-

-
Art by Alberto Moravia

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

A2-päivitys

Katselin juuri päättynyttä A2-turvattomuusiltaa. 

Koska itse koostan kandidaatin tutkielmaa asioista, mitkä nykypäivän polittisessa keskustelussa ovat liitetty lähinnä negatiiviseen yleissävyyn ja turvattomuuteenkin, eli ideologiasta, tai tarkemmin sanottuna ideologian liikkeestä - yhden asian liikkeestä tai esimerkiksi ääri-ilmiöstä ideologian ytimeen eli valtion ideologiaan tai populistiseen ideologiseen ilmiöön, kuten monikulttuuri ideologiana tai vaikka perussuomalaisuus - ja viholliskuvan rakentumisesta yhteiskunnassa, niin tämän tyyppiset yhteiskunnalliset keskustelut kiinnostavat tutkimukseni kannalta. 

Tämän hetkinen opinnäytteeni toistaiseksi rakentuu historiallisista, jo päättyneistä prosesseista. 

Tarkastelen 1800-luvun saksalaisen antisemitismin liikettä natsiantisemitismiksi luomani ideologian liikkeen teorian kautta. Toisaalta tutkailen viholliskuvan rakentumista suomalaisessa yhteiskunnassa hämäläisen mikrohistorian ja mikrohistorallisten henkilöiden kautta 1800-luvun lopusta, joissain tapauksissa jo 1700-luvun puolelta, sisällissodan keskiöön ja siitä ajallisesti ylikin 1920-luvulle. Viholliskuvan rakentumisen analyysi siis luo itsenäistymisemme vaiheeseen sopivan yhteiskunnallisen tarkastelumallin, josta voi hahmottaa ne pääpiirteet, mitkä tapahtumat ja "yhteiskunnalliset miljööt" aiheuttivat yhteiskunnallisia jännitteitä ja mobilisoituivat myöhemmin toiminnan, eli sisällissodan, ytimeksi. 

Yllättäen olen kokenut myös heureka-elämyksen: ymmärsin, että ideologian liikkeen teoriani sopii funktion tavoin viholliskuva-analyysiini. Tämä tarkoittaisi tämän tutkimuksen kautta sitä, että ideologialla on aina viholliskuvansa, eli ideologia kuin ideologia rakentaa aina vähintään "toiseutta", ellei vihaa.

Kun nyt katselin A2-turvattomuusiltaa, mielessäni pyöri samalla oma tutkimukseni. 

Laitoin merkille monia edistysaskeleita sitten sisällissotamme; yksi niistä on se, että suomalaiset ovat oppineet puhumaan. Tai kenties meillä on nyt paremmat keskustelun areenat kuin sata vuotta sitten. Onhan meillä internet ja some. Tämä on vienyt kehitykseen, jossa kaikenlaiset näkemykset pääsevät toistensa kanssa kosketuksiin ja syntyy vuorovaikutusta.

Silti asia, mikä paistoi A2-illasta silmääni oli se, että vaikka kansan syvät kerrokset olivat kiitettävästi edustettuina siellä, niin silti näkemykset turvattomuudesta jakautuivat yhä omistavan luokan tietynlaisiin näkemyksiin ja työväestöä edustavan toisenlaisiin näkemyksiin.

Seurasin A2-illassa kaikenlaisten ihmisten ja somen keskinäistä vuorovaikutusta, ja tulin lopputulokseen, että juuri esimerkiksi sosiaalisen median vaikutuksen vuoksi itsenäistymisemme aikaisen yhteiskunnallisen tarkastelumallin tuominen meidän aikaamme ei tieteellisesti ottaen sovi - eli kun esimerkiksi sisällissodan aikana punaisten punakaartien ja valkoisten suojeluskuntien perustaminen kertoo analyysini mukaisesti yhteiskunnan mobilisoimisesta tulevaan sotaan, niin voiko tässä meidän ajassamme odinin partioita ja vastaavia maahanmuuttajien katupartioita laittaa samaan sisällissodan ajan aikaiseen kategoriaan? 

Samalla mieleeni juontui, että pakosta myös funktion toinen puoli, eli ideologian liike, on tässä ajassa toisenlainen kuin ennen toista maailmansotaa. Teoriani varmasti pätee - jossain on myös meidän ajassamme se mobilisaation kohta, josta kuljetaan toiminnan ytimeen - mitkä siis sisällissodan aikaan olivat sotatoimet. Ovatko ne sitä tässä ajassa?

Koin toisen heureka-kokemuksen A2-illan päätteeksi. Ymmärsin, että minun olisi todella tärkeää tutkia myös nykypäivää nähdäkseni, millä tavalla teoriani asettuu meidän aikaamme, ja nähdäkseni ne rakenteet, miten ideologia ja toiseuden muotoutuminen tämän päivän yhteiskunnassamme todella toimivat. 

Aloin läpikäydä mielessäni tutkimiseen sopivaa lähdekirjallisuutta, kunnes silmäni tavoittivat pöydän reunalla eilen lukemani Sauli Niinistön loistavan poliittisen, mikrohistoriallisen läpileikkauksen Suomen politiikan ja yhteiskunnan strategisesti merkittäviltä vuosilta, 1995-2001, Viiden vuoden yksinäisyys. 

Niinistön teoksesta alkaa rakentua siis ideologian liikkeen ja viholliskuvan muotoutumisen analyysin kautta yksi pohjatutkimukseni osa, mikrohistoriallinen katse nykyisyyteen.

Työ tulee olemaan haastava, mielenkiintoinen ja uudenlaisia tuloksia tuottava, koska kyseessä on avoimen maltillinen ja sovitteleva kirjoittaja - ja kirjassa tarkasteltu ajanjakso taas poliittisesti ja yhteiskunnallisesti myrskyisä.