-

-
Art by Alberto Moravia

torstai 25. helmikuuta 2016

Kaikki tuki yliopisto-opiskelijoilta pois

Päivän keskusteluaihe tuntuu olevan opintotukien leikkaaminen. 

Minun näkemykseni mukaan yliopistokoulutus täytyisi olla tuetonta. Ammattikorkeakouluopiskelua, mikä kouluttaa henkilöstöä käytännön ammatteihin yhteiskunnassamme, voisi tukea rahallisesti. 

Yliopistoissa on kokemukseni mukaan liikaa lahjattomia opiskelijoita. Tämän vuoksi vaadin yliopistokoulutusta täysin tuettomaksi. Jokainen yliopisto-opiskelija, ennen tutkimusrahoitusta tai muita stipendejä, kouluttakoon itse itsensä omalla rahallaan. Luulen, että tällainen järjestelmä karsisi jyvät akanoista. On nimittäin haasteellista käydä työssä, pyörittää yritystä, hoitaa lasta ja opiskella samanaikaisesti. Minulla on kokemusta. Tällainen vaatii organisointikykyä, kylmiä hermoja, paineen- ja stressinsieto- ja käsittelykykyä, luottamusta omiin kykyihin, motivaatiota kymmenen kertaa enemmän kuin opiskelijaelämää viettävällä keskikaljatiinalla on, ja motivaatiota vielä kerran. Väsymystä ei saa tuntea kuin yöllä yhden kerran nukkumaan laittaessaan - ja mielellään silloin, koska nukkumiseen ja torkkumiseen ei valveilla päivällä ole sijaa. Luettelemiani taitoja tarvitaan monella alalla. Myös akateemisessa maailmassa - ja etenkin sen huipulla. 

Mieleenpainuvin ja demonstroivin kokemukseni lahjattomuudesta, kunnianhimottomuudesta ja motivaation puutteesta yliopiston sisällä  - minkä yliopisto siunasi toiminnallaan -  on seuraavanlainen: kävimme erästä kurssia erään opintoyksikön sisällä. Huomautan, että tämä yksikkö on sisäänpääsymäärien mukaan yksi Suomen vaativimmista, ellei vaativin. Lääketieteelliset, puhumattakaan oikeustieteellisestä tai teatterikouluista jäävät kauas taakse. 

Meidät jaettiin tällä kurssilla opintoryhmiin, joissa oli tarkoitus tehdä ryhmätöitä kurssin sisällöstä. Heti ensimmäisellä ryhmän kokoontumiskerralla minulle kävi ilmeiseksi seikka, että muut ryhmässä olivat liikkeellä "riman alitus matalimmasta kohtaa"-mielessä. Heille kelpasi omien sanojensa mukaan arvosanaksi kurssista "joko läpi, 1 tai 2". Yliopistoarvosanoissa korkein arvo on 5. Kunnianhimoisimmat, lahjakkaimmat ja motivoituneimmat opiskelijat saavat siis pääsääntöisesti nelosia ja vitosia. Pienemmillä arvosanoilla jatkuvasti suorittavat pitäisi mielestäni potkia yliopistosta ulos. Itselläni on kahta poikkeusta lukuunottamatta arvosanana 5. Ne muutkin ovat arvosanoilla 4. 

Ongelma tästä asetelmasta tuon kurssin yhteydessä tuli, kun minä olin motivoitunut ottamaan taas sen vitosen arvosanaksi, mutta se ei olisi ollut mahdollista, koska jokaisen opiskeilijan henkilökohtaiseksi arvosanaksi tuolta kurssilta laskettiin ryhmätöiden arvosana. Sanomattakin on selvää, että jos kolme muuta ryhmässä työskentelevät ykkösen tai kakkosen tasoisesti, ei ryhmän yksi jäsen voi saada vitosta.  

Mikäli opiskelija on motivoitunut pelkästään pääsemään kurssin läpi huonoimmilla arvosanoilla, ei yhteiskunnan pitäisi tulevia maistereita tukea. 

Kun keskustelin ongelmasta kurssin vetäjän kanssa, minua kehotettiin suorittamaan kurssi kirjatenttinä. Eli potkittiin kurssilta ulos, jotta motivaation omaavattomat saavat jäädä näpräämään kurssille. Ilmeisesti, koska näitä motivaation omaavattomia lahjattomia näprääjiä yliopistoissa riittää viljalti enemmän kuin niitä lahjakkaita, niin tämän lahjattoman enemmistön tarpeisiin on lahjakkaiden pakko taipua. Mutta tämä ei liene yliopiston tarkoitus, johan sen sanoo opiston nimikin.

Muun muassa tällaisen kokemuksen varjosta voin suositella yliopiston opiskelijoiden rahallisen tuen leikkaamista tai lakkautusta yhteiskunnan taholta lämpimin mielin. 

Tällä olisi eräs lisäetu: paljon puhuttu aivovuoto, jos sitä tällä hetkellä on olemassa, lakkaisi. Yliopistoista tulisi taas kunnianhimoisia, motivoituneita ja lahjakkaita tiedon ja tutkimuksen keskuksia.