-

-
Art by Alberto Moravia

torstai 20. tammikuuta 2011

Lasten pahoinpitelyt ja niiden tutkinta


Lasten pahoinpitelyt puhuttavat. Meidänkin lapsipoliittinen työryhmämme on herännyt asian tiimoilta. Hyvä!
Viimeisin uutisointi kertoo karua kertomaa: tämän päivän Iltalehti kertoo, kuinka isä pahoinpiteli lastaan mm. sitomalla tämän tuntikausiksi kylpyhuoneen lattiaan kiinni. Oikeus ei antanut tästä tuomiota. Syy: paikka (kylpyhuone) oli lapselle tuttu entuudestaan.
Tämän tapaiset tuomiot eivät ole harvinaisia pahoinpitelyissä, ei lasten, eikä aikuistenkaan kohdalla.
Kun sosiaaliviranomaiset saavat tiedon pahoinpitelystä, heidän kuuluisi toimia. Perheen tilanne pitäisi kartoittaa, ja jos pahoinpitelyä tapahtuu, jättää asia poliisin esitutkintaan. Lapsi pitää tällaisessa tapauksessa lain mukaan huostaanottaa kiireellisesti perheestä.
Mutta mitä tapahtuu useimmissa tapauksissa? Lapsen pahoinpitelyyn ei kiinnitetä sosiaaliviranomaisten puolelta mitään huomiota. Yleisin puolustus tällaiseen toimimattomuuteen on se, että väkivaltaa perustellaan käytettävän "kasvatuksellisin perustein". Olen itse lukenut tällaisia lastensuojelun asiakirjoja. Olen myös tavannut kymmenittäin tällaisia pahoinpideltyjä ja viranomaisten "unohtamia" lapsia niiden vuosien aikana, kun olen ollut tekemisissä lähisuhdeväkivalta- ja väkivalta-asioiden parissa. Suomessa (tai muuallakaan maailmassa) ei ole tilastoja, mitkä kertoisivat täysin vedenpitävästi, kuinka moni lapsi todellisuudessa joutuu elämään rajun väkivallan alla - ja siis todellisuudessa viranomaisten heittellepanemana.
Lapsen lyöminen ja muu kaltoinkohtelu on väärin ja tuomittu kaikissa keskeisissä ihmisoikeusasiakirjoissa, mm. YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksessa. Suomen lain mukaan lapsen pahoinpitely on rikos ainakin perustuslaissa. Huomionarvoista on, että uusi lastensuojelulaki ei määrittele tai yksilöi, mikä on pahoinpitelyrikos lapsen kohdalla. Näin se jättää arvioimisvaran sosiaalityöntekijän lausuntojen varaan. Tuomioistuimet määrittävät päätöksensä pitkälti sosiaalityöntekijöiden näkemyksen mukaan. Toisaalta poliisikin (epäselvissä tapauksissa varsinkin) nojaa enemmän tai vähemmän lastensuojelun lausuntoihin tutkinnasssaan - ja varsinkin tutkimatta jättämisessään.
Loppupäätelmänä voin sanoa - vuosien kokemuksella oikeuslaitoksemme, lastensuojelukoneiston, poliisin, korkeimpien kanteluelimien käytännöistä ja toiminnasta lapsiin kohdistuvissa pahoinpitelyissä ja kaltoinkohteluissa - että viranomaiset rikkovat monessa kohtaa lakia, kun on tullut käytännöksi, että lasten pahoinpitelytutkimuksissa ja -oikeudenkäynneissä vallitsee lähinnä käänteisen todistuksen taakka. Puhumattakaan kaikista Suomen allekirjoittamista ihmisoikeusasiakirjoista - olen ollut jo vuosia sitä mieltä, että Suomi rikkoo rankasti, ja monessa kohtaa, mm. YK:n Lapsen oikeuksien sopimusta toiminnallaan.
Olen tuonut edellä mainitut seikat lapsipoliittisen työryhmän tietoon.
Toivon, että lapsipoliittinen työryhmämme ottaa asian, Suomessa tapahtuvat lasten pahoinpitelyt, nyt tosissaan ja saamme asialle vihreiden puolesta hyvän lausuman!