-

-
Art by Alberto Moravia

lauantai 27. helmikuuta 2016

Leijonasydän II

En koskaan juttele vieraille miehille sosiaalisessa mediassa enkä facebookissa, en edes yleisellä julkisella alueella, yksityisviesteistä puhumattakaan. Ainoat poikkeukset ovat olleet kautta vuosien politiikka ja yhteiskunnalliset asiat, sekä keskustelukumppanin etnisyys: etnisesti suomalaisten tai länsimaisten miesten kanssa on helpompi vaihtaa muutama smalltalk-sananenkin, julkisella alueella. Minulla on "lännessä" varttuneen klassisen liberalistin pää ja sielu, mutta muslimin sydän; minulle tuntemattomien "oikeauskoisten" kanssa en keskustele, koska se on ainakin omasta mielestäni epäsopivaa (oikeauskoiselle) naiselle. Olen koko elämäni taiteillut sydämen ja pään välillä yhden kulttuurin maastossa, ja enemmän tanssiaskeleita narulla pysyäkseen tämä onkin vaatinut juuri ulkopuoliselta tarkkailijalta.

Koska asia on yhteiskunnallinen ja tärkeä - rasismi - tein tänään säännöstä poikkeuksen ja juttelin julkisesti facebookissa yliopistokoulutuksen saaneen turvapaikanhakijan kanssa. Henkilö kyseli, että oliko hän kokenut rasismia, koska suomalainen tyttö oli bussipysäkillä Suomen talvesta kysyttäessä vastannut kysymykseen Suomen talvesta, että kyllä, se on kylmä ja sateinen. Henkilön näkemys oli, että oliko tyttö tylyllä vastauksellaan halunnut toivottaa henkilön Suomesta pois. Ihmetystä säesti vielä suomalainen vähäpuheisuus ja -eleisyys. 

Suomalaiset eivät ole arabeja, joiden sanavarasto tutkitusti on suomalaisesta näkökulmasta pitkäveteisempi, koska kun länsimainen ihminen pukee ajatuksensa sanoiksi, se vie muutaman kymmenen sanaa - kun arabi pukee ajatuksensa sanoiksi, se vie sata sanaa, tai yli. Mitä enemmän sanoja, sen kohteliaampi ja sen parempi, mitä vähemmän sanoja, sen epäkohteliaamman vaikutelman arabi haluaa tilanteesta riippuen vähäpuheisuudellaan antaa. Mutta suomalainen vähäpuheisuus ei ole epäkohteliaisuutta, vaan se on osa suomalaista kansanluonnetta ja kulttuuria, samoin kuin etelämaalaisella asioista pitkän kaavan mukaan puhuminen. 

On kolmaskin asia suorapuheisuuden ja vähäpuheisuuden lisäksi, mikä saattoi sitoa pysäkillä seisseen tytön kielenkannat: pelko. Nyt kun joidenkin turvapaikanhakijoiden kanssa on ollut ongelmia, entistä harvempi nainen tai tyttö uskaltautuu juttusille heidän kanssaan.

Toivoisinkin, että media ei vetistele rasismipuheessaan liikaa. Sellainen antaa ulkomaalaiselle helposti kuvan, että kaikki heidän omasta kulttuuristaan poiikkeava käytös Suomessa on rasismia, kun se ei ole - myös meillä suomalaisilla on omat tunnusperäiset piirteemme kulttuurissamme, mitkä voivat poiketa huomattavasti muista kulttuureista tämän olematta rasismia. On sitä paitsi surkuhupaisaa, mikäli suomalaisen naisen pelokas käytös rinnastuu rasismiksi turvapaikanhakijoiden mielissä median antaman epäselvän kuvan vuoksi. Siitä seuraa noidankehä, mikä pahentaa vastakkainasettelua suotta, koska näissä asioissa on kuitenkin aina löydettävissä yhteinen sävel. Jos tätä ei ymmärretä, niin näen jo silmissäni rajat kiinni-liikkeiden ja vastaavien someotsikot: "Naiset pelkäävät tulevansa raiskatuiksi, turvapaikanhakijat syyttävät naisia rasismista, koska nämä eivät anna".