brutaalia rauhaan pakottamista, jossa tapettiin monikertainen määrä ihmisiä itse sotaan verrattuna.
Mutta juuri tuon ajan sodan jälkeisissä olosuhteissa ja tuon ajan konfliktitietämyksellä rauhan säilyttäminen, yhteiskunnan demokratisointi ja sen jälkeinen taloudellinen kehitys, kansalaisyhteiskunnan muodostaminen ja yhteiskunnan poliittinen stabilisointi ovat hatunnoston arvoisia tekoja. Vain kymmenen - viidentoista vuoden päästä tuhoisasta sisällissodasta kansantaloutemme oli pisteessä, minkä se saavutti uudelleen vasta II maailmansodan jälkeen 50-luvulla. 



Nykyajan konfliktimaissa (ainakaan Afrikassa) samaan ei kyetä. Ei vaikka, tai ehkä osaksi tästä syystä - moral hazard - koska heitä autetaan monin eri tavoin. 



Kommenttini ylläolevaan tänään 10. maaliskuuta 2016: Enpä aavistanut tuolloin vuosi sitten, että tasan vuoden päästä koostan kandin työtäni juuri sisällissodasta, ja aiheesta, mikä on aina kiehtonut minua; eli konfliktit, konfliktinratkaisu ja rauhan- ja konfliktintutkimus.

April 23: Sain viimeinkin aloitettua klassikkotekstin suojeluvastuusta vuodelta 2001, ICISS. The Responsibility to Protect. Report on the International Comission on Intervention and State Sovereignty. 

Ja 108 sivua tekstiä kaiken kaikkiaan. Ei vähempää eikä enempää. Voi itku. Jos totta puhutaan, voisi siinä olla enemmänkin sivuja...joten vähällä pääsen... 



Kommentti ylläolevaan 10. maaliskuuta 2016: lienee logiikkani ollut, että voisi siinä asian tärkeyden vuoksi olla enemmänkin sivuja...


April 20: 'Ja miksi sellaisia äänestysjuttuja edes on? Onko ne vaan huvin vuoksi?" Tuomas 9 v

"On. Se on semmoista teatteria, mitä kutsutaan politiikaksi" Äiti 41 v 

- eduskuntavaalien jälkipäivinä


Tässä yksi tieteellinen selitys muun muassa sille, miksi politiikka menee aika ajoin "rikki" eikä jaksa taviksia kiinnostaa: "All forms of political organization have a bias infavor of the exploitation of some kinds of conflictand the suppression of others because organization is the mobilization of bias. Some issues are organized into politics while others are organized out" " Is such bias not relevant to the study of power? Could not the student be continuously alert to its possible existence in the human Institution that he studies, and be ever prepared to examine the forces which brought it into being and sustain it? Can he safely ignore the possibility, for instance, that an individual or group in a community participates more vigourously in supporting the nondecision-making process than participating in actual decisions within the process? Stated differently, can the researcher overlook the chance that. some person or association coulvd limit decisionmaking to relatively non-controversial matters, by influencing community values and political procedures and rituals, notwithstanding that there are in the community serious but latent power conflicts?" -Professor Schattschneider  
Two Faces of Power by Peter Bachrachand and Morton S. Baratz, The American Political Science Review, Volume 56, Issue 4 (Dec., 1962), 947-952.

April 7: Minulla on tokaluokkalaiseni kanssa taas hyvin filosofinen keskustelu, mitä en voi oikeastaan harrastaa muiden kuin hänen ja omien opettajieni kanssa: poikani pohtii, ja on sitä mieltä, että KAIKKI kokonaisluvut lukusuoralla voidaan löytää ja nimetä. Hän kannattaa siis matematiikan platonistista koulukuntaa...



March 28: Aloin pohtimaan Arrow'n preferenssisääntöä. Jos ajatellaan henkilö 1.,joka säännön mukaan valitsee preferenssin a to b and b to c --> a to c.
Mutta mieleeni tuli, että valinnan mahdollisuuksia on useampiakin, jos käytetään esim puhtaan matematiikan Cantorin äärellisten joukkojen osajoukkoja apuna. Tällöin laskukaava on 2^3, jolloin alkioista a, b, ja c saadaan osajoukot a,b,c,ab,ac,bc,abc ja nollajoukko.
Nyt jos tätä halutaan soveltaa prefensseiksi, henkilön 1. preferensseiksi voidaan saada seuraavanlaisia komboja: a to b and b to c. Ab to ac and bc to abc ( näissä voidaan ajatella henkilön olevan mahdoton valita preferenssien välillä tms). Lisäksi voidaan ajatella edellisten preferenssien ab, ac, bc ja abc muodostavan uuden osajoukon, eli 2^4= 16 uutta prefefenssiä....ööö, ja niin edelleen, eli 2^16= .65536....jne. Eli preferenssejä on käytännössä Cantorin laskema äärellinen joukko. Mutta ennen kuin menemme noin pitkälle, täytyy mukaan kaavaan 2^3 liittää vielä nollajoukko, eli käytännössä kai se mahdollisuus, että henkilö ei syystä tai toisesta valitse yhtään vaihtoehtoa. Tämän tyyppiset pohdinnat eivät innosta preferenssisäännön tulkintaan, vaikka se on varmasti käytännössä toimivaksi havaittu. Entä jos laskee tuon äärellisen joukon päähän, saako siitä tulokseksi henkilö 1.:lle Arrown päättelemän a--> c?
En tiedä, olen liian tyhmä vastaamaan kysymykseen näin yhtäkkiä.
Mutta tällainen ajatuskuvio minulle tuli tuosta preferenssisäännöstä.




Tätä päivitystä koskeva kurssi oli Tampereen yliopiston Johtamiskorkean "Poliittiset ongelmat ja niiden muuttuvat kontekstit" -kurssi (POLPOP05)
Kiitokset opettajalle. Olet pätevä.