-

-
Art by Alberto Moravia

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Vähättelevät naiset ja monikulttuurinen islam

Olen seurannut keskustelua vaimojensa vähättelemiksi tulleista miehistä.

Vähättely on ihan totta. Erotiikkataiteilijana olen seurannut tätä sivusta vuosia. Miehet tulevat luokseni, koska eivät kotoa saa lämpöä, ymmärrystä ja tunnustusta miehenä olosta. Samalla moni on sanonut syyksi huonossa suhteessa olemiselle taloudellisia ja sosiaalisia asioita, kuten vuosia yhdessä kerättyä yhteistä omaisuutta ja yhteistä tuttavapiiriä, joista ei haluta tai kuulemma pystytä luopumaan. Nämä keskustelut lyhyesti ja kliseisesti tiivistettynä kielivät kulissiavioliitoista.

Mutta vika on myös suomalaisissa miehissä itsessään: kun törmäsin tähän nyt virinneeseen keskusteluun ensimmäisen kerran, huudahdin itsekseni viidentoista vuoden kokemuksesta, että eiväthän suomalaiset miehet halua parisuhteesta muuta kuin tossuttavaa, pomottavaa ja seksistä kuivunutta naista. No, seuraava on hiukan henkilökohtaista, mutta omat suhdeviritelmäni aikaisempina vuosina kuivuivat miesten puolesta yllättävästi ja ilman perusteltua syytä. Mies häviää kuin tuhka tuuleen, tuli tuolloin minulle tutuksi sanonnaksi. Ja kun seuraavan kerran törmäsin mieheen sosiaalisissa kuvioissa, hänen vierellään patsasteli itseni täydellinen vastakohta: nyrpeän ja äkäisen näköinen, vähäpuheinen, ehkäpä jopa vähän ylipainoinenkin, kuivahtanut eilispäivän kukkanen. Kolmas kerta toden sanoo, sanotaan, ja kun se kerta sitten sattui kohdalleni suurten sydänsurujen saattelemana, äkkäsin sekunneissa tällaisen kohtaamisen jälkimainingeissa, mistä kenkä puristaa.

Suomalainen mies on niin tottunut äkäiseen, pompottavaan, vähättelevään justiinaan, ettei sen vastakohta sytytä alkuhuumaa pidemmälle. Tai jos tämän toisinkin sanoisin: helvetti tuntuu kodilta, kun siellä on tarpeeksi pitkään asunut. Näinhän se on.

Moni tietysti syyttää tästä tasa-arvokehitystä. Minä en. Käännän katseeni pidemmän ajan kaareen. Ei ole sattumaa, millaisia historiallisia kehityskulkuja maantieteellinen alueemme on kohdannut. Kyse on ainakin tuhannen vuoden aikana tapahtuneista prosesseista. Ellei jopa kansanluonteesta. Kulttuuriprosesseista. Uskonnoista ja niiden vaikutuksista kaikkina aikoina. Ja tietysti viimeisen sadan vuoden marxistamiskehitys on hyvänä pisteenä iin päälle.

Sitten aloin noin vuosi sitten kiinnittämään huomiota siihen, miten miehet kommunikoivat naisen kanssa. Suomalaisen miehen lähestymistapa on useimmiten aggressiivinen, "eikö juttuseura kelpaa"-tyylinen avaus. Voin tietysti tässä kohtaa vilkaista peiliin: useimmat miehet sanovat, että kaunis nainen on aina kylmä ja ylpeä. Silti tämä ei koske minua, vaikka miehet, jotka lähestyvät minua, eivät tietenkään sitä voi tietää, koska odotusarvo aikaisempien kokemusten vuoksi on ihan muuta. Ulkonäölleen kun ei oikein mitään voi.

Mutta jos minulta kysytään ensimmäiseksi eikö juttuseura kelpaa-tyylinen töksäytys, ennen kuin juttu on edes alkanut, niin se jotenkin luo omituisia vastakkain asetelmia ja odotuksia koko kohtaamiselle - niin että pysyn mieluummin hiljaa ja vetäydyn.

Mutta ah, hämmästys ja hämmennys oli järkyttävä, kun kohtasin kerran toisenlaisen kohtaamisen. Ihan oikeasti järkytyin, ja siitä järkytyksestä kesti monta kuukautta toipua, minkä aikana aloin myös hahmottamaan näitä suhdekiemuroita eli erilaisia lähestymistapoja, mitkä johtavat erilaisiin lopputulemiin suhteissa. Mitä kuuluu -tyylinen avaus on ainakin itselleni luonteva - en tiedä sitten suomalaisista justiinoista. Melkein minäkin jo olin tottunut siihen helvetissä asumiseen, vaikka olinkin ne helvetintunkiot oppinut jo rutiinilla mielestäni ja ympäristöstäni torjumaan.

Hämmästyin vielä enemmän, kun tajusin, että minua ei diskattukaan parin ensimmäisen kuukauden jälkeen, koska en pomota ja pihtaa. Vielä enemmän vaikutuksen teki, että mieshenkilö ei tuijottanut rintojani keskustelujemme aikana tai pyrkinyt housuihini. Vaikka ei siis olekaan "kotoisin marxilaisiin arvoihin sopeutuvasta tasa-arvokulttuurista". Lainausmerkeissä siksi, koska ne globaalit pitkän ajan prosessit paikallisine vaikutuksineen näihin prosesseihin ja myös paikallisine prosesseineen, millä ei ole vaikutusta globaalille tasolle, merkitsevät enemmän kuin sadan vuoden alueellinen historia [tässä asiassa]. Puhumattakaan henkilöiden omasta historiasta ja koko ajan liikkeessä olevasta identiteetistä.

Tai ehkä juuri siksi. Tasa-arvokulttuurissa myös naiset panevat niin kuin miehet ja ovat vapaata riistaa pantavaksi, niin kuin miehet. Minä en ole koskaan sopeutunut siihen. Tai siis, eikö tasa-arvon yritykset juuri pitänyt estää naisen esineellistämistä? No, jo vuosia sitten kirjoitin päinvastaista. Tasa-arvokehitys on ollut kaksiteräinen miekka. Kun naiset ovat alistettu vapaasti paneviksi, niin ei ole ihme, että feministinen liike herää naisten joukko- ja massaraiskauksiin, kuten Kölnin tapaus osoitti, vasta kun se on oikeastaan yhteiskunnalliselta kannalta katsoen valitettavasti myöhäistä. Ja toisaalta feministien flirttailu islamin filosofian kanssa (kuten allekirjoittanut) on saanut massat katsomaan läpi sormiensa kalifaatin alueen islamin nimissä tehtyjä kulttuurisista ja poliittis-sosiaalisista etc. oloista johtuvia hirmutekoja ja barbaarisuutta. Tässä kohtaa en kirjoita, että kuten allekirjoittanut. Vaikka ilmiselvä teoreetikko tulen olemaankin (kehittelen opinnoissani eteenpäin luomaani ideologian liikkeen teoriaa), niin käytäntö on aina kiinnostanut minua - koska se on teorian takana, ja käytännöstä olen tähän poliittiseen blogiinikin päivittänyt.

Kun siis feministit ovat ajatelleet, että islamin filosofian naista suojeleva filosofia liittyy koko islamin maailmansysteemiseen (kokonaiseen) kuvaan, ovat tietyt muslimien alueelliset tavat tulleet kuin itsestään anteeksi annetuiksi.

Ei olekaan sattuma, että feminismi liputtaa juuri monikulttuurin ja islamin nimeen, toisin sanoen monikulttuurisen islamin nimeen, missä nuo tietyt kiusalliset kulttuurillis-alueelliset etc. tavat on tiputettu laivasta ja jäljelle olisi toivottavasti jäänyt vain se filosofia.