-

-
Art by Alberto Moravia

lauantai 9. huhtikuuta 2011

Lastensuojelusta tuli kasvubisnestä

Sinänsä vanha uutinen - Kauppalehden otsikko päivättynä 13.3.2009
"Mehiläinen tavoittelee sekä lastensuojelusta, vanhusten hoivapalveluista, mielenterveyskuntoutuksesta että perusterveydenhuollon ulkoistuksista kustakin kymmenien miljoonien bisnestä", kerrotaan uutisklipissä.
Kysymys kuuluu - miten lastensuojelusta tehdään kasvubisnestä?
Millä keinoin taataan jatkuva sijoitettavien lasten määrän kasvu tällaisille kolmannen sektorin yrityksille?
"Jos tavoite toteutuu, julkisrahoitteiset palvelut lähes kaksinkertaistavat yhtiön liikevaihdon, jota viime vuonna syntyi 136 miljoonaa euroa", jatkaa uutinen.
Minkälaisen moraalin omaava yhteiskunta tekee liiketoimintaa lastensuojelulla?
Palvelujen ulkoistaminen on saanut lastenkotibisneksen tähden loistamaan kirkkaana. Lapsia otetaan huostaan kepein perustein, lakien vastaisesti ja ilman oikeaa perusteltua syytä. Koneiston runtelemaksi voi joutua melkein kuka vaan. Mikään laki tai lautakunta ei valvo tällaista bisnestä. Huostaanotetut lapset sijoitetaan sitten tämän kaltaisiin sijoituslaitoksiin, joiden tehtävänä on tuottaa puhdasta rahallista voittoa omistajilleen.
”Usein mielletään, että tämä on puhdasta bisnestä. Jos niin ajattelee, on väärällä alalla”, Niemi sanoo. ”Ensisijaisesti me palvelemme asiakkaita.”
Asiakkaita ovat kuntien lastensuojelun sosiaalityöntekijät, jotka on valjastettu kasvattamaan hoivayritysten liikevaihtoa - hankkimaan miljoonavoittoja tavoitteleville yrityksille uutta rahanarvoista materiaalia, tavallisten perheiden tavallisia lapsia jotka on tekaistu lastensuojeluasiakkaiksi - minä kutsun tällaista nykyajan lapsikaupaksi.
Missä menee Suomella raja, mikä saa tällaisen loppumaan?
Luulen että perikansallisesti se on se häpeä millä ulkomaat aikanaan tulevat leimaamaan tämän valtion toimet omien tulevien kansalaisten kustannuksella.
Tämä on rahanahneutta puhtaimmillaan.