-

-
Art by Alberto Moravia

perjantai 18. maaliskuuta 2016

1600-luvun ahvenanmaalaisen noitavainoprosessin yhdennäköisyys nykyajan vihapuheilmiön kanssa, osa II


Jatkan aiempaa vertailuani ahvenanmaalaisen 1600-luvun noitavainoilmiön joitakin keskeisimpiä, vertailun kannalta kiintoisimpia tunnuspiirteitä nykyajan vihapuheilmiöön. Kiinnostukseni tähän vertailuun heräsi opiskelijatoverini tehdessä tutkimusta aiheesta.


Lähteinä tässä kirjoituksessa olen käyttänyt artikkeleita ja teoksia Harle, Vilho (1994), ”Viholliskuvan”, ”vihollisen” ja ”toisen” käsitteistä sekä niiden keskinäisistä suhteista. Politiikka 36 (4): 229–239.; Heikkinen, Antero, Paholaisen liittolaiset: Noita- ja magiakäsityksiä ja -oikeudenkäyntejä Suomessa 1600-luvun jälkipuoliskolla (n. 1640-1712). SHS, 1969.; Heikkisen teoksen pohjalta pidetystä harjoitusväitöstilaisuudesta kirjoittamaani väitöstilaisuuspöytäkirjaa; yleisiä tietojamme (esim laki, ohjeistukset, tutkimukset, media) vihapuheilmiöstä; sekä omaa työvaiheen alla olevaa kandidaatin tutkielmaani ideologioista, viholliskuvista ja toiseudesta - mikä valitettavasti on toistaiseksi läpinäkymätön yleisölle.


Vihapuheilmiötä olen tarkastellut nimenomaan "vainotun" eli vihapuherikoksesta tuomitun näkökulmasta, en siis vihapuheen kohteen näkökulmasta, ja verrannut sitä noitavainoilmiöön. Alempana perustelen, miksi ja miten.

Toistan vielä aiemman kirjoitukseni sanoin, että en pidä historiallisista vertailuista ilman tutkimusta niiden takana. Historiallisia konteksteja ei pidä väljästi ja kevyesti sekoittaa ja sovittaa toisiinsa. Historia ei koskaan toistu samanlaisena, vaikka olosuhteet voivatkin olla samankaltaiset. Minusta kuitenkin kontekstit 1600-luvun ahvenanmaalaisen noitavainon ja 2000-luvun suomalaisen vihapuhehysterian välillä ovat niin ilmiömäisen ilmeiset, sanantarkasti, kuten alempana käy ilmi, että uskalsin nostaa asian esiin - josko joku muu innostuisi asiaa oikeasti tutkimaan.

Kouluttaudun historiantutkijaksi tällä hetkellä, sanottakoon se vielä. Kursiivilla merkityt ovat aiemmin mainitsemani harjoitusväitöstilaisuuden pöytäkirjan otteita ja lihavoidulla kirjoitetut ovat nykyajan tai tutkimuksellisia vastineita historialliselle kontekstilleen. "Lainausmerkkeihin" olen laittanut joitakin keskeisimpiä tieteellisiä käsitteitä.

Esitellään ja analysoidaan ensin lyhyesti ahvenanmaalaisen 1600-luvun noitavainojen ja 2000-luvun vihapuheilmiön yhtälaisia yhteiskunnallisia edellytyksiä näiden ilmiöiden synnylle: sosiaalisen vierauden käsite ja akateemiset verkostot. Turun akatemian magiaepäilyt johtivat aina yhteen henkilöön, joten kyseeseen tulevat akateemiset verkostot.

Onko väittäjä tarkoittanut tässä"sosiaalisen vierauden" käsitteellä "sosiaalisen vieraantumisen" käsitettä vai "toiseuden" käsitettä? Sosiaalinen vieraantuminen tarkoittaa lyhyesti yksilön vieraantumista yhteisöstään. Tämä nähdään modernin maailman syynä, ja toisaalta Marx tulkitsee vieraantumisen kapitalismin aiheuttamana työläiselle. Anominen vieraantuminen taas tarkoittaa normittomuutta ja sitä että yksilöllä ei ole sopivia tai toimivia normeja kulttuurin yhteisten päämäärien saavuttamiseen. 

Arkiajattelussa tällä voisi viitata vihapuheesta syytetyn olevan yhteiskunnasta vieraantunut, toisin sanoen syrjäytynyt(kö). Toisaalta kukaan tuntemani vihapuheesta tuomion saanut ei ole syrjäytynyt yhteiskunnasta millään mittarilla luettuna. Voisiko vieraantumisen käsitettä siis käyttää, ei syytetyn, vaan syyttäjän anomiseen vieraantumiseen? Jonkinlaiseen vallanpuutteen tuntemukseen, jossa halutaan luoda yhteisölle uudenlaisia normeja toimimattomien rinnalle? Vai eliitin, joka säätää vihapuhesuosituksia, vieraantumiseen muusta yhteisöstä?

Mutta mikäli tässä tarkoitetaan "toiseutta" (niin kuin voisi olettaa aika-akselin päästä katsoen), niin tulkitsen toiseuden oman koulutukseni kautta "viholliskuvan" kuvauksena "kaikista toisista ja vihollisista" (Harle 1994, 236-237). "Toinen" voi olla sama kuin viholliskuva, mutta aina näin ei ole  (Emt. 233). "Toinen" sulkee muut meistä pois ja määrittelee meidän identiteettimme suhteessa toiseen (Emt. 229-233). "Toinen" voi olla myös passiivinen tai neutraali suhde, niin että toinen ei ole edes tietoinen meidän olemassaolostamme.

"Vihollinen" taas liittyy meidän ja negatiivisen toisen väliseen vuorovaikutussuhteeseen ja konfliktiin. Harlen mukaan konflikti on väkivaltainen ja vihamielinen. Viholliskuva liittyy siihen, millaisena näemme ryhmän ulkopuolisen jäsenen (Emt.)

Oma tutkimukseni ja teoretisointini tutkii toiseuden ja vihollisuuden syntyä ja viholliskuvaa historiallisissa prosesseissa, ja on päätynyt samantyyppisiin lopputuloksiin kuin Harle määritellessään viholliskuvatutkimuksen keskeisimpiä käsitteitä: ensin on "joukkoon kuuluminen", eli toisin sanoen Harlen "me", mikä tarvitsee identiteettinsä muodostamiseen "toista". Seuraavaksi tulee tapahtumien "mobilisaatio", mikä taas viittaa Harlen "negatiivisen toisen" syntyyn tai joissakin tapauksissa jo tässä vaiheessa Harlen "viholliseen" eli väkivaltaiseen konflliktiin, mutta viimeisessä vaiheessa on usein varsinainen konflikti eli "territoriaalisen tilan valtaus(yritys)", mikä vastannee Harlen "vihollisen" käsitettä. Koko tämä historiallinen, ajallinen prosessi viittaa viholliskuvaan ja viholliskuvan syntyprosessiin.

Noitavaino jo sanana viittaa siihen, että jotakuta vainotaan, eli takana on tällainen historiallinen viholliskuvaprosessi. Toisaalta moni saattaa nähdä vihapuheeseen syyllistyneen vainoajana ja arkisessa puheessa käytetyn viholliskuvan synnyttäjänä. Tällaiselta arkiajattelulta voi tippua pohja, jos tutkija asettaa päättyneen prosessin asiakirjojen, kirjeiden, päiväkirjojen tms. valossa sisällönerittelyyn. Esimerkiksi oma tutkimukseni on tuonut itselleni paljon uusia, mielenkiintoisia näkymiä Suomen sisällissotaan ja siihen liitettyihin perinteisiin tulkintoihin. Yksi mielenkiintoisimmista ja kutkuttavimmista on (vielä keskeneräinen) tulkinta siitä, että Suomen sisällissodan viholliskuvan ja toiseuden rakentaminen saattoi tietyiltä osin alkaa jo Ruotsin vallan aikana henkilöiden aatelisen sukutaustan aiheuttamien velvoitteiden ja siteiden Suomeen kautta. Tämä tarkoittaa sotilastraditiota ja sukulaisuussuhteita,  eli henkilöiden oman suvun historian kietoutumista Ruotsi-Suomen ja myöhemmän Ruotsin (suur-)sotapolitiikkaan ensimmäisen maailmansodan aikana.

Epäilen, että kukaan, ainakaan kukaan viranomainen tai syyttäjän asemassa oleva, näki 1600-luvun Ahvenanmaallakaan noidiksi syytettyjä vainottuina uhreina, vaan nimenomaan paholaisen kanssa liiton tehneinä, kuninkaan ja rauhan lakia rikkovina rikollisina ja pahantekijöinä (kts. osa I)

Toinen edellytys ahvenanmaalaisen 1600-luvun noitavainon synnylle olivat akateemiset verkostot: Turun akatemian magiaepäilyt johtivat aina yhteen henkilöön, joten kyseeseen tulevat akateemiset verkostot.

Verkostot ovat vihapuheenkin idean luomisen taustalla. Vieläpä edustuksellisen demokratian ja Montesquieu'n vallan punnusten ulkopuolella touhuavat verkostot, mikä on huolestuttavinta. Toivottavasti vihapuhelainsäädäntö on edes nykypäivänä hyväksytetty eduskunnalla. Eduskunta on lakia säätävä elin edustuksellisessa demokratiassa - eivät hyväveliverkostot.

Tämän kirjoitussarjan tulevassa, kolmannessa osassa käyn lävitse noitavainojen ja vihapuheilmiön paisumisen mahdollistavia yhteneviä tekijöitä 1600-luvun ahvenanmaalaisessa ja toisaalta 2000-luvun yleissuomalaisessa yhteiskunnassa,  sekä noitauskomusten aikaansaamaa narratiivia yhteisön sisällä ja 1600-luvun ahvenanmaalaisen noitauskomuksen synnyttämää maailmankuvaa vertaamalla näitä 2000-luvun ihmisen mielenmaisemaan ja yhteisössämme virinneeseen vihapuhehysterianarratiiviin.