-

-
Art by Alberto Moravia

lauantai 30. huhtikuuta 2011

Persut ja natsit

Blogimerkintä "Persut ja natsit" on kirjoitettu toukokuussa 2011



Piti oikein kaivaa oppikirjat esiin. Nimittäin alkoi tuo persujen nimittely natseiksi ja muu ns. sivistyneistön ja suvaitsevaiston osoittama persuviha riepomaan tosissaan.
Eräs fasismin perusteoksen aseman saavuttanut teos sanoo aiheesta seuraavaa: 
"...Käsittelen siten esim. kansallisosialismia, eli natsismia, fasismin saksalaisena sovellutuksena, joka sai poikkeuksellisen radikaalin muodon. Vastaavasti Francisco Francon johtama toisen maailmansodan jälkeinen Espanja oli selvästi lähempänä tavanomaisia konservatiivisia sotilasdiktatuureja. Fasistisen politiikan jyrkkyyden ja laajuuden suhteen molemmat sijoittuvat eri puolille suhteessa Mussolinin Italiaan. Francon Espanjan kaltasia maita on eri yhteyksissä kutsuttu puolifasistiseksi, semifasistiseksi, protofasistiseksi, tai niiden fasistisuus on kokonaan kielletty. Kysymykseen fasismin rajoista on mahdoton vastata yksiselitteisen tyhjentävästi, mutta toivon että tämä kirja edes jollain tavoin valottaa lukijalle aiheen laajuutta ja ongelmallisuutta...".
Joten tämä vastauksena Sofi Oksaselle ja muille oppineina itseään pitäville ihmisille fasismista.
Tiettyjen määreiden mukaan perussuomalaisuuden poliittisena liikkeenä voisi ehkä sulkea fasismin piiriin kuuluvaksi jossakin vaiheessa - mutta tämä edellyttää todellakin ainakin sen, että perusuomalaisuus "pääsee vauhtiin" valtiopäivillä ja osoittaa nahkansa pysyästi - ei vain Oksasen ja vastaavien utuisissa, märissä mielikuvissa.
Mutta -  huolimatta mielikuvista, sekä arkikielessä esiintyvistä stereotypioista - fasismissa ei ole mitään pelättävää. Fasismi on eräs tapa määritellä tehtyä politiikkaa. Itse asiassa väljästi määriteltynä politiikka on aina fasistista - se sulkee aina jotakin pois, jotta jokin toinen osa tai elementti voi toteutua ja tapahtua. Ja fasismin määrittelytapoja riittää, tutkijasta riippuen. Kuten yllä on sanottu, fasismille ei ole edes mahdollista löytää yhtä yhtenevää määrittelytapaa, vaan se vaihtelee näkökulman, tutkijan ja aikakauden mukaan. Itse asiassa juuri aikakaudet määrittelevät fasismin aina uudelleen.
Natsismiksi perussuomalaisuutta on siis on hieman naurettavaa sanoa  (ja osoittaa tietämättömyyyttä, hei sivistäkää sofit itseänne): kuten yllä on osoitettu, natsismi oli eräs fasismin alamuoto, joka kuului toisen maailmansodan aikaiseen Saksaan, ja on nyt todistettavasti maailmansodan myötä kukistettu ja rauhansopimuksin kuorrutettu.
Natsikortti heilahtaa silti nykyään vähän liiankin helposti.
Natsikortti pläjähtää, mikäli osoitat isänmaan rakkautta jollakin tavalla. Natsikortti läjähtää myös, mikäli osoitat loogista päättelyä globalisaatio-, EU-, tai maahanmuuttopolitiikkakriittisyyden muodossa. Silti sanon, että viidenkymmenen vuoden kuluttua intellektuellimme myöntävät kritiikin olleen tässä ajassa paikallaan.
Sen sijaan todellinen natsismi on arka aihe Suomessa. Meillä olisi paljon puhuttavaa toisen maailmansodan aikaisista ja sitä edeltäneestä ajasta. Kansan kollektiivinen tajunta pitäisi viimein tyhjentää sitä riivaavista muistoista.
Ei ole kauankaan siitä, kun sain kunnian kuunnella erästä suomalaista sotaveteraania sotaa edeltäneistä ja sodan jälkeisistä tapahtumista Suomessa Ylen toimittajan haastattelemana. Tämä veteraanin puhe myös televisioitiin samassa tilassa jossa sitä kuuntelin. Veteraanimme kertoi, kuinka ennen sotaa Suomessa vallitsi luja isänmaan henki, eikä saksalaisten politiikkaa pidetty pahana, päinvastoin, ja kuinka Suomessa moni Karjala- ja isänmaahenkinen seura värväsi jäseniä. Sodan tiedettiin olevan tulossa. 
Nykypäivänä noiden seurojen toiminta kiellettäisiin. Ja mitä tapahtui sodan jälkeen?
Kun sota oli saksalaisten aseveljien rinnalla hävitty, Suomessa alkoi vimmattu "puhdistus". Saksalaismielisyys rinnastettiin isänmaanrakkauteen. Saksalaismieliset, isänmaanmieliset, ja natseja sympatiseeranneet joutuivat ankaran jahdin kohteeksi.
Tämä jahti kestää tähän päivään asti. Kansan syvään tajuntaan on painettu paljon puhdistamatonta ja ansaitsematonta vihaa veljeä kohtaan. Meillä on armoton isänmaanrakkauden pelko keskellämme, koska isänmaanrakkaus rinnastetaan automaattisissa mielikuvissa toisen maailmansodan aikaiseen saksalaismielisyyteen ja natseihin. Jotta tämä aiheeton pelko poistuisi, täytyisi aiheesta voida avoimesti keskustella, kaivaa historian arkistot jälleen auki, ja myöntää nämä sodan aikaiset tapahtumat osaksi julkista historiankirjoitusta.
Entä sana fasismi sitten? Eikö silläkin ole arkikielessä paha kaiku, johtuen tietysti historian opetuksista? Mutta mitä enemmän lukee alan kirjallisuutta, sitä väljemmäksi näkökulma fasismiin lipuu. Fasismi on minun mielestäni paljon muutakin kuin Francon diktatuuri, Hitlerin Saksa tai Mussolini Italia, tai edes Argentiinan sotilasjuntta (mikä joidenkin määreiden mukaan oli fasistinen hallintotapa huolimatta tietyistä vivahde-eroista).
Mielestäni fasismia voisi luonnehtia myös esimerkiksi siten, että se on tehokkuuden arvostusta käytännön politiikassa ja hallintokoneistossa - fasismi on tekoja sanojen sijaan. 
Fasistinen politiikka nousee liberaalin politiikan keskiöön aina silloin kun liberaalipolitiikka on hallinnut politiikantekoa tarpeeksi kauan, tasapainottaakseen yhteiskunnassa ilmeneviä liberaaleja pyrkimyksiä. Näen, että tämä on luonnollinen kiertokulku, jota ei voi, eikä tarvitse estää.
Suomessa on tällä hetkellä paljon toimimattomuutta, tehottomuutta, epäkäytännöllisyyttä, korruptiota ja mielivaltaa valtion ja kuntien koneistoissa, politiikassa, päätöksenteossa, byrokratiassa, järjestelmissä ja niin edelleen.
Meillä on vannottu vuosikymmeniä liberaalin politiikan nimeen, mikä on sallinut kukkahattuyhteiskunnan synnyn. Silti, huolimatta liberaalipolitiikasta, yhteiskunta on tiettyine tarpeineen muuttumaton aikakaudesta toiseen.
Esimerkkinä fasismin rakenteisiin liittyvä nationalismi: liberaalipolitiikka ei arvosta nationalismia, eikä näe sen yhteyttä yhteiskunnan syvimpien toimintojen, kuten toimivan päätöksenteon ja byrokratian toimivuuteen, järjestelmien ja koneiston hallintaan, tai vaikka mielivallan pysäyttämiseen valtion ja kunnan koneistoissa.
Toinen lyhyt esimerkki on liberaali kriminaalipolitiikka: huolimatta kukkahattuyhteiskunnan tietyn osan haluista laillistaa kannabiksen kotikasvatus, me voimme nähdä laillistamisen tuovan mukanaan pelkkää lisää epätoimivuutta yhteiskuntaan, tehokkuuden alasajoa, epäkäytännöllisyyksien lisääntymistä, ja tietenkin turvallisuuden alasajoa ja rikollisuuden lisääntymistä.
Ja persuista: vaikka persut eivät olisi voittaneet, vaikka persuja ei olisi edes olemassa - joku muu puolue olisi, ja antaisi vastauksen, vastaiskun ja loisi elintärkeää vastavuoroisuutta liberaaliin kukkahattupolitiikkaan. Ilman liberaalia ei ole fasismiakaan, ja päinvastoin.
Tämän vuoksi fasismin demonisointi pitää lopettaa, ja nähdä sen todellinen merkitysperä yhteiskunnassa. Sitä paitsi, kukkahattupyrkimysten vastaisten pyrkimysten kieltäminen vain voimistaa kyseistä ilmiötä, ja luo lisää ristiriitaa yhteiskuntaan, mikä toimii muutoinkin selvästi kahdella rajapinnalla.
Natsismista silti vielä - natsismi oli siis fasismin eräs alalaji, ja nyt kuollut. 
Silti kansallissosialistista politiikkaa voi ja pitää elvyttää ja eheyttää, vaikka sen ei sodan aikaista natsismia tarvitse, eikä se voikaan vastata. Kansallissosialismi on paljon enemmän, ja ratkasevassa määrin paljon vähemmän, kuin Hitlerin natsisaksa, jona meille aina kansallissosialismia halutaan myydä.   
Kansallissosialimin maine täytyy puhdistaa. Kouluissa täytyy alkaa opettaa, että meillä on kolmaskin vaihtoehto marxismin ja laissez-faire- markkinatalouden lisäksi - se on kansallissosialismi. Kansallissosialismi on kultainen keskitie kommunististen ja toisaalta uusliberalististen pyrkimysten välillä - jossa kansan hyvinvointi on aina se tärkein toteutuva elementti.
Persut ja natsit - tosiasia on, ettei meillä taida olla tällä hetkellä yhtäkään aitoa oikeaa kansallissosialistista ohjelmaa ja politiikkaa noudattavaa poliitikkoa eduskunnassa, eikä muuallakaan päätöselimissä.
Tulevaisuudessa mielellään näkisin heitä siellä, sekä eduskunnassa että kaupunginvaltuustoissa.