-

-
Art by Alberto Moravia

perjantai 15. tammikuuta 2016

Äärioikeistolaiseksi muuttumisen anatomia

Globaali naisliike on heräämässä yhtäaikaa eri puolilla Eurooppaa. Vuorokausi sen jälkeen kun ilmoitin liittyneeni Vihreisiin uudelleen kuuden vuoden jälkeen, FEMEN:in Inna Shevchenko kirjoittaa kolumnissaan liberaalien ja feministien uudesta vastuusta muuttuneessa maailmantilanteessa särkeä poliittisen korrektiuden ja monikulttuurin ideologian palvonta ja ottaa käyttöön vapaa puhe Kölnin massaraiskausten jälkeen. Ja minä kerron tässä blogissa, miksi.

Allekirjoittaneella ja FEMEN'llä on muuten muutakin yhteistä kuin ajoitus toiminnassaan: FEMEN järjestää mielenosoituksia, joissa naiset kertovat mielipiteensä yläosattomissa. Itse osoitan mieltäni joka päivä yläosattomissa työssäni, minkä valitsin kahdeksan vuotta sitten demonstroidakseni kehoni ja mieleni itsemääräämisoikeutta. Mutta siihen Shevchenkon ja minun yhtäläisyydet oikeastaan jäävätkin.

Pari vuorokautta ennen (näennäistä)  "poliittista suunnanvaihdostani" muuttuneen maailmantilanteen ja vaihtuvien valtasuhteiden ymmärrys hakattiin tajuntaani kuin viimeinen naula arkkuun: tein kysymyksen Shevchenkonkin todennäköisesti äärioikeistolaiseksi vihasivustoksi leimaamalla, miesjoukon raiskaamaksi joutuneen suomalaisen naisen puolesta perustetulla facebooksivulla - jos hän tietäisi ryhmän olemassaolosta. Aiheellinen kysymykseni, mikä enteili myös Shevchenkon kolumnin vaadetta feministien turhan poliittisen korrektiuden hylkäämisestä, kuului: Miksi naisten asiaa ajavat miehet (facebooksivun asiaa ajaman mielenosoituksen järjestäjinä toimivat Rajat kiinni-ryhmistä tutut mieshenkilöt). Missä on naisten oma ääni asiansa puolesta?

Sain vastaukseksi liudan haukkumista, etenkin (poliittista korrektiutta ja monikulttuurista ideologiaa myötäileväksi) feministiksi, koska tunnustauduin keskustelussa feministiksi.

Kysyttiin, miksi en ole tehnyt asiassa mitään naisten puolustamiseksi, mikä olikin suorastaan hassunhauska kysymys, koska minä jos joku olen juuri aiempina vuosina toiminut raiskattujen naisten äänikanavana äärioikeistolaisen puolueen varapuheenjohtajana ja ehdokkaana kirjoittamalla tarkoituksellisen provosoituja tekstejä vaaleiden naisten kohtaamasta raiskausrasismista.  Ja tullut niistä tuomituksi rikosoikeudellisin keinoin Suomessa. Olin siis tehnyt näissä vielä pari viikkoa sitten vallinneissa poliittisissa olosuhteissa kaikkeni, mitä inhimillisesti katsoen voi tehdä saadakseni naisten äänen kuuluviin, koska mikään korrektiksi ilmoittautunut tai itsensä brändäävä taho ei raiskattujen naisten ääntä kuullut.

Loppujen lopuksi facebookkeskustelussa raiskauksen uhrikin löytyi jostain miesjoukon takaa ja liittyi mollaamaan minua henkilökohtaisuuksiin mennen, olenhan feministi.

Naisten oman äänen hukkumiseen on kaksi syytä. Ensimmäinen on yhteiskunnasta johtuva ja toinen feministeistä itsestään johtuva.

Itse huomasin 2010-luvun vaihteessa, että feministisistä liikkeistä oli tullut monikulttuurisen ideologian kuppikuntia, joissa kukaan ei enää muistanut, että pakolaisia koskevan globaalin solidaarisuuden nimissä ja hyvinvoivan lännen naisten ja takapajuisen etelän miesten kohdatessa myös (länsimaisilla) naisilla on oikeutensa yhä jäljellä. Paitsi minä.

Niinpä liityin, tai ajauduin, poliittiseen äärioikeistoon, jossa minulla oli lupa demonstroida naisten oikeuksia ja naisten äänen hukkaamista ja uudelleenlöytämistä. Feministit eivät naisten avunpyyntöä enää poliittisen korrektiuden vuoksi kuulleet.

Sitten tullaan yhteiskunnan osuuteen naisten äänen diskaamisessa. Kirjaimellisesti minun ääneni heitettiin pois käräjäoikeuden antamalla vihapuhetuomiolla, kun kirjoitin poliittisesti epäkorrektista aiheesta: raiskaajathan näissä tapauksissa olivat lopultakin vääränvärisiä. Ja värillä ei kuulemma ollut loppujen lopuksikaan väliä, koska kaikki miehet raiskaavat ja / tai ahdistelevat. Naisten äänestä minun kauttani tuli koko (muuten sammuneen) naisasiakeskustelun diskattu, poliittisesti epäkorrekti, rasistiseksi ja epäkypsäksi agendaksi leimattu ja marginaaliin nakattu ääni. Tekisi mieli sanoa tässä kontekstissa, että raiskattu ääni. Sitä ei ollut lupa kuulla, mikäli olet sivistynyt ihminen. Raiskattujen naisten äänestä tehtiin sivistymättömien pahuutta. 

Eipä siis ihme, että äärioikeisto ajaa sujuvasti naisten asiaa, tosin tiettyyn pisteeseen asti, koska kysymykset niin kuin minun kysymykseni naisten omasta äänestä tuli sielläkin lopulta diskatuksi.

Päättelin, että on aika ottaa naisten oma ääni naisille takaisin ja liityin vihreisiin.

Nyt pyydänkin Shevchenkon tavoin liberaaleja ja feministejä jättämään poliittinen korrektius ja puhumaan asioista niiden omilla nimillä. Mikäli Eurooppa haluaa jatkossakin säilyä liberaalina demokratian kehtona, on myönnettävä se, että kulttuurirelativismilla on väliä.

Mutta se ero Shevchenkon ja minun välillä on myöskin se, että minä ymmärrän äärioikeistolaiseksi muuttumisen anatomian, enkä tuomitse heitäkään. "Äärioikeistolaisuus" on yhteiskunnan luoma liikavarvas sairastuneessa yhteiskunnan kehossa.

Viha-agenda on loppujen lopuksi syntynyt äänettömänä ja näkymättömänä olemisesta ja sellaiseen asemaan joutumisesta tai laitetuksi tulemisesta yhteiskunnassa. Äärioikeistossa on paljon äänettömiä, eri tavoin kaltoinkohdeltuja, unohdettuja, raiskattuja ja pahoinpideltyjä naisia, joiden olemassaolo feministien ja muiden kanssasisarten täytyisi nyt muistaa ja tunnistaa. Väkivallan kokeminen voi luoda olosuhteet, mitkä alentavat väkivaltaa kokeneiden naisten kykyä puolustaa itse itseään ja oikeuksiaan monella tavalla. Silloin puolustamisesta tulee kollektiivinen velvollisuus yhteiskunnassa.

Vihasta viis. Viha sulaa, kun ihminen tulee toisille näkyväksi ja saa asiansa kuuluvaksi - kun ihmisen ääni kuullaan toisten ihmisten toimesta.




Tämä blogi on kirjoitettu tämän musiikin inspiroimana